Kategoria: asiantuntija

Akateeminen asiantuntijuus hyvinvoinnin tukena Satakunnassa (Säikeitä 2019)

Kuvittele tilanne. Hakija tulee hyväksytyksi Porin yliopistokeskuksen tutkinto-ohjelmaan. Jo opintojen aikana tarjolla on mielekkäitä mahdollisuuksia hyödyntää kertyvää asiantuntijuutta eli tutkia ja kehittää maakunnan työelämää sekä innovoida uusia ratkaisuja yhdessä yksityisen, julkisen ja kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Yhteistyöprojektit tapahtuvat konteksteissa, joissa ne samalla tukevat maakunnan asukkaiden hyvinvointia ja sosiaalisesti kestävää kehitystä. Kohtaamiset opiskelijoiden, ammattilaisten sekä tutkimus- ja opetushenkilökunnan välillä järjestyvät sekä kasvokkain että digitaalisella alustalla. Toimintamalli hengittää, koska myös kentällä on aitoa kiinnostusta yliopistotasoisen asiantuntijuuden hyödyntämiseen. Kun opinnot päättyvät, puoltavat monet valtit työllistymistä Satakuntaan.