Covid-19 –pandemia on muuttanut suomalaisten lapsiperheiden arkea monen kuukauden ajaksi. Monissa perheissä vanhempien ansiotyö on muuttunut etätyöksi ja siirtynyt kotiin. Koti, jossa asuu pieniä lapsia, ei kuitenkaan välttämättä tarjoa rauhallisia puitteita perhevelvoitteiden ja työtehtävien yhteensovittamiselle. Etätyön ehdot eivät ole kaikille samat. Samalla kun etätyö pikkulapsiperheissä vaatii vanhempien välisiä neuvotteluja, yksinään lapsen tai lasten kanssa elävät vanhemmat joutuvat selviytymään ilman puolison tukea.
Etätyö on mahdollista etenkin tietotyötä tekeville. Tietotyöhön liitetään rajattomuus ja sitä ajatellaan voitavan tehdä missä ja milloin vain. Covid-19 –pandemian aikana etätyö ja siihen liitetty digiloikka ovat saaneet julkisuudessa paljon huomioita. On esitetty, että työn tekemisen muodot ovat pandemian myötä muuttuneet peruuttamattomasti. Etätyö on tullut jäädäkseen. Tosin pienten lasten vanhemmille tämä on vain osittain totta. Aikaisempi tutkimus on tuonut esille, että lasten päivähoito rytmittää suurelta osin tietotyötä tekevien vanhempien arkea. Arjen rytmit eivät synny työn, vaan lasten päivähoidon ympärille. Pandemiaan liittyvän poikkeustilan aikana tätä rytmiä ei välttämättä ole.
Etätyö pandemian kaltaisissa poikkeusoloissa nostaa esille varhaiskasvatuspalvelujen työvoimapoliittisen tehtävän. Päiväkodit ja perhepäivähoidon eri muodot mahdollistavat vanhemmille työssäkäynnin ja ajan työtehtävien hoitamiselle. Samalla varhaiskasvatuspalvelut ovat osa koulutusjärjestelmäämme, ja lapsilla on oikeus palveluihin riippumatta siitä, onko vanhempi työelämässä vai ei. Koulujen tavoin palvelut rajattiin kuitenkin maaliskuun puolessa välissä koskemaan vain niitä lapsia, joiden vanhemmat työskentelevät yhteiskunnan toiminnan kannalta välttämättömillä aloilla sekä lapsiin, jotka tarvitsevat erityistä tukea kehityksessään.
Lasten varhaiskasvatukseen osallistuminen on vaihdellut jonkin verran pandemian aikana. Aluehallintoviranomaisten suorittaman kyselyn mukaan lapsia oli 23.4.2020 kunnallisessa varhaiskasvatuksessa 27, yksityisessä varhaiskasvatuksessa 32 ja esiopetuksessa 17 prosenttia normaaliolojen osallistumismääristä. Vastaukset saatiin 270 kunnasta, mikä on 91,8 prosenttia kaikista kunnista. Eri maakuntien osallistumisasteiden välillä vaihtelua oli jopa yli kymmenen prosenttiyksikköä.
Moni kunta on ilmoittanut jättävänsä varhaiskasvatuksen asiakasmaksut perimättä, jos lapsi ei osallistu varhaiskasvatukseen. Joissakin kunnissa on luvattu säilyttää sama varhaiskasvatuspaikka, vaikka sen väliaikaisesti irtisanookin ja hakee kotihoidon tukea. Lisäksi Kela maksaa väliaikaista epidemiatukea, jos vanhempi jää palkattomalle vapaalle hoitaakseen lasta, joka tavallisesti olisi varhaiskasvatuksessa tai koulussa. Näiden käytäntöjen voidaan arvioida kannustaneen ainakin osaa vanhemmista järjestämään lasten hoidon pandemia-aikana kotona.
Poikkeustilan aikana koulut velvoitettiin hoitamaan opetustehtävänsä, mutta varhaiskasvatuspalvelut saivat itse ratkaista, miten toimivat suhteessa perheisiin ja lapsiin, jotka jäivät pois palvelujen piiristä. Kentän toimijoilta saatujen tietojen perusteella palvelujen järjestäjät – kunnat ja yksityiset toimijat – ovat ohjeistaneet yksiköitään pandemian aikaisesta yhteistyöstä vanhempien kanssa ja kotona olevien lasten tukemisesta. Kuntien ohjeistukset ovat olleet melko samansisältöisiä, mutta kuntien päiväkodeille ja perhepäivähoidolle antaman ohjeistuksen määrä näyttää jonkin verran vaihdelleen. Myös yksittäisten päiväkotien kehittämät käytännöt näyttävät vaihdelleen: osassa lapsiin on oltu säännöllisessä etäyhteydessä, osassa yhteydenpito on kohdentunut lasten vanhempiin. CHILDCARE-hankkeen yhteistyökuntien esimerkkien perusteella varhaiskasvatuspalvelujen yhteydenpito lapsiin ja perheisiin on painottunut perheen kokonaistilanteen ja mahdollisten tuen tarpeiden kartoittamiseen. Pandemia-aika on tuonut esille myös lasten ja lapsiperheiden palvelukokonaisuuden toimivuuden tai toimimattomuuden esimerkiksi niissä tilanteissa, joissa varhaiskasvatuksessa on herännyt huoli lapsen kotiolojen turvallisuudesta. Palvelujärjestelmän siiloutumisen haasteet koskevat yhtä lailla kansallisen kuin paikallisen tason kysymyksiä. Tiedottaminen käytettävissä olevista palveluista on ollut tärkeää, ja tiedottamista on tehty myös useilla kielillä niillä alueilla, joissa tälle on tarvetta. Tämän ohella lapsiin on oltu yhteydessä erilaisin etävälinein. Lisäksi sähköisille alustoille on tuotettu materiaalia kotona tapahtuvan varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen käyttöön.
Oma kysymyksensä on, miten varhaiskasvatuspalvelujen tarjoama tuki on tavoittanut vanhemmat ja lapset ja vastannut heidän tarpeitaan. CHILDCARE-projekti on yhteistyössä Jyväskylän yliopiston psykologian professori Kaisa Aunolan yhdessä tutkijatohtori Matilda Sorkkilan kanssa johtaman VoiKu-hankkeen kanssa toteuttanut Covid-19 –epidemia-aikaan liittyvän kyselyn lapsiperheiden vanhemmille. Kyselyssä tiedustellaan muun muassa vanhempien työtilanteesta, kouluikäisten lasten koulunkäynnin toteutuksesta, varhaiskasvatusikäisten lasten tilanteesta ja varhaiskasvatuksen yhteydenpidosta perheisiin sekä vanhemman jaksamisesta. Kyselyn kokonaistulokset raportoidaan myöhemmin, mutta tällä hetkellä on saatavissa alustavia tuloksia niiden vanhempien osalta, joilla on alle kouluikäinen lapsi tai lapsia perheessä ja joiden lapsi on pandemian alettua jäänyt pois varhaiskasvatuksesta tai esiopetuksesta. Näitä vanhempia on kyselyyn vastannut yhteensä noin 470, ja heistä valtaosa on äitejä.
Noin 80 prosenttia näistä vanhemmista raportoi varhaiskasvatuksen tai esiopetuksen olleen yhteydessä lapsen kotiin. Loppujen 20 prosentin vastaukset taas jakautuvat varsin tasaisesti kahden eri vastausvaihtoehdon kesken: yhteydenpitoa ole ollut, mutta näin on ollut hyvä, ja yhteydenpitoa ei ole ollut, mutta sitä olisi kuitenkin toivottu. Yhteydenpidon sisällöistä suurin osa on liittynyt lapsen päivittäiseen toimintaan. Vanhemmille on tarjottu ideoita ja vinkkejä tai lapselle on toimitettu puuhapaketteja tai esikoulutehtäviä. Noin puolet kysymykseen vastanneista on myös saanut kirjeitä tai tervehdyksiä varhaiskasvatuksesta tai esiopetuksesta. Tyypillisesti näitä on välitetty sähköisesti tai esimerkiksi tekstiviesteinä. Lisäksi osan lapsista varhaiskasvatussuunnitelma tai esiopetuksen oppimissuunnitelma on tarkistettu tai laadittu pandemiasta huolimatta. Vähimmälle huomioille varhaiskasvatuksen yhteydenpidossa ovat jääneet lasten keskinäisen vuorovaikutuksen tukeminen videoyhteyksin ja lasten ulkoiluun liittyvä tuki, esimerkiksi metsäretkien järjestäminen pienissä ryhmissä. Nämä mainitsevat tukimuotoina vain noin kymmenen prosenttia kysymykseen vastanneista vanhemmista. Osan perheistä kohdalla yhteydenpito on myös ollut lähinnä hallinnollista ja koskenut lapsen osallistumista varhaiskasvatukseen.
Kyselyn alustavat tulokset viittaavat siis siihen, että useimmissa tapauksissa varhaiskasvatus on epidemian aikana pyrkinyt tukemaan perheitä ja lapsia ja että pääpaino on ollut lapsen toimintaan liittyvässä tuessa. Samalla kun yhteydenpidossa on hyödynnetty digitaalisia kommunikaatiovälineitä laajasti, lasten keskinäisen kanssakäymisen mahdollistaminen ja tukeminen on vielä jäänyt vähälle huomioille. Vertaisryhmätoiminta ja lapsen sosiaalisen kehityksen tukeminen ovat kuitenkin seikkoja, joita vanhemmat tutkimusten mukaan varhaiskasvatuksessa pitävät erityisen tärkeänä. Heijastuuko vertaisryhmätoiminnan tukemisen puuttuminen (ja haasteellisuus) ehkä siihen, että vanhemmista vain vajaa kolmannes on kokenut yhteydenpidon hyödyttävän lasta tai vanhempaa itseään jonkin verran (28 %) tai erittäin paljon (5 %)? Liki kolmannes taas ei ole pitänyt yhteydenpitoa lainkaan hyödyllisenä. Jatkossa on tärkeä tutkia tarkemmin, keille varhaiskasvatuksen tukitoimista näyttää olleen apua, keitä tuki ei tavoita ja miksi sekä ketkä ovat jääneet kokonaan vaille tukea, vaikka olisivat sitä kaivanneet. Yhtä tärkeää on tietää siitä, millä tavalla pandemia-aika on ehkä vahvistanut perheitä ja perhe-elämää.
Eräs seikka, johon pandemia voi vaikuttaa pysyvämminkin on vanhemmuuden jakaminen. Pienet lapset eivät selviä pitkiä aikoja ilman aikuisen valvontaa ja huolenpitoa, joten pikkulapsiperheissä työn ja perheen yhteensovittamisen paineet ovat pandemian aikana moninkertaistuneet. Jos molemmat vanhemmat ovat olleet kotona, on ollut tarpeen neuvotella siitä, kuka vuorollaan vastaa lasten ruokailuista, leikkien ohjaamisesta, ulkoilusta, päiväunista, vessakäynneistä, jälkien siivoamisesta, lasten välisten riitojen ratkaisemisesta, lohduttamisesta, juttelusta, hellimisestä ynnä muusta. Suomalaiset ovat jo pitkään suhtautuneet varsin myönteisesti vanhemmuuden jakamiseen eli siihen, että äidit ja isät ovat tasapuolisesti vastuussa lasten hoidosta ja siihen liittyvästä palkattomasta hoivatyöstä. Silti tilastot kertovat, että äidit pitävät valtaosan perhevapaista ja tekevät myös suuremman osan arkisista kotitöistä, jotka myös ovat välttämättömiä lasten hyvinvoinnille. Poikkeustilanteeseen sisältyy yhtäältä mahdollisuus hoivaavaa isyyteen liittyvien asenteiden siirtymisestä laajemmin käytäntöön, toisaalta tilanne saattaa myös sementoida lastenhoidon epätasaista vastuunjakoa ja siten aiheuttaa kasvavaa tyytymättömyyttä vanhempien välille. Monet pandemian aikana yhteiskunnan kannalta merkittävät työtehtävät ovat naisvaltaisella hoito- ja palvelualalla. Sairaaloissa ja vähittäiskaupoissa työskentelevät äidit eivät voi jäädä etätöihin, joten jos isä on kotona etätöissä, hänen vastuulleen jää ehkä tavallista suurempi osuus lastenhoidosta. Covid-19-pandemia voikin avata silmiä sille, että isät ovat aivan yhtä hyviä hoitajia lapsilleen kuin äiditkin.
Covid-19 –pandemia päättyy aikanaan, mutta emme voi tietää, etteikö vastaavanlaisia uusia yhteiskunnallisia kriisitilanteita tulisi myöhemmin. Siksi onkin tärkeää yrittää oppia mahdollisimman paljon nykytilanteesta – niin yksityiselämässä kuin yhteiskunnan palveluissa.
Kirjoittajat:
Maarit Alasuutari on varhaiskasvatustieteen professori Jyväskylän yliopistossa ja CHILDCARE-hankkeen johtaja. Hän on tutkimuksissaan tarkastellut muun muassa varhaiskasvatuksen ammattilaisten ja vanhempien yhteistyötä ja varhaiskasvatuksen suunnittelua. Hän on myös paneutunut varhaiskasvatuksen dokumentaatioon ja lapsuudentutkimukseen.
Kirsti Karila toimii varhaiskasvatuksen professorina Tampereen yliopiston kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunnassa tutkimusalueinaan varhaiskasvatuksen asiantuntijuus ja varhaiskasvatusinstituutioiden toiminta. Hän toimii CHILDCARE –hankkeen vuorovaikutusvastaavana ja yhden osahankkeen johtajana.
Johanna Lammi-Taskula toimii Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella tutkimuspäällikkönä Lapset, nuoret ja perheet -yksikössä. Hän johtaa CHILDCARE-hankkeen osana olevaa NEVA-tutkimusta, jossa analysoidaan nelivuotiaiden lasten ja heidän perheittensä hyvinvointia, terveyttä ja lastenhoidon valintoja. Hänen tutkimusaiheitaan ovat työn ja perheen yhteensovittaminen sekä perhevapaat.
Katja Repo toimii tutkimusjohtajana Tampereen yliopiston Lapsuuden, nuoruuden ja perheen tutkimuskeskus PERLAssa ja on yhden CHILDCARE-osahankkeen johtaja. Repo on tarkastellut tutkimustoiminnassaan lastenhoidon ja varhaiskasvatuksen kysymyksiä erityisesti perhepolitiikan ja tasa-arvon näkökulmista.
Kommentit