Vanhempien hoitoratkaisut: valinnan vapautta, mahdollisuuksien hyödyntämistä vai sattuman kauppaa?

Kuntavaalien läheisyys on nostanut varhaiskasvatuksen ja pienten lasten hoidon kysymykset vilkkaan julkisen keskustelun kohteiksi. Tämä on ymmärrettävää, onhan varhaiskasvatus yksi tulevaisuuden kuntien keskeisimmistä tehtäväalueista. Uudet valtuutetut tulevat tekemään merkittäviä paikallisia linjauksia, jotka näkyvät tulevaisuudessa lasten, lapsiperheiden ja varhaiskasvatuksen ammattilaisten arjessa. Vaalikeskustelut osoittavat havainnollisesti sen, kuinka eri tavoin pienten lasten kasvatukseen varhaisvuosina suhtaudutaan. Ajoittain keskustelut saavat vahvan joko-tai -sävyn.  Osa ehdokkaista painottaa lasten kotona tapahtuvaa hoitoa ja korostaa kotihoidontuen ja kotihoidon tuen kuntalisien merkitystä. Osa ehdokkaista taas suuntaa huomionsa varhaiskasvatuspalveluiden kehittämiseen. Varhaiskasvatuksen maksuttomuus ja palveluiden tuottamisen tapa – yksityinen vai julkinen – keskusteluttavat. Vaalikeskusteluissa on nostettu esille myös vanhempien lastenhoidon ja varhaiskasvatuksen valintojen vapaus. Valinnan vapaudesta puhuttaessa annetaan usein ymmärtää, että vaihtoehtojen olemassaolo itsessään mahdollistaa vapauden valita. Harvemmin puhutaan siitä, millaisissa vaihtelevissa ympäristössä ja elämäntilanteissa ratkaisuja tehdään ja millaisia todellisia mahdollisuuksia vanhemmilla on valintaan.

Millaisena tilanne näyttäytyy lastenhoidon ja varhaiskasvatuksen ratkaisuja tekeville vanhemmille?

CHILDCARE – tutkimushankkeessa on selvitetty yksivuotiaiden lasten vanhempien tekemiä lastenhoidon ja varhaiskasvatuksen ratkaisuja ja niiden perusteluja. Parhaillaan on menossa laajan kyselyn ja sitä syventävän haastatteluaineiston analyysit. Kyselytutkimuksen perusanalyysit julkaistaan toukokuun alussa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen julkaisusarjassa. Kyselyn eritellymmät analyysit ja vanhempien haastattelujen anti julkaistaan hieman myöhemmin tieteellisissä aikakausjulkaisuissa.

Tässä vaiheessa voidaan kuitenkin todeta kyselyn ja haastattelujen viestin olevan selkeä: yksivuotiaiden lasten vanhemmat tekevät lastenhoidon ja varhaiskasvatuksen ratkaisujaan kovin moninaisissa, toisistaan poikkeavissa tilanteissa – usein myös hyvin moninaisin perustein. Ratkaisuihin heijastuvat niin vanhempien koulutustausta ja työmarkkina-asema kuin perheen asuinkunta ja sen tarjoamat mahdollisuudet. Vanhempien vaihtelevat käsitykset siitä, millainen on pienen lapsen hyvä kasvuympäristö ja hyvä vanhemmuus, tuovat oman lisänsä ratkaisuihin. Ratkaisuja pohtiessaan isät ja äidit näyttävät tarkastelevan asiaa hieman toisistaan poikkeavin painotuksin.

Kun vanhemmat ovat päättäneet käyttää tarjolla olevia varhaiskasvatuspalveluita, on heidän kunnasta riippuen mahdollista hakea lastaan joko yksityiseen tai kunnalliseen varhaiskasvatukseen ja kummankin näiden sisällä joko perhepäivähoitoon tai päiväkotiin. Näissä yhteyksissä vanhempien ratkaisuihin heijastuu myös se, millaista tietoa he ovat saaneet erilaisista tarjolla olevista mahdollisuuksista ja varhaiskasvatuksen toimintamuodoista. Haastatellut vanhemmat kuvasivat saavansa tietoa lasten hoitomahdollisuuksista monenlaisista paikoista, kuten kunnan päivähoidon nettisivustoilta ja monenkirjavista sosiaalisista verkostoista. Eräs vanhempi kertoi esimerkiksi saaneensa ”sisäpiiritietoa” ystävältään. Tämän lapset olivat hoidossa samassa päiväkodissa, jota perhe oli kaavaillut omalle lapselleen. Toinen vanhempi kertoi puolestaan puolisonsa perhepäivähoitajana työskennelleen äidin tuntevan lähialueen hoitopaikkojen hyvät ja huonot puolet ja päätös tehtiin nämä silmälläpitäen. Myös omat lapsuudenajan kokemukset tai ajan saatossa muokkautuneet mielikuvat eri palvelumuodoista (esimerkiksi perhepäivähoito, päiväkoti, kerhotoiminta) vaikuttivat siihen, millaisessa ympäristössä oman lapsen toivottiin hoitoa ja kasvatusta saavan. Juuri tällaisella epävirallisella kokemustiedolla ja erityisesti niihin liittyvällä tunteella näytettiin perustelevan kaikkein vahvimmin valittua – tai ainakin toivottua – hoitomuotoa.

Pyrkimys hyvään vanhemmuuteen sekä lapsen edun ja hyvinvoinnin turvaamiseen oli vanhempien puheessa vahvasti esillä. Eräs haastatelluista sanoittaa päiväkodin valintaa seuraavasti: Jos aattelee lapsen kannalta niin, se saa siellä sen, kaikki kehitykseen liittyvät asiat, saa kavereita, saa ruuan, niin se on kuitenkin aika tärkee siinä. Lastenhoitoratkaisut eivät kuitenkaan aina toteudu huoltajien toiveiden mukaan, esimerkiksi toive perhepäivähoidosta sen kodinomaisuuden vuoksi voi realisoitua päiväkotipaikaksi, koska kunnasta ei löydy muita vapaita hoitopaikkoja – tai toisinpäin. Näin ollen se, missä on tilaa tai millaisia palveluja kussakin kunnassa on ylipäätään tarjolla määrittää myös hoitopaikan todellista valintaa ja saantia.

Voidaankin pohtia, missä määrin on edes mahdollista puhua vapaasta valinnasta vanhempien lastenhoitoon ja varhaiskasvatukseen liittyvien ratkaisujen yhteydessä. Vapaan valinnan sijaan ratkaisuja näyttävät määrittävän niin moninaiset perheen sisäiset kuin ulkoiset tekijät ja resurssit. Näyttää siis siltä, että vanhempien lastenhoidon ja varhaiskasvatuksen ratkaisut ovat paljon komplisoidumpia ja toisaalta sattumanvaraisempia kuin nykyinen julkinen keskustelu antaa olettaa.

Kirjoittajat:

Kirsti Karila toimii varhaiskasvatuksen professorina Tampereen yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnassa tutkimusalueinaan varhaiskasvatuksen asiantuntijuus ja varhaiskasvatusinstituutioiden toiminta. Hän toimii CHILDCARE –hankkeen vuorovaikutusvastaavana ja yhden osahankkeen johtajana.

 

KT Johanna Mykkänen työskentelee Jyväskylän yliopistossa varhaiskasvatustieteen oppiaineessa yliopistonlehtorina. Mykkänen tutkii vanhemmuutta, perhettä ja lapsuutta.