Sanaston opiskelu on kielen opiskelun selkäranka (Tiina Nokkonen)

Usein perinteiset menetelmät ovat puuduttavia: ulkoa opettelua ja kopioimista. Haluaisin opiskelijan kokevan oppimisen mukaansatempaavana ja palkitsevana. Tein aiheesta mat (ruoka) kolme erilaista Educaplay-harjoitusta: aakkoskiekon, ristisanatehtävän ja yhdistelytehtävän.

Klikkaamalla kuvia saat avattua tehtävät.

Ristikosta virtaa sanaston oppimiseen

Aakkoskiekko on erittäin havainnollinen tehtävätyyppi ja siinä voi hakea opeteltavaa sanaa joko alkukirjaimella tai sanan sisällä olevalla kirjaimella. Jottei tehtävästä tule raskasta, on hyvä jättää muutama kiekon aakkonen pois.

Sanaristikkoharjoituksestakin puuttuvat ääkköset. Tämä tehtävätyyppi oli kuitenkin omasta mielestäni mielenkiintoisin ja siitä sai pienellä vaivalla sopusuhtaisen näköisen.

Yhdistämistehtävän sanapareja oli vaikea saada esteettisesti tasapainoisiksi: tekstivinkkejä ei saanut suurennettua, jonka vuoksi ne näkyivät erikokoisina kuin kuvat.

Kaikkiin kolmeen tehtävätyyppiin saattoi laittaa vinkin sanana, kuvana tai äänitiedostona. Kuvia käytettäessä niiden tallentaminen ensin samaan kansioon helpotti tehtävän laatimista. CC-kuvia löytyy mm. Pixabaysta, kuten kaikki omissa harjoituksissa käyttämäni.

Palaute rohkaisee jatkamaan

Opiskelijoista kukaan ei ollut aiemmin tehnyt sanastoharjoituksia Educaplayn sovelluksella. 18 % piti harjoituksia erittäin hyödyllisinä, 73 % hyödyllisinä, 9 % ei kovin hyödyllisinä ja 0 % täysin hyödyttöminä.

Hauskinta ristikko – helpointa yhdistely

Keräsin palautetta Wilma-kyselyn avulla. Tähän asti olen hyödyntänyt opetuksessani valmiita kyselyitä, mutta Digilust-kokeilua varten halusin opetella luomaan omiin tarkoituksiini soveltuvia kyselyitä.

Kerta kiellon päälle:

Tehtävä aukeaa klikkaamalla kuvaa.

Tiina Nokkonen

Kommentit

Hei,

Educaplay-kokeilusi näyttää toimineen hyvin. Tuli mieleeni, että voisiko opiskelijoita haastaa ja laittaa tekemään toisilleen Educaplay-sanastoharjoituksia?

Pirkko Pollari

3.1.2020 10:20

Hei, suunnitelmana oli teetättää omiakin, mutta se ei saanut riittävää innostusta osakseen 😉

tiina nokkonen

17.1.2020 11:48

Hei,

Educaplay-kokeilusi näyttää toimineen hyvin. Tuli mieleeni, että voisiko myös opiskelijoita haastaa ja laittaa tekemään tosilleen Educaplay-sanastoharjoituksia?

Pirkko Pollari

3.1.2020 10:14

Hei Sanni,
opiskelijat pääsevät linkin kautta ja ilman kirjautumista tekemään harjoituksia. Jaoin linkin heille Wilma-viestillä. Educaplayn tehtävistä voi toki hakea vapaasti hakusanalla omia mielenkiinnon kohteitaan.

Tuo vastausmahdollisuus olisi todella hyvä juttu, ja varmasti houkuttelisi opiskelijoita tsemppaamaan ääntämistä. Täytyypä tutkia asiaa 🙂

tiina nokkonen

20.12.2019 13:58

Hei Tiina!

Kokeilusi sujui ilmeisesti todella hyvin ja vaikuttaa siltä, että innostuit oikein kunnolla EducaPlayn eri tehtävävaihtoehdoista. Todella kiva, että laitoit mukaan linkit tekemiisi tehtäviin, jotta myös muut pääsevät näkemään millaisia tehtävät ovat valmiina. Keräämäsi palautteen perusteella myös opiskelijat ovat selkeästi pitäneet tehtävistä.

Kerroit myös, että teit ensimmäistä kertaa itse Wilma-kyselyn palautteen keruuta varten. Oliko kysely helppo luoda eli voisitko kuvitella luovasi sillä omia kyselyitä myös jatkossa?

Tanja Tervonen

19.12.2019 17:28

Hei,
ehdottomasti aion käyttää Wilma-kyselyitä, joissa on omia kysymyksiäni, koska valmiit pohjat ovat kuitenkin aika neutraaleja.

Loppujen lopuksi kyselyn tekeminen oli helppoa, se vaati vain Visma-täsmäohjeiden löytämisen netistä ja ”käytännön harjoittelun”. Olen oikein tyytyväinen tähän kokeiluun.

tiina nokkonen

20.12.2019 13:53

Hei Tiina!

Kokeilusi vaikutti onnistuneelta, hieno juttu! Oli varmasti kiva huomata, että myös opiskelijoiden mielestä harjoitukset olivat olleet hyödyllisiä. Olet tuonut blogitekstissä hyvin esiin näiden eri tehtävätyyppien hyvät puolet ja mahdolliset puutteet, mikä varmasti auttaa muita, jotka haluavat jatkossa kokeilla näitä tehtäviä.

Sanaston opettaminen ja harjoitteleminen on yksi tärkeimmistä tekijöistä kielen opiskelussa, mutta välillä on vaikea keksiä hyviä ja oppilaille/opiskelijoille mielekkäitä tapoja opetella uutta sanastoa. Mielestäni nuo kaikki kolme tehtävätyyppiä vaikuttivat hyviltä tähän tarkoitukseen ja voisin kuvitella hyödyntäväni näitä myös yliopisto-opetuksessa (esim. kotitehtävinä tai opiskelijoiden itsenäisen kielitaidon kartuttamisen apuna).

Oliko siis niin, että opskelijoiden ei tarvitse itse kirjautua Educaplayhin, vaan riittää, että heille jakaa linkin harjoitukseen (kuten blogin lopussakin oli)? Mainitsit tuossa, että vihjeen pystyy laittamaan kaikkiin tehtävätyyppeihin myös äänitiedostona, mutta tuli mieleen, että onko opiskelijoiden mahdollista vastata näihin tehtäviin äänitiedostolla (nauhoittamalla puhetta)?

Sanni Kalliosaari

15.12.2019 20:54

Hei Sanni,
opiskelijat pääsevät linkin kautta ja ilman kirjautumista tekemään harjoituksia. Jaoin linkin heille Wilma-viestillä. Educaplayn tehtävistä voi toki hakea vapaasti hakusanalla omia mielenkiinnon kohteitaan.

Tuo vastausmahdollisuus olisi todella hyvä juttu, ja varmasti houkuttelisi opiskelijoita tsemppaamaan ääntämistä. Täytyypä tutkia asiaa 🙂

tiina nokkonen

20.12.2019 14:00

Vastaa käyttäjälle tiina nokkonen Peruuta vastaus

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *