Opettavaisia kielioppivideoita opiskelijoiden hyödyksi! (Tiina Nokkonen)

Tärkein tavoitteeni hankkeen kolmannessa osassa oli oppia käyttämään videota työssäni!

Hyödynnän espanjan kielen opetuksessa laajasti kielenopetusvideoita. Tämän vuoksi olen jo pitkään hakenut myös ruotsin kieleen sopivia kielioppivideoita, löytämättä haluamaani. Siksi tämä hankkeen vaihe osoittautui erittäin tärkeäksi. Kun olin päättänyt ryhtyä tubettajaksi, kohteeksi valikoitui nopeasti kielioppivideon tekeminen. Melko pian päätin tehdä videon partisiipin perfektin muodostamisesta. Kohteena olivat tammikuun lopun koeviikkoon valmistautuvat abit RUB7-kurssillani. Olimme käsitelleet partisiipin perfektin ennen joulua, 3. jakson alussa, joten asia oli saattanut jo unohtua.

Videon tekemiseen valitsin Screencast-O-Matic-ohjelman Zoom-alustuksen ja ohjeistuksen vuoksi.

Kielioppidiat olin tehnyt aiemmin PowerPoint-esityksenä. Yritin saada diaesityksen ajastettua, jottei videoesitystä nauhoittaessa tarvitsisi heiluttaa kursoria häiritsevästi. Ajastusta en loppujen lopuksi käyttänyt, mutta havaitsin, että myös PowerPoint-ohjelmalla voi tehdä videoita. Tämäkin mahdollisuus voisi olla kokeilun arvoinen, koska meillä kaikilla on varmasti paljon valmiita PP-dioja.

Screencast-O-Matic-videointisovellusta oli helppo käyttää Tanjan tarkkojen ohjeiden avulla. Oli esimerkiksi olennaista tietää, missä muodossa tallentaminen kannattaa tehdä, jos haluaa jakaa tuotoksensa Areenassa (videofile, MP4). Videon tekoa helpotti kätevä pysäytysmahdollisuus, jolloin ei tarvinnut onnistua koko pitkässä esityksessä, vaan nauhoituksen saattoi keskeyttää välillä. Äänityksessä pääsi palaamaan aiempiin kohtiin ja jatkamaan sitten haluamastaan kohdasta. 6,5 minuutin koosteen tekemiseen tuhrautui pitkä aika, koska en ollut tyytyväinen omiin sanomisiini, äänensävyyn, lausumiseen ja muihin häiriötekijöihin. Jatkossa kokemus ehkä poistaa ahdistavan itsekriittisyyden. Mene ja tiedä.

Kuvaa klikkaamalla pääset katsomaan tekemäni videon.

Jaoin videon Areenan OneDrive:ssa RUB7-kurssin kansiossani, missä jaan myös kaiken muun kurssiin liittyvän. Videon katsominen ei perustunut lopulta vapaaehtoisuuteen, sillä vain yksi opiskelija oli katsonut videon ennen koepäivää. Kertaukseksi näytin videon koeaamuna kaikille, hakiessani samalla heidän kaipaamiaan kuulokkeita, latausjohtoja, abitti-tikkuja ym. Kätevää ja aikaa säästävää!

Koska olin jo opetellut kaksi uutta sovellusta tähän osaan (suunnitelman esittelyn tekemiseen Piktochartin käyttö sekä Screencast-O-Matic varsinaisen kokeilun toteuttamiseen), päätin vahvistaa Wilma-kyselyn muokkaustaitojani, enkä enää opetellut uutta. Wilma-kyselyn käyttö tuntui luontevalta, koska opiskelijat käyttävät Wilmaa erittäin aktiivisesti. Pienen ryhmän opiskelijoista vain kaiken kaikkiaan yhdeksän vastasi mm. seuraaviin kysymyksiin:

-Oletko aiemmin katsonut kielten opetusvideoita esim. Youtubesta?

Neljä yhdeksästä vastaajasta oli katsonut aiemmin opetusvideoita, loput viisi eivät olleet tätä tehneet.

-Jos katsoit/ olet joskus katsonut, miten kommentoisit kokemusta?

-Mihin aiheeseen liittyvän ruotsin videon voisit ajatella katsovasi ennen ylioppilaskirjoituksia?

Saamastani palautteesta innostuneena olen luvannut tehdä lukulomalle jääneille vielä ainakin yhden kielioppivideon ennen ruotsin ylioppilaskoetta. Luultavimmin teen videon sanajärjestysasioista tai adjektiiveista – aiheista, joista minulla on jo olemassa valmiit opetusdiat. Voi olla, että toteutan tämän videon PowerPoint-ohjelmalla. Itse en ole paneutunut kovinkaan perusteellisesti PowerPointin tarjoamiin mahdollisuuksiin. Sen vuoksi voisi olla paikallaan tutustua jo tuttuun apuvälineeseen. Olisiko vanhassa sittenkin vara parempi?

Tiina Nokkonen

Kommentit

Olipa Tiina hyvä ja selkeä video! Video on sopivan pituinen ja käyt siinä selkeästi ja sopivalla tempolla läpi itse asian. Toivottavasti käytät videota myös muiden ryhmien kanssa ja olisi todella hienoa, jos jaat videon myös kollegoille käyttöön. Ehkäpä kollega voisi puolestaan jakaa oman, samantyylisen (ei omaa kuvaa mukana, eikä alussa mainita kuka puhuu) videonsa sinulle? 🙂

Mielestäni oli myös hyvä, että pyysit palautetta Wilmalla ja perehdyit siihen lisää. On hyvä osata rajata työkaluja ja kokeilla samaa työkalua useampaan kertaan, jotta sen eri mahdollisuudet tulevat selville.

Vinkkisi Powerpointin tarjoamasta videointimahdollisuudesta ilahduttaa varmasti monia, jotka eivät ominaisuudesta vielä tiedä. Kun kerroin ominaisuudesta muutamalle opiskelijaryhmälleni, olivat opiskelijat ilahtuneita, mutta myös hämmästyneitä, eli eivät selkeästi olleet itse ominaisuutta huomanneet. Jos kokeilet powerpoint-videon tekoa, olisi kiva kuulla mitä pidät siitä verrattuna screencast-o-maticiin.

Tanja Tervonen

1.4.2020 12:40

Hei, kiitos kommentistasi. Voi harmi, jotain vikaa valitettavasti.
Tämän linkin kautta pääsee vapaasti:

tps://omaareena-my.sharepoint.com/:v:/g/personal/tiina_nokkonen_edu_tampere_fi/EdKWtJOIFg1Mn-Zw_FNRM1UBQzJ5bBKBOrJC7pkVLiV0lA?e=AhhvCs

Areena on Tampereen seudun toisen asteen koulutuksen Office 365.

Hälsning, Tiina

Tiina

Tiina Nokkonen

20.2.2020 09:10

Mikä on tuo Areena?
Valitettavasti käyttöoikeuteni eivät antaneet minun katsoa videotasi:

”That didn’t work
We’re sorry, but saarimer@gradia.fi can’t be found in the omaareena-my.sharepoint.com directory. Please try again later, while we try to automatically fix this for you. ”

Merja Saaariaho

14.2.2020 13:38

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *