Opiskelijoiden ohjaamista videon avulla (Maiju Vihonen)

Digilust-hankkeen kolmas osa käsitteli opiskelijan ohjausta. Monen muun kollegan ohella myös minä halusin ohjata opiskelijoitani videoiden avulla. Käytin ohjaamiseen Screencast-O-matic -nimistä selkeää ja helppoa ohjelmaa, joka oli minulle jo ennestään tuttu opiskelijoiden videoesityksistä, mutta oma käyttö oli jäänyt vähäiseksi.

Kuva 1. tehtävänanto

Lähtökohtana minulla oli itsenäisellä tunnilla kirjoitettava kurssin ensimmäinen teksti. Halusin videoida tehtävänannon, vaikka heillä oli hyvät diat esimerkkeineen omasta takaa. Juuri tästä syystä tavoitteenani oli tehdä mahdollisimman lyhyt video, jossa kerron lyhyesti tehtävästä, luen esimerkkitekstin ääneen ja kerron tehtäväannosta melko yksityiskohtaisesti, mutta lyhyesti. Toiveenani olikin selkeyttää opiskelijoiden työtä ja saada hyviä tekstejä luettavaksi.

Näen videon hyötynä tämän tehtävän kannalta juuri sen, ettei minun tarvitse edellisellä kerralla ennen itsenäistä tuntia käyttää aikaa tehtävänannon aukiselittämiseen eikä muistuttaa pieniä jippoja, joita kielten ainekirjoituksessa on: sisällön ei aina tarvitse olla totta. Kuitenkin opiskelijat olivat pyrkineet enimmäkseen totuuspohjaiseen tuotokseen, jolloin sisältö jäi suppeaksi ja teksti melko lyhyeksi tehtävänannon osalta. Tämä sai opettajana minut miettimään, katsoivatko opiskelijat lainkaan video-ohjeistusta.

Palautetta keräsin kolmen kysymyksen voimin: Oliko video-ohjeistus tarpeellinen, hyödyttikö video-ohjeistus tehtävän tekemistä ja lopuksi pyysin vielä vapaata sanaa videoiden käytöstä ohjeistuksessa yleisesti.

Suurin osa oli tykännyt video-ohjeistuksesta, vaikka moni olikin lukenut ensin tekstin ja sitten vasta katsonut videon, jolloin video oli enimmäkseen kertausta ja hyödytti lähinnä siinä, että oli ymmärtänyt tehtävänannon oikein. Monelle myös suulliset ohjeet toimivat paremmin kuin kirjoitut ohjeet. Opettajan näkökulmasta tästä siis oli huomattavaa hyötyä eri tavalla oppivien opiskelijoiden kannalta.

Eniten positiivista palautetta tuli siitä, että malliesimerkki oli luettuna. Tämä toimi ikään kuin kuunteluharjoituksena, vaikka he näkivät tekstin. Se myös edisti oppimista, koska pääsi kuulemaan ruotsia ja sanojen ääntämistä. Samalla jotkut opiskelijat myös myönsivät, etteivät olisi vaivaantuneet lukemaan esimerkkiä itsekseen kotona. Jatkoa ajatellen voisin äänittää kaikki malliesimerkit tiedostoihin valmiiksi, jolloin opiskelijat itse voivat kuunnella tekstit halutessaan.

En tiedä oliko varsinaisen tehtävänannon kannalta hyötyä, mutta omaa oppimistani edistää puhutun ruotsin kuuleminen, joten muutoin videosta oli kyllä hyötyä!

Jatkon kannalta tuli melko positiivista palautetta. Hieman negatiivisena ehkä koettiin se, että koska samat asiat olivat jo kirjallisessa muodossa, suullisessa video-ohjeistuksessa olisi voinut olla jotain uutta. Kuitenkin suullinen ohjeistus koettiin mukavaksi lisäksi ja tarpeelliseksi, jos tehtävänanto on monimutkaisempi kuin se nyt oli.

Minun puolestani voi hyvin käyttää jatkossa, on toivottavaakin. Tässä tulee luettua niin paljon kaikkea että video-ohjeistus näin lyhyessä muodossa jää mieleen ehkä paremmin kuin kirjallinen ohje yksistään.”

Vaikka näin palautteen perusteella en saanut mitään superihanaa tunnetta siitä, kannattaako video-ohjeistuksia jatkaa tämän muotoisena, sain kuitenkin paljon ideoita jatkoa varten: Pidemmät esimerkkitekstit kannattaa lukea ja äänittää suoraan diatiedostoihin, ja mahdollisesti liittää tehtävänannon kohdalle myös opettajan lyhyt selostus, jolloin ne, jotka ovat auditiivisia oppijoita saavat parhaimman hyödyn opetuksesta. Ja tietysti video-ohjeet hyödyttävät myös silloin, kun pidän itsenäisiä päiviä enkä ole kertomassa tehtävänantoa suullisesti.

Heippa seuraavaan kertaan!

Maiju

Kommentit

Mielestäni kerrot hyvin syyt siihen, miksi lähdit kokeilemaan videota ohjauksen välineenä. Huomasitko muuten tuota ajansäästöä edeltävällä tunnilla, eli että ohjeiden antamiseen meni lyhyemmän aikaa?

Todella hyvä, että onnistuit pitämään videon lyhyenä ja että opiskelijat kokivat siitä olevan hyötyä. Jatkoidea siitä, että äänittäisit tarkentavia ohjeita/kommentteja myös muihin powerpoint-ohjeisiin kuulostaa hyvältä ja se voisi olla hyvä lisä monen opetukseen.

Tanja Tervonen

1.4.2020 12:56

Kiitos kommenteista Merja ja Anita. Teetämme kurssin aikana tehtävän, jossa pitää nauhoittaa keskustelu. Olen antanut tehtävän jälkeen palautetta mm. ääntämisestä, jossa olen kirjoittanut dioihin sanoja, jotka ovat olleet väärin lausuttuja ja nauhoittanut siihen oikean version lausumisesta. Toivon, että äänimalli on auttanut.
Terkuin, Maiju

Maiju Vihonen

11.3.2020 13:47

Kuulostaa onnistuneelta kokeilulta! Itsekin voisin kokeilla tuota, että annan esimerkkitekstin äänitiedostona lukiolaisille.

Anita Ahonen

12.2.2020 18:19

Onpa hyvä idea ainakin eriyttämiseen, jos ryhmissä on dyslektikkoja tai muuten tekstipohjaiset ohjeet vaikeiksi kokevia.

Merja Saariaho

11.2.2020 17:07

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *