Etäopetusta, uusien ideoiden jakamista ja (digi)pedagogiikkaa -lukuvuosi DigiLustin parissa pian paketissa! (Anna Tunkkari)

Lukuvuosi 2019-2020 alkaa lähestyä loppuaan, samoin työskentely DigiLust-hankkeessa. Mitä siis jäi käteen lukuvuodesta, johon kuului paitsi DigiLust-hanke myös koronatilanteen vuoksi paljon etäopetusta ja -työskentelyä?

Kahtena edeltävänä lukuvuonna olin mukana Digijoujou-hankeessa, jonka puitteissa monet eri sovellukset tulivat tutuiksi ja osaksi opetustani. Mitä uutta siis DigiLustista? Testasin muutamaa minulle uutta sovellusta, mutta vielä tärkeämpää on ollut omien taitojen syventäminen ja yhteiset pohdinnat siitä, mihin kaikkeen sovellukset taipuvatkaan ja missä niistä on hyötyä.

Käytössäni olevia sovelluksia. Sanapilvi tehty WordArt-ohjelmalla.

Eri digisovellusten ja niiden mahdollisuuksien tunteminen olikin erityisen hyödyllistä nyt keväällä, kun yliopistokin siirtyi kokonaan etäopetukseen. Tein muun muassa useita ohjeistusvideoita ja hyödynsin Zoomia opetuksessa – molempia kokeilin jo aiemmin hankkeessa. Etäopetus on toki muutakin kuin tekniikkaa ja sovelluksia. Tässä hyväksi havaitsemani kolme vinkkiä etäopetukseen liittyen.

  1. Tee yhteistyötä kollegoiden kanssa

Monet pähkäilevät samojen ongelmien kanssa, ja usein yksinpohdiskelua hedelmällisempää on vaihtaa ajatuksia muiden kanssa. Parhaat ratkaisut syntyvät usein yhdessä pohtimalla. Oma taakka tuntuu myös hieman kevyemmältä, kun huomaa, että olemme samassa veneessä.

  1. Käytä etätapaamisissa videota, jos mahdollista

Tämä vinkki on melko tekninen, mutta videokuva vaikuttaa huomattavasti kokemukseen opetustilanteesta. Videokuva saattaa tosin kuormittaa nettiyhteyttä, jos osallistujia tapaamisessa on paljon. Tällöin voi olla perusteltua pitää videot pois päältä.

Videokuva tuntuu kuitenkin olevan kuitenkin tärkeä sekä opettajalle että opiskelijoille, sillä ilmeet ja eleet kertovat paljon. Opettajana on myös mukavampi nähdä opiskelijat pelkkien nimien sijaan. Isommissa tapaamisissa vain minä olen pitänyt kameraa päällä, mutta pienryhmien tapaamisissa ja Zoomin breakout-huoneissa opiskelijat ovat laittaneet kamerat päälle.

Kuva: pexels.com
  1. Joustavasti eri työskentelytapoja myös etäopetukseen

Nyt kun oppitunteja ei ole voinut pitää luokassa, olen ehkä entistä enemmän pohtinut, mitkä ovat minkäkin oppitunnin tai viikon tavoitteet ja miten ne saavutetaan. Milloin on tarve pitää koko ryhmän yhteinen tapaaminen, milloin taas olisi tarvetta yksilöllisemmälle ohjaukselle ja milloin olisi paras työskennellä pienryhmissä? Voiko jokin asian selventää paremmin videolla kuin ”livenä” esim. Zoomissa? Työskentelytavat siis tavoitteiden mukaan, kuten yleensäkin!

Vaikka hanke omalta osaltani päättyy pian, digipedagogiset pohdinnat jatkuvat varmasti. Ensi lukuvuonna minulla on tulossa opetusohjelmaani verkkokurssi vuoden tauon jälkeen ja erityisesti siellä toivon pääseväni hyödyntämään uusia ideoita. Näin etäopetuskauden päätteeksi tuntuu siltä, että ainakin ryhmätyöskentely (ryhmän tuki on opiskelijoille tärkeää!) ja monipuolinen vuorovaikutus verkossa tulevat olemaan kehittämiskohteitani. Hyvillä mielin ja uusin ideoin kohti kesää ja ensi lukuvuotta!

Anna Tunkkari

Kommentit

Hei Anna,

kiitos hyvistä vinkeistä! Oli kiva lukea, miten DigiLust on vaikuttanut sinun digiopetus-polullasi ja että olet saanut syvennettyä osaamistasi ja kokenut yhteiset pohdinnat hyödyllisiksi.

Oikein hyvää kesää ja sen jälkeen kohti uutta lukuvuotta!

Tanja Tervonen

19.5.2020 11:26

Erittäin hyvä pointti oli tuo yhteistyön korostaminen!

Maarit Luhtala

14.5.2020 10:24

Hei Marika ja kiitos kommentistasi!

Digijoujou-hanke oli tosiaan parin lukuvuoden mittainen hanke, johon osallistui S2- ja ruotsinopettajia ammattikorkeakouluista ja yliopistoista eri puolilta Suomea. Digitaalisuus ja joustavuus olivat hankkeen keskiössä, ja pienemmissä ryhmissä kehitimme erilaisia opintokokonaisuuksia ja materiaaleja. Esim. minun ryhmäni aiheena oli ePortfolio ja ryhmän lopputuotos löytyy täältä: https://sites.google.com/view/ruotsin-eportfolio/

Opin hankkeen aikana paljon! Kokeilin erilaisia sovelluksia ja työtapoja, ja muiden ryhmien töiden seuraaminen oli myös inspiroivaa. Hankkeen sivulta löytyy myös erilaisia webinaareja, eli kyseessä oli oikein monipuolinen hanke. Kannattaa tutustua hankkeen nettisivuihin https://digijoujou.aalto.fi/.

Ja kyllä, yhteistyö on tärkeää! Toivottavasti se jatkuu tiiviinä myös poikkeustilan jälkeen.

Anna Tunkkari

11.5.2020 09:20

Hei Anna!

On hienoa lukea, miten sujuvasti olet ottanut etäopetuksen käyttöön ja erityisesti zoom on sinulle tuttu työkalu, jota käytät opiskelijoiden kanssa eri tehtävissä sujuvasti ja monipuolisesti.

Millainen hanke Digijoujou-hanke oli? Mitä opit hankkeen aikana ja olivatko muutkin osallistujat yliopisto- ja korkeakouluopettajia?

Yhteistyö toisten opettajien kanssa on tärkeää etäopetuksessa, jos se on mahdollista. Uusien työtapojen opettelu ja siirtäminen lähiopetukseen on myös tärkeää ja hyödyllistä.

Marika Mattila

Marika Mattila

9.5.2020 10:20

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *