Elämää ja elektroniikkaa… (Tero Tuohimaa)

Oma digipedagoginen suunnitelmani lähti elämästä: suurpiirteistä, omakohtaista, ennalta arvaamatonta ja välillä vähän haahuilevaa. Olenkin vähän kuin mukamas itseohjautuva opiskelija: luin ohjeita kiireessä, ajatus ei oikein ollut kirkas ja raapustin kokoon jotakin. Sitten tuli ohjaustapaaminen ja sain palautetta ja ohjausta. Blim!

Tämä on oikeastaan mukavaa. Koin olleeni hakoteillä mutta nyt ajatus on kirkkaampi: koska itse pidän joustamisesta, voin toteuttaa samaa periaatetta tässäkin hankkeessa. En kehitä yhtä ainoata kurssia vaan ota palasen sieltä, toisen täältä sekä sovellan ja kehitän palasia käynnissä olevilla kursseilla. Hahmottelinkin suunnitelmassani, että en halua uudistaa koko kurssia tai omaa digiajattelua vaan poimia täsmätyökaluja tarkoituksenmukaisesti, ei digi edellä.

Reseptini on seuraava: osio 2 syksyllä TTI- ja TUTA&TIJO-ryhmien kanssa, osiot 3-5 ARK- ja TST-ryhmien kanssa. En suunnittele nyt tämän enempää vaan tartun tehtävään sitten spontaanisti ja ”ennalta arvaamatta”. Tämä on minun elämääni, toimin monesti parhaiten tekemällä ratkaisuja nopeasti. Niin, ja niiden ratkaisujen toteuttamiseen tarvitsen sitä elektroniikkaa. Aion mennä niin sanotusti pää edellä ja oppia erehtymällä ja onnistumalla. Sehän lienee sallittua?

Tero Tuohimaa

Kommentit

Tekstissäsi on mukavaa itsereflektiota ja avaat hienosti omia lähtökohtiasi opetuksen suunnittelulle. Olet rohkea, kun uskallat kokeilla asioita opetuksessasi ilman liian tarkkaa suunnitelmaa. Liian yksityiskohtainen suunnittelu kun saattaa estää myös opiskelijoiden osallistamisen. Kuten kerroit tekeväsikin, on hyvä, että tehtävillä on tietyt reunaehdot, mutta on hyvä antaa tiettyjä vapauksia myös opiskelijoille, esim. he voivat päättää mitä ohjelmaa käyttävät ja millä tavalla. Yritys ja erehdys/onnistuminen/oppiminen on täysin sallittua ja jopa suotavaa. 🙂 Tsemppiä reseptin kokeiluun!

Tanja Tervonen

17.11.2019 19:18

Lukiopuolella velvoitetaan esittämään kurssisisällöt ja arvioinnin perusteet heti kurssin ensimmäisellä tunnilla, ja siksi monet opettajat tekevätkin jo tarkat, jopa tuntikohtaiset kurssisuunnitelmat valmiiksi ennen kurssin alkua. Itse en koskaan kuulunut tähän tuntikohtaisten kurssisuunnitelmien tekijöiden joukkoon, koska aina tuli poikkeuksia aikatauluihin, eikä kaikkia tunteja voinutkaan pitää, jolloin piti sitten muuttaa suunnitelmia. Opiskelijoiden osallistaminen on nykypäivää, vaikka kiire tietenkin monesti rajaa sitä, kuinka paljon vapaita käsiä opiskelijoille voi antaa. Mutta kyllähän myös opiskelijoille voi antaa mahdollisuuden digiyrittää ja -erehtyä, ja toisinaan se digijyväkin sieltä löytyy 🙂

Maarit Luhtala

4.11.2019 12:36

Olet rohkea, kun uskallat heittäytyä ”digiaallon” mukaan ilman yksityiskohtaisia suunnitelmia! Yritys ja erehdys -menetelmä on varmasti antoisaa. Osallista myös opiskelijoita digikokeiluihisi ja nimenomaan tekijöinä – heiltä voi löytyä yllättävänkin monipuolista osaamista. Ja mikäpä onkaan sen mukavampaa kuin päästä neuvomaan opettajaa.

Pirkko Pollari

30.10.2019 15:40

Kiitos kommentistasi Pirkko! Sitä juurikin toteutan muutamissa tehtävissä, että opiskelijat itse valitsevat välineen tai kanavan, kunhan se on jaettavissa muille. Tällainen yksityiskohtainen suunnittelemattomuus motivoi myös itseäni, että joudun tavallaan tekemään viime hetken päätöksiä ja vieläpä nopeasti. Voin tavallaan ”testata” itseäni, että vieläkö minusta on opettajaksi. Voi kuulostaa karulta koululta mutta onnistumisen elämys on sitä suurempi, mitä vähemmän suunnittelen.

Tero Tuohimaa

31.10.2019 12:31

Samastun erityisesti ajatukseen, että omakohtaisuus, joustavuus, spontaanius ja myös ennalta arvaamattomuus kuuluvat opetukseen ja samoin digiharjoitteluun. Suunnitelma todellakin kirkastuu, kun saa rakentavaa palautetta. Toisaalta mahdollisuus miettiä yön yli tai jakaa ajatuksiaan jonkun kanssa kahvikupposen äärellä ovat resepti hyvään lopputulokseen. Minäkin luotan siihen, että erehdys ja onnistuminen ovat sallittuja niin digioivaltamisessa kuin elämässäkin. Lycka till!

Tiina Nokkonen

23.10.2019 11:25

Vastaa käyttäjälle Maarit Luhtala Peruuta vastaus

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *