Kirjoittanut Tatu Pajula
Asiat eivät ole hyvin Mikko-Pekka Heikkisen romaanissa Betoniporsas (Johnny Kniga, 2018). Suomi on kuihtunut lopullisesti maaseuduiltaan, koska valtio ei enää tue maaseutujen hyvinvointia. Sadat tuhannet ihmiset virtaavat maaseuduilta kaupunkeihin – pääasiassa Helsinkiin, joka ahtautuu ja kasvattaa radikaalin maaltamuuttovastaisen ryhmän.
Betoniporsas kuvaa maaltamuuton vaikutusta suomalaiseen yhteiskuntaan neljän, vaihtuvan päähenkilön avulla. Suikkari-Moilanen on suomussalmelainen maatalon vesa, joka kasvaessaan maaseuduttomaan tulevaisuuteen on joutunut vaille päämäärää tai tarkoitusta elää. Jyry Pesiö on Helsingin puistoissa telttaileva toimittaja, joka yrittää luoda viimeistä, palkintoja keräävää uutisartikkelia ennen hiipuvan uransa loppua. Meri Rantatorppa taas on Punaisen Ristin kriisityöntekijä, joka auttaa hädänalaisia ympäri maailmaa. Ja neljäs päähenkilö Waltteri T. Finné on perihelsinkiläinen bloggaaja sekä partatuotemyyjä, joka tuntee palavaa vihaa maaseudun ihmisiä kohtaan.
Näiden henkilöiden kertojaäänien vuorottelulla maaseudun tyhjentymisestä muodostuu satiirinen ja humoristinen teos, joka ottaa dystopian lajiperinteen piirteitä ja käyttää niitä irvaillen nykyajan poliittiselle keskustelulle sekä itselleen.
Betoniporsaan vastakohtapari maaseutu/kaupunki on mielenkiintoinen yhtymäkohta esimerkiksi Aldous Huxleyn teokseen Brave New World (1932), jossa pakkovaltioksi muuttunut Lontoo kuvaillaan sivistyksen ja inhimillisen loiston kuvaksi ja kaupungin ulkopuolinen maa taas villi-ihmisten temmellyskentäksi. Betoniporsaassa Finnén hahmo peilaa samankaltaisia ajatuksia puolustaessaan Helsinkiä maalta eli kehä kolmen ulkopuolelta tulevilta. Finné käyttää muukalaisvihaan kannustavissa blogi-teksteissään esimerkiksi rotupuhtauteen suuntaavaa frenologiaa, kallonmittaamista. Brave New Worldissa ihmiset on jaettu syntymästään asti luokkiin, jotka ovat keskenään eriarvoisia. Luokkaantuminen edistää ihmisvihaa, ja kummassakin teoksessa ihmisten erilaisuus on keinotekoista ja eduntavoitteluun luotua.
Kuten dystopiakirjallisuudessa yleensäkin, ihmisten eriarvoisuus tuottaa Betoniporsaassa konfliktin. Finnén johtamat radikalisoituneet hipsterit vannovat valtaavansa Helsingin takaisin maaseudun väestöltä, joka on perustanut Punaisen Ristin kanssa telttakaupunkeja kaupungin puistoihin. Jopa trumpmainen muurin pystytys Helsingin ympärille mainitaan tekstissä. Myös Suomessa jo tutuksi tullut muiluttaminen kuuluu hipsterien aseisiin.
Jyry ajautuu radikalisoituneiden hipsterien mukaan lähinnä uutisotsikot mielessään. Hän päättää paljastaa Finnén juonen terrorihyökkäyksestä maalta muuttaneiden leiriin, mutta joutuukin itse hyökkäykseen panttivangiksi. Vastassa leirissä ovat maailmalta Suomeen kotiutettu Meri sekä Suikkari ja maaltamuuttajien puolustusjoukot. Tilanne päättyy kriittisen dystopian tapaan hyvän puolen voittoon, eli Finné joutuu vankilaan, Suikkari saa elämälleen suunnan, Meri palaa onnellisena ulkomaille kriisityöntekoon ja Jyry saa journalistipalkinnon Finnéä käsittelevästä artikkelistaan. Teos ei kuitenkaan mainitse maaltamuuttaneiden kohtaloa ja yhteiskunnan tilaa konfliktin jälkeen. Vaikka Finnén johtama paha kapinallisjoukko saatiin kukistettua, ratkaisua Helsingin populaation yhtäkkiseen kasvuun ja muun Suomen kuihtumiseen ei anneta. Dystooppisen yhteiskunnan kohtalo ei ainakaan vaikuta olevan utooppiseen päin, vaikka vapaa media onkin päivän sankari.
Betoniporsaan kritiikin kohde on helppo löytää. Teos irvailee suomalaisen, ja muidenkin maiden, politiikan maahanmuuttokriittisyyttä muuttamalla keskustelun osapuolet toisiksi. Maahanmuuttaja-termin sijaan Finné käyttää maaltatunkeutuja-termiä Helsinkiin maalta muuttavista ihmisistä blogissaan. Ihmisten kirjo on monimuotoinen, kuten Tuntemattomassa sotilaassa: kaikki suurimmat Suomen murrealueet ovat edustettuina teoksessa. Mutta kuten oikeassakin poliittisessa keskustelussa ihmiset niputetaan saman uhkaavan termin alle, joka Betoniporsaassa on Matu. Matut ovat epämiellyttäviä, arvaamattomia, verorahojen tuhlaajia ja tulevat Helsinkiin yhdellä rysäyksellä pelottavana lyhytkalloisena massana (B, 30):
Waltteri seisahti matun eteen, katsoi matua silmiin. Ne olivat pienet ja lähellä toisiaan. Nenä työntyi nykerönä kasvojen ulkonevasta keskiosasta, leuka kapeni olemattomaksi poskikumpujen alle. Päivänselvä brakkis – siis brakykefaali, lyhytkalloinen. Sen näki paljaalla silmällä ilman mittanauhaakin.
Dystopialle tyypillinen ihmisen yksilöllisyyden hukkuminen ihmismassan osaksi on samalla tavalla olemassa teoksen maailman ulkopuolella oikeissa keskusteluissa ihmisarvosta. Ihmisen identiteetin yhdistäminen joukkoon on yleistä, mutta pahimmillaan myös epäinhimillistävää, oli kyse mistä tahansa ihmisryhmää kuvaamaan keksitystä sanasta. Betoniporsas muistuttaa irvailullaan, että kuka tahansa voi olla muukalainen osana kasvotonta ryhmää. On tärkeää muistaa yksilöt joukon sisällä, eikä antautua Finnén kaltaisten vaikuttajien ajamalle muukalaispelolle. Muuten dystooppinen luokkayhteiskunta saattaa muuttua todeksi.
Kommentit