Below in English
Varsinaisten johtoryhmän kokoukset ovat maanantaisin, niiden lisäksi on keskiviikkoisin ja perjantaisin noin tunnin epävirallisemmat palaverit. Keskiviikon 12.8. pääaiheena olivat tiedekunnan tutkimussivustot. Tutkimusasiantuntija Maija Belliard oli kesän aikana etsinyt tiedekunnan erilaisia tutkimukseen liittyviä sivuja ja sivustoja – ja hän on koonnut ne exceliin. Sivuja on paljon.
Meillä ITC:ssä on niin tutkimuskeskusten, tutkimusprojektien kuin tutkimusryhmien sivuja. Yliopiston yhdistymisen aikaan verkkosivut uudistettiin (vuoden 2018 lopulla 2019 alussa), kaikille projekteille, tutkimushankkeille ja -keskuksille tehtiin ns. tutkimuskortit, jotka löytyvät yliopiston verkkosivujen haulla. Niissä on monissa nyt vanhentunutta tietoa (mm. vanhoja sähköpostiosoitteita), monista puuttuu linkki tutkimushankkeen laajemmille sivuille jne. Jonkin verran tutkimushankkeiden sivuja sijaitsee vielä vanhoissa osoitteissa, http://research.uta.fi-osoitteiset lakkaavat toimimasta 31.12.2020, joten tarvittavat siirrot on tehtävä sitä ennen (suurin osa sivustoista siirretty jo). Hervannan vanhojen sivustojen alasajon aikataulu ei ole vielä selvillä. Apua siirtoihin saa yliopiston tietohallinnosta (IT-helpdesk).
Mietimme sivustojen kohderyhmien ja heidän tarpeitaan. Keskustelimme olisiko mahdollista ryhmittää tutkimuksen sivustoja suurempiin kokonaisuuksiin, suurempien sateenvarjojen alle, yksittäiset pienemmät hankkeet saattavat jäädä ”silpuksi”. Sateenvarjojen alle koottuja olisi helpompi brändätä (esim. Comet, Plural). Tutkimuksesta kiinnostuneet, löytäisivät kerralla samasta paikasta useampia alan tutkimuksia, volyymi näkyisi, pienemmät ja suuremmat projektit jäsentyisivät osaksi suurempaa, monipuolisempaa ja monitieteisempää kokonaisuutta.
Miten tutkimuksen näkyvyyttä voisi muuten lisätä?
Keskustelu tutkimussivustoista jatkuu.
*****
Kommentit