Aloitamme johtoryhmän keskiviikkokahvit käymällä läpi Kati Iltasen työstämää tiedekunnan koronaohjetta. Iltanen haluaa ehdotuksia kalvosarjan muotoiluun ja selkeyteen. Kuinka saada erikoistapaukset ja poikkeukset selkeästi esille? Ohjeistusta pyritään vielä selventämään jaottelemalla / laittamalla asioita taulukoihin. (Ohjeet on nyt jo lähetetty tiedekunnan postituslistalla (torstaina 20.8., tässä ne vielä pdf-tiedostona, ohjeita päivitetään tarvittaessa).
Nätylle tulee omat ohjeet, Iiris Ruoho, Kati Iltanen ja Jyrki Vuorinen hoitavat keskustelut nätyläisten kanssa suoraan. Näty on poikkeustapaus, joten heidän ohjeistustaan on turhaa sekoittaa tähän samaan kalvosarjaan.
Jyrki Vuorinen on lähettänyt (tiistaina 18.8.) koko henkilöstölle kutsun osallistua tiedekunnan vuosisuunnitteluun . Osallistuminen tapahtuu Forms-lomakkeen avulla. Vuosisuunnitteluun liittyvistä kysymyksistä on myös mahdollista keskustella dekaanin Teams-kahvitilaisuuksissa keskiviikona (tutkimus) ja torstaina (opetus). (Linkki kyselyyn löytyy myös tiedekunnan Intrasivulta/ pikalinkit/ )
Osallistumisaikaa on sunnuntaihin 23.8. asti. Vuosisuunnittelun luonnos kommentteineen käsitellään tiedekuntaneuvoston kokouksessa 26.8. ja se toimitetaan yliopiston johdolle 2.9. 2020.
Mistä siinä on kyse vuosisuunnittelussa? Tiedekunnan toiminnan ja talouden suunnittelu (TTS) on tiedekunnissa ja yliopiston muissa yksiköissä toteutettava vuosittainen prosessi, jossa yliopiston johto asettaa tiedekunnille tavoitteet ja pyytää sen jälkeen tiedekuntaa määrittelemään ne toimenpiteet ja resurssitarpeet, joilla asetettuihin tavoitteisiin on mahdollista päästä.
Koko yliopiston yhteiset tavoitteet asetetaan opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) ja yliopiston välisissä neuvotteluissa, joissa nelivuotiskausittain sovitaan keskeisistä yliopistokohtaisista toimenpiteistä, yliopiston tehtävästä, profiilista, vahvuusaloista ja uusista nousevista aloista, tutkintotavoitteista sekä niiden perusteella kohdennettavista määrärahoista. Lisäksi sopimuksessa määritellään myös tavoitteiden toteutumisen raportointi.
Meidän tiedekunnan vuosisuunnittelun Forms-lomake sisältää kolme osakokonaisuutta, jotka ovat tutkimus, opetus ja henkilöstösuunnittelu. Lisäksi mukana on muutama yleisempi kysymys, joihin pyydämme kommentteja ja näkemyksiä. Pyydämme sinua kertomaan a) omat näkemyksesi annettuihin kysymyksiin (lomakkeen osio 1) sekä b) ideoimaan, miten tiedekunnan johtoryhmän tuottamia ajatuksia voisi edelleen kehittää (lomakkeen osio 2). Lomakkeessa on useita kohtia, ja voit halutessasi vastata kaikkiin tai vain osaan kysymyksistä. Voit kommentoida sisällön lisäksi myös itse kysymyksenasetteluja. Lomakkeeseen vastataan anonyymisti, eikä lomake tallenna vastaajan nimeä tai sähköpostiosoitetta. Kukin henkilökunnan jäsen pystyy vastaamaan kyselyyn vain kerran. Saatuja kommentteja ja vastauksia hyödynnetään vuosisuunnitelman seuraavaa versiota laadittaessa.
Odotamme tiedekunnan henkilöstön näkemyksiä ja ideoita.
*****
[the faculty’s Covid-19 guidelines pdf The slide set will be updated if needed ]
Näty´s guidelines. Iiris Ruoho, Kati Iltanen and Jyrki Vuorinen will handle the discussions with Näty directly.
On Tuesday, Jyrki Vuorinen sent an invitation to the staff to participate in the faculty’s annual planning.
“You are invited to participate in the faculty’s annual planning process by responding to the measures proposed in this Forms on Sunday 23 August at the latest. The measures and your comments will be discussed at the Faculty Council meeting on 26 August and generated planning document will be submitted to the university management on 2 September. (You can find the form also on intranet [Intra/ pikalinkit/])
Faculty Operational and Financial Planning (TTS) is an annual process carried out by faculties and other units of the university. The procedure starts with the university management setting goals for the faculties. It is then up to the faculty to define the measures and resources needed to achieve the set goals. The common goals of the entire university are set in negotiations between the Ministry of Education and Culture (OKM) and the university. For four years at a time, these negotiations define the core university-level action points, university mission, profile, spearhead fields and emerging new areas as well as the resources allocated to them. The agreement also defines the reporting on the achievement of objectives. Annual planning consists of three areas: key measures, personnel and the budget. For each of these entities, the university has defined its own processes and deadlines. The deadline for the planning of key measures for the faculties is 2 September, for personnel planning 7 October and budget 16 October.
Thursday 20.8.2020 at 14.00-15.00: ITC Annual planning/Education
Kommentit