Jatkuvasta oppimisesta on puhuttu runsaasti kansallisessa koulutuskeskustelussa erityisesti viime vuoden aikana. Havainto siitä, että nykyinen koulutusjärjestelmämme ei enää pysty vastaamaan yhä kiihtyvällä tahdilla muuttuviin yhteiskunnan osaamistarpeisiin parhaalla mahdollisella tavalla, on herättänyt keskustelua ja osittain ehkä yllättänytkin meidät. Samaan aikaan kentälle tulee uudenlaisia, ketteriä koulutuksen tarjoajia, jotka haastavat perinteisen koulutusjärjestelmän ajattelu- ja toimintatavat, ja hyvä niin.
Myös korkeakoulujoukot ovat keskellä tiivistä jatkuvan oppimisen pohdintaa. Osittain siksi, että OKM rahoittaa parhaillaan korkeakouluja sekä jatkuvan oppimisen kestävän toimintamallin kehittämiseksi että täsmätoimilla, joilla pyritään lisäämään työvoiman osaamista tietyillä aloilla nopeassa aikataulussa. Mutta toki myös korkeakouluissa on herätty tilanteeseen oma-aloitteisesti ja keskustelua käydään tasaisin väliajoin eri estradeilla.
Yksi vakioaihe korkeakoulutuksen jatkuvan oppimisen keskustelussa on koulutuksen modularisointi laajasti. Jos ja kun koulutustarjonta on kaikin puolin modulaarista, kukin voi kehittää omaa osaamistaan ja luoda yksilöllisen, jatkuvan opintopolkunsa. Uuden osaamisen hankkiminen ei siis aina vaadi uuden kokonaisen tutkinnon suorittamista. Vahva veikkaukseni on, että modularisoinnilla tulee olemaan tärkeä roolinsa, mutta se yksin ei ratkaise jatkuvan oppimisen haastetta korkeakoulutuksessa. Tarjolle asettaminen ei siis riitä.
Myös korkeakoulutuksen rahoitus on herättänyt keskustelua. Oman ajankohtaisen näkökulmansa keskusteluun ovat tuoneet yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen uudistuvat rahoitusmallit, joita pohdittiin eri yhteyksissä tiiviisti etenkin viime syksyn aikana. Jatkuvan oppimisen osuus uudessa mallissa on aiempaa suurempi, mikä on selvä viesti korkeakouluille siitä, mihin suuntaan toimintaa suunnataan. Hiukan ehkä lyhytnäköisesti on myös ajoittain asetettu vastakkain perustutkintokoulutus ja jatkuva oppiminen. Kuka voittaa ja kuka häviää taloudellisesti, kuin perustutkintokoulutus ja sen jälkeinen koulutus olisivat kaksi toisistaan irrallista korkeakoulutuksen osa-aluetta. Nähdäkseni jatkuvan oppimisen uudistuksessa ei kuitenkaan ensisijaisesti ole kyse myöskään rahasta.
Jatkuvan oppimisen reformi tulisi nähdä laajana kokonaisuutena, joka tulee muokkaamaan koko korkeakoulutuksen paradigmaa, koulutuksen ajattelu- ja toimintamalleja. Kyse ei siis ole vain nykyisen tutkinnon jälkeisen koulutuksen viilaamisesta. Haastetta ei ratkaise yksin raha eikä myöskään kaiken koulutuksen tarjolle asettaminen. Olemme tilanteessa, jossa meidän tulee tarkastella korkea-asteen koulutuspolkuja kokonaisuutena uudella, rohkealla tavalla. Jatkuvan oppimisen reformi on siis koko korkeakoulutuksen uudistus.
Jotta pystymme vastaamaan tulevaisuuden osaamistarpeisiin, meidän on rohkeasti avattava osaamispolut alakohtaisesti, mukaan lukien perustutkintokoulutus. Millaista osaamista otetaan hanskaan ensi vaiheessa korkeakoulutusta, mitä opitaan työssä tekemällä, miten työssä – tai muualla – opittu tehdään läpinäkyväksi, millaista oppia tullaan ehkä hakemaan myöhemmässä vaiheessa eri aloilla, vieläpä useaan otteeseen? Ja kukapa tietää, ehkä jossain vaiheessa myös yliopistosta lähdetään alemman korkeakoulututkinnon jälkeen työelämään oppimaan. Se tosin vaatii nykyisten kandidaatintutkintojen perkaamista ja sen pohtimista, millä eväin työelämään voidaan lähteä milläkin alalla.
Suuren muutoksen edessä meidän on lisäksi uskallettava asettaa osaaminen etusijalle ja tarvittaessa todettava, että itse luomamme nykyiset koulutuksen rakenteelliset siilot eivät välttämättä palvele uudenlaista osaamisen kehittämistä parhaalla mahdollisella tavalla. Uudistuksen keskellä tehtävämme on varmistaa, etteivät ajatteluamme rajoita koulutuksen rakenteelliset ratkaisut ja raja-aidat, joilla ei ole enää merkitystä. Tarvitsemmeko tulevaisuudessa esimerkiksi jaottelua tutkintokoulutukseen, täydennyskoulutukseen, avoimeen yliopistoon, erikoistumiskoulutuksiin ym. Vai pitäisikö puhua ihan aidosti vain osaamisesta ja sen kehittämisestä?
Näillä ajatuksilla potkaisen siis @TampereUni’n jatkuvan oppimisen kehityshankkeen blogin käyntiin. Mielessä on jo melkoinen lista tulevia blogiaiheita, mikä johtunee siitä, että teema on laaja ja urakka valtava. Olemme uuden edessä, ja se on innostavaa. Käsissämme on nyt ennen kaikkea mahdollisuuksia.
Heli Harrikari
Johtaja, jatkuva oppiminen @TampereUni
Kommentit