Digitalisaatio ja tekoäly - jatkuvan oppimisen rengit

Aiemmassa blogikirjoituksessani pohdin, onko jatkuvasta oppimisesta ja sen laajamittaisesta uudistamisesta tulossa sanahelinää. Kaikki siitä puhuvat, mutta tekoja on toistaiseksi suhteessa vähän. Joku ohimennen huomautti, että samoin on käynyt aiemmin digitalisaatiolle. Olemme toki nähneet, miten digitaisaatio on muuttanut arkista elämäämme, mutta suuri loikka tuntemattomaan on edelleen ottamatta. Myöskään koulutusjärjestelmän perinteisiä ajattelu- ja toimintatapoja ei ole vielä muokattu digitalisaation avulla laajassa mittakaavassa. Kehittäminen on ollut pitkälle nykyisen toiminnan digitointia.

Näistä lähtökohdista ei vaikuta erityisen lohdulliselta, että digitalisaatio ja tekoäly ovat jatkuvan oppimisen muutoksen keskeisiä välineitä. Pitäisi pystyä kuvittelemaan samanaikaisesti uudenlainen jatkuvan oppimisen maailma sekä maailma, jossa digitalisaatio ja tekoäly on valjastettu tehokkaasti hyötykäyttöön. Kaikki eväät sanahelinän tuplaamiseen? Kyllä.

Koulutuksen ja osaamisen kehittämisen näkökulmasta digitalisaatio ja tekoäly herättävät monenlaisia tunteita. Kovimmat kriitikot maalaavat uhkakuvan, jossa oppijat heitetään yksinomaan verkkoon oppimaan. Kun kuvaan lisätään vielä ajatus yksilöllisistä oppimispoluista, on selvää, että oppiminen on vain ja ainoastaan yksin verkossa touhuamista. Tai jos joku on apuna, se on korkeintaan robotti. Tämän uhkakuvan taakse on helppo mennä, jotta mitään ei tarvitsisi muuttaa. Selvää lienee myös, että yksilöllinen opintopolku ei ole sama kuin yksin oppiminen.

Jatkuvan oppimisen uudistuksen näkökulmasta digitalisaatio ja tekoäly ovat olennaisia onnistumisen välineitä. Saavutettavuus on keskeinen näkökulma, sillä osaamista pitää voida kehittää missä, miten ja milloin vain. Oppilaitosten seinät ja sisäisesti optimoidut aikataulut eivät voi sitä enää sanella. Samoin yksilöllisyyden korostuminen oppimisessa edellyttää digitalisaation ja tekoälyn hyödyntämistä. Tekoälyn kautta voimme tarjota jokaiselle esimerkiksi uudenlaisia palveluja oppimisen tueksi.

Jatkuvan oppimisen uudistuksessa Tampereella haluamme valjastaa digitalisaation ja tekoälyn rengeiksemme täydellä teholla. Koulutuksen sisältöjen digitalisaatio laajassa mittakaavassa on työn alla, mutta sitä voitanee pitää perustoimintana tätä nykyä. Lisäksi pohdimme muun muassa, miten hyödynnämme tekoälyä yksilön tukena sekä oman osaamisen läpivalaisemisessa että yksilöllisen ohjauksen ja tuen välineenä. Lisäksi ajatus korkeakoulutuksesta uudenlaisena osaamisen kehittämisen yhteistyöalustana tarjoaa meille erinomaiset mahdollisuudet pohtia digitalisaation ja tekoälyn mahdollisuuksia uudella tavalla.

Paljon on siis tekemistä, jotta jatkuvan oppimisen uudistus etenee laajassa mittakaavassa, vahvasti digitalisaatioon ja tekoälyyn tukeutuen. Tekemistä ei myöskään saa rajoittaa se, ettemme kykene kaikilta osin näkemään tulevaisuutta kristallinkirkkaasti. Riskejä pitää uskaltaa ottaa, jos haluaa luoda oikeasti uutta. Joku joskus totesi, että vain kokeilemalla selviää, kun pimeässä juoksee.

Heli Harrikari

Johtaja, jatkuva oppiminen @TampereUni

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *