Keskustelussa jatkuvasta oppimisesta puhutaan osaamisesta. Siitä, miten osaaminen on oleellista ja miten tärkeää on, että jokainen voi kehittää osaamistaan yksilöllisesti läpi elämän. Keskustelun pohjalla on huoli nykyisen koulutusjärjestelmämme kyvystä vastata yhteiskunnan ja työelämän osaamistarpeisiin, jotka muuttuvat yhä kiihtyvämmällä tahdilla. On selvää, että koulutusjärjestelmämme on laajamittaisen uudistuksen edessä. Osana uudistusta meidän on syytä myös oppia puhumaan osaamisesta uudella tavalla ja asettaa se aidosti keskiöön. Nyt se ei siellä ole.
Korkeakoulutuksen perinne perustuu ajatukseen, jossa opiskelija tultuaan korkeakouluyhteisön jäseneksi alkaa ottaa osaa korkeakoulun opetustarjontaan. Käytännössä opiskelija alkaa suorittaa kursseja korkeakoulun opetussuunnitelman mukaisesti yhdessä muiden kanssa, yhteisten periaatteiden ja tavoitteiden mukaisesti. Korkeakoulu pitää kirjaa siitä, kuinka paljon kursseja suoritetaan, ja lisäksi kerätyt opintopisteet kiinnostavat sekä korkeakoulua että opiskelijaa. Äkkiseltään ei kuulostaa siltä, että osaaminen olisi se kaikkein tärkein, saati yksilön osaaminen.
Kursseilla on toki osaamistavoitteet, ja kun opiskelija on suorittanut kurssin, oletus on, että opiskelija osaa tiettyjä asioita. Vahva veikkaus kuitenkin on, että osaamisessa on aika lailla yksilökohtaista vaihtelua. Sama kertaantuu jokaisella kurssilla, joten osaako joku lopussa kertoa, mitä yksittäinen opiskelija oikeasti osaa kokonaisuutena? Ei, koska fokus ei oikeasti ole osaamisessa, vaan osaamisen kehittämisen paketointivälineissä eli kursseissa ja opintopisteissä, niiden suorittamisessa.
Olisiko siis syytä alkaa kääntää katse osaamiseen ihan aidosti? Helppoa se ei tule olemaan, sillä osaamista ei voida laskea yhtä näppärästi kuin kursseja tai opintopisteitä. Silti se täytyy tehdä, sillä osaamiseen keskittymisessä on monia hyviä puolia.
Ensinnäkin oppimisympäristö. Kun keskitymme osaamiseen, ei merkitystä ole enää sillä, missä tai miten osaaminen on hankittu. Joko sitä on tai ei ole. Toki jo nyt puhumme kauniisti siitä, miten oppimisympäristönä on koko maailma, mutta todellisuudessa osaaminen kehittyy mielestämme parhaiten juuri meidän opintotarjontamme kautta, meidän kursseillamme. Mutta kun osaaminen on keskiössä ihan aidosti, voimme unohtaa formaalin ja informaalin oppimisen raja-aidat, samoin työssä oppimisen raja-aidan. Ihan sama, pääasia, että osaaminen kehittyy.
Uskon, että työnantajat arvostavat ymmärrystä työntekijän osaamisesta. On huomattavasti hyödyllisempää ymmärtää rekrytoitavan osaamista kuin lukea listaa käydyistä kursseista. Ymmärrys työntekijän osaamisesta kantaa pitkälle myös jatkuvan oppimisen näkökulmasta; on helpompi jatkaa osaamisen kehittämistä, kun on ymmärrys siihenastisesta osaamisesta.
Myös korkeakoulujen resurssienkäytön näkökulmasta osaamisen ymmärtäminen yksilötasolla on hyödyllistä; silloin opiskelijoille voidaan tarjota aidosti yksilöllisiä osaamisen kehittämisen mahdollisuuksia. Samalla henkilöstön resurssien käyttöä voidaan suunnata uudella tavalla kunkin oppijan tarpeiden mukaan, sen sijaan että kaikki tuupataan suorittamaan samoja kursseja, joille on kiveen hakatut mitoitukset henkilöstön ajankäytön näkökulmasta.
Osaamisen ymmärtämiseen tarvitsemme ajattelutavan muutoksen lisäksi tekoälyä. Tarvitsemme digitaalisia välineitä, jotka auttavat meitä ymmärtämään yksilön osaamisen kehittymistä pala palalta läpinäkyvästi ja auttavat meitä hahmottamaan eri osaamisten välisiä suhteita. Näiden välineiden avulla sekä oppija itse että oppimisen fasilitaattorit oppijan tukena voivat seurata osaamisen kehittymistä, ja samalla oppija saa yksilöllistä tukea omalla polullaan. Tällaisia välineitä alkaa olla jo tarjolla, ja kehitteillä vielä enemmän.
Keskittyminen osaamiseen tarkoittaa myös sitä, että tarvitsemme uudenlaisia keinoja tunnistaa osaamista. Uskon, että tulevaisuudessa korkeakoulujen tehtävä yhä useammin on tunnistaa ja tunnustaa muualla hankittu osaaminen. Eikä vain niin, että osaaminen tunnistetaan jälkeenpäin, vaan niin että osaamisen kehittäminen muualla suunnitellaan mahdollisuuksien mukaan jo etukäteen osana oppijan yksilöllistä opintopolkua.
Olemme siis menossa kohti maailmaa, jossa korkeakoulujen nykyinen tapa ajatella osaamisperustaisuutta kurssitasolla ei riitä alkuunkaan. Olemme menossa kohti maailmaa, jossa jokainen meistä ymmärtää ihan oikeasti oman osaamisensa senhetkinen tilanteen ja voi sen pohjalta tehdä fiksuja päätöksiä siitä, mihin suuntaan haluaa osaamistaan kehittää.
Heli Harrikari
Johtaja, jatkuva oppiminen @TampereUni
Kommentit