Jatkuva oppiminen - vahvasti matkalla kohti sanahelinää

Jatkuvasta oppimisesta on hyvää vauhtia tulossa sanahelinää valtakunnassamme. Sen puolesta puhutaan laajasti  ja tarve  uudistukselle tunnustetaan. Rintama kuitenkin kutistuu siinä vaiheessa, kun olisi aika kääriä hihat ja saada aikaan konkreettista. Rivit harvenevat kummasti, ja moni tuskailee uudistuksen laajuutta.

On totta, että kyseessä ja monimutkainen, yhteiskunnan eri toimijoiden uudenlaista yhteistyötä edellyttämä uudistus. Voivotella ei kuitenkaan pidä määräänsä enempää. Sen sijaan tarvitaan jo konkreettisia toimia, mutta niitä on toistaiseksi hyvin vähän ajatellen uudistuksen mittakaavaa.

Tähänastinen keskustelu on osoittanut, että yhteiskunnan eri toimijoilla on varsin erilaisia käsityksiä siitä, millainen uudistus tarvitaan. Keskustelu jatkuvan oppimisen rahoituksesta on hyvä esimerkki. Ajatukset ovat usein kaukana toisistaan, ja onkin todennäköistä, että nykyisistä siiloista huudellen aitoon uudistukseen ei päästä. Uudistus kun edellyttää eri osapuolilta vähemmän uskoa omaan erinomaisuuteen ja enemmän tahtoa ja kykyä kyseenalaistaa ja tarvittaessa muuttaa omia ajattelu- ja toimintatapoja. Yhteiseen keskusteluun tarvitaan roimasti enemmän ajatusta yhteisen hyvän kehittämisestä, sen sijaan että keskitytään puolustamaan omia asemia.

Edellinen koskee luonnollisesti myös korkeakoulutusta. Pari viikkoa sitten kävin juttelemassa EU-puheenjohtajuuskauteemme kuuluvassa tilaisuudessa korkeakoulutuksen tulevaisuudesta ja digitalisaatiosta eurooppalaisille korkeakoulutuksen pääjohtajille. Kiteytin sen näin: ”Higher education is no longer about us university organizations. It’s all about learning. It’s all about skills, competences and knowledge, and it’s about individuals. We as university organizations need to step back, let go, and let learning happen.”

Myös korkeakoulutuksen tehtävä on nostaa katse omasta siilosta ja avautua kohti muuta yhteiskuntaa tavoilla, joita toivottavasti emme osaa kaikkia vielä edes kuvitella. Tulevaisuudessa korkeakoulutuksen ytimessä eivät ole enää meidän opetussuunnitelmamme, meidän tutkintomme, ei opetus, eivät opettajat, eivät kurssit, eivätkä etenkään opintopisteet. Nykyisen tarjontalähtöisen koulutuksen lisääminen ei ratkaise jatkuvan oppimisen haastetta. Sen sijaan katse käännetään vaikuttavuuden nimessä vahvasti kohti korkeakoulutuksen asiakkaita, yksilöä, työnantajia ja yhteiskuntaa laajemmin, sekä ennen kaikkea kohti osaamista. Oppiminen korkeakoulutuksessa tapahtuu tulevaisuudessa toivottavasti pääasiassa muualla kuin meidän seiniemme sisällä, meidän kursseillamme. Sivuhuomautuksena voisi todeta, että tähän maailmaan ei myöskään sovi enää yliopistolain kohta, jossa todetaan, että yliopiston tehtävä on antaa tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta. Maailma on ajanut opetuksen antamisen ohi.

Eri toimijoiden erilaiset näkemykset jatkuvan oppimisen uudistamisesta eivät toivottavasti johda kompromissimaiseen tasapäistämiseen. Tasapäistävät bulkkiratkaisut kun ovat myrkkyä aidosti innovatiiviselle jatkuvan oppimisen maailmalle. Osaamisen kehittämisessä ja sitä myötä koulutuksessa ollaan laajasti menossa suuntaan, jossa korostuvat yksilölliset, joustavat opintopolut. Viimeaikaiset kansalliset ratkaisut oppivelvollisuuden pidentämisestä tai korkeakoulutuksen aloituspaikkojen lisäyksestä eivät pureudu itse ongelmaan. Ne ovat tasapäistävä ratkaisu sille, että jotain pitäisi tehdä, mutta itse ongelmia ne eivät ratkaise. Jatkuvan oppimisen uudistuksessa ei toivottavasti pelätä sitä, että helppoa ratkaisua ei löydy, vaan uskalletaan nähdä vaivaa.

Jatkuvan oppimisen uudistuksessa ollaan isojen muutosten äärellä. Muutoksen laajuus ei kuitenkaan saa lamauttaa toimintaa, vaan on päästävä pikavauhtia kohti konkretiaa . Uudistuksen laajuus tarkoittaa myös sitä, että maaliin ei päästä kerralla, vaan keskeneräisinä ollaan vielä pitkän aikaa. Kokeilukulttuurilla tulee siksi olla uudistuksessa suuri merkitys. Aidosti innovatiivisiin, laajoihin uudistuksiin kuuluu se, että välillä mennä metsään rytinällä. On selvää, että jatkuvan oppimisen uudistus on tässä vaiheessa monin tavoin sumussa kulkemista ja kokeilemista. Mutta niin sen pitääkin olla, se kertoo siitä, että olemme aidosti uuden edessä. Sumun edessä ei pidä kuitenkaan jähmettyä, vaan alkaa tallata tietä eteenpäin rohkeasti pala palalta. Me Tampereella teemme parhaillaan osaamme.

Heli Harrikari

Johtaja, jatkuva oppiminen @TampereUni

Kommentit

Mitä konkretiaa on viritteillä TUNI-yhteisössä jo? Voisiko lähes jokaiseen opintojaksoon päästä osallistumaan avoimen korkeakoulun mekanismilla?
En heittäisi kaikkea olevaa pois, opetussuunnitelmien tulisi varmistaa oleellisimman tietotaitoaineksen hallinta.

Esa Rahiala

14.10.2019 10:34

Tampereella (yliopisto + ammattikorkeakoulu) on käynnissä laaja jatkuvan oppimisen uudistushanke, jonka tavoitteena on muokata koko korkeakoulutusta siten, että se vastaa tulevaisuuden tarpeisiin kestävällä tavalla. Kokonaisuuteen liittyy monia laajoja uudistuksia, joista osa alkaa konketisoitua erilaisten pilottien kautta. Tällaisia ovat mm. osaamisen tunnistaminen läpinäkyvästi yksilötasolla, uudenlainen työnantajayhteistyö, henkilökohtainen ohjaus ja tuki osaamisen kehittämiseen, digitalisaation ja tekoälyn hyödyntäminen osaamisen kehittämisessä, muutamia näkökulmia mainitakseni.

Samaa mieltä, että olemassa on paljon hyvää, jota ei pidä heittää pois, mutta samalla meidän on uskallettava uudistaa rohkealla otteella. Ajatus siitä, että jokaisella opintojaksolle voisi päästä mukaam tulevaisuudessa nykyistä avoimemmin, on mielestäni oikea suunta.

Heli Harrikari

14.10.2019 11:00

Vastaa käyttäjälle Esa Rahiala Peruuta vastaus

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *