Missä mennään Tampereella?

Jatkuvan oppimisen hanketta on takana pian puoli vuotta. Alku on osoittanut, miten laajasta kokonaisuudesta on kyse; olemme matkalla kohti muutosta, joka tulee muokkaamaan korkeakoulutusta kokonaisuudessaan ja korkeakoulujen toimintaa monin tavoin lähivuosina.

Juuri muutoksen laajuuden vuoksi alkuvuotta ovat leimanneet lukemattomat keskustelut. Niitä on käyty eri toimijoiden kanssa oman yhteisömme sisällä ja monien sidosryhmien kanssa. On selvää, että kyseessä on laaja yhteiskunnallinen muutos, jota ei ratkota yksin koulutuskentän sisällä eikä projektiryhmä perustamalla. Keskustelujen kautta on alkanut hahmottua, miltä jatkuvan oppimisen maailma tulevaisuudessa mahdollisesti näyttää ja mitä korkeakoulujen tulee tehdä ollakseen kiinnostava jatkuvan oppimisen toimija tulevaisuudessa.

Poimintoja siitä, mitä tähän mennessä on tapahtunut

  • Ensimmäiset pilotit ovat suunnittelussa, ja ne käynnistyvät syksyllä. Niissä testataan jatkuvan oppimisen ekosysteemin (JOE) osia; yksilöllistä ohjausta ja tukea, työssä opitun tunnistamista ja opinnollistamista, osaamisen läpinäkyväksi tekemistä yksilötasolla digitalisaation ja tekoälyn keinoin, koulutuksen modulaarisuutta, kehitetään työnantajayhteistyötä ja asiakaslähtöisyyttä jne. Etulinjassa liikkeelle lähtevät ICT, rakentaminen ja SOTE ja muut seuraavat pian perässä.
  • Yksi hankkeen kriittisiä kohtia on löytää keino ymmärtää osaamista ja sen kehittymistä läpinäkyvästi yksilötasolla. Siihen tarvitaan sekä osaamisen rakenteistamista että digitaaliset välineet. Kevään aikana olemme kirkastaneet tarpeita ja sen pohjalta kartoittaneet olemassa olevia mahdollisuuksia.
  • Yksilöllinen ohjaus ja tuki on oleellista yksilöllisillä opintopoluilla läpi elämän. Kevään aikana olemme luoneet ohjauksen ja tuen kokonaiskuvan; mitä tarkoitamme jatkuvan oppimisen ohjauksella ja tuella ja mitä se meiltä edellyttää? Keskusteluja on käyty myös esimerkiksi ELY-keskuksen ja TE-toimiston kanssa.
  • Myös tulevaisuustyön, ennakointityön, kehittäminen on käynnissä. Tavoitteemme on luoda mekanismeja, joiden avulla ennakoimme systemaattisesti tulevia osaamis- ja koulutustarpeita. Alkuvaiheessa meitä ovat sparranneet mm. Sitra, Pirkanmaan liitto, Tampereen kaupunki ja Tampereen kauppakamari.
  • JOE tarkoittaa laajaa siirtymistä perinteisestä organisaatiolähtöisyydestä kohti asiakas-/oppijalähtöisyyttä. Tämä ajattelutavan muutos tulee vaikuttamaan laajasti korkeakoulujen toimintaan. Parhaillaan luomme kokonaiskuvaa siitä, mitä muutos tarkoittaa konkreettisesti.
  • Jatkuvan oppimisen rahoitus on laaja kansallinen kysymys ja myös jokaisen korkeakoulun pohdittava kohdallaan. Olemme aloittaneet JOEn näkökulmasta perusasioista eli yrittämällä ymmärtää nykyisen korkeakoulutuksen kustannuksia. Teemasta on tekeillä opinnäytetyö, joka valmistuu vuodenvaihteessa. Syksyllä on edessä myös uudenlaisen liiketoimintamallin luominen.
  • Osana konsernikehitystä olemme pohtineet myös jatkuvan oppimisen ja koko korkeakoulutuksen organisoitumista rohkeasti uudella tavalla. Uusi yhteinen korkeakouluyhteisö tarjoaa tähän hienoja mahdollisuuksia.
  • Olemassa olevien siilojen purkaminen tuo mukaan juridiikan näkökulman. Meidän on ymmärrettävä, mikä on mahdollista nykyisten rajojen puitteissa ja mitä tulee muuttaa, jotta pääsemme kohti uudenlaista jatkuvan oppimisen maailmaa.
  • Pohdimme parhaillaan myös oman henkilöstömme jatkuvaa oppimista. Tavoite on, että tulevaisuudessa jokainen meistä tunnistaa oman osaamisensa, kykenee kertomaan siitä muille ja saa tarvitsemaansa ohjausta ja tukea oman osaamisensa kehittämiseen.

Tällaisin tunnelmin siis tässä vaiheessa. Aurinkoista kesää kaikille!

Heli Harrikari

Johtaja, jatkuva oppiminen @TampereUni

 

Kommentit

Kiitos mielenkiintoisesta blogista. Olisi kiinnostavaa tietää hankkeestanne enmmän. Aloittelen Helsingin yliopiston jatkuvan oppimisen projektipäällikkönä ja tämä blogi on vahvistanut omia ajatuksiani ja tuonut uusia näkökulmia aiheeseen.

Pauliina Kupila

28.6.2019 13:13

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *