Muutoksen kourissa - tasapaino ennen kaikkea

Vuosi jatkuvan oppimisen hanketta on osoittanut, että rohkeat visiot korkeakoulutuksen tulevaisuudesta herättävät monenlaisia ajatuksia, tunteita ja ennen kaikkea oletuksia. Aiemmissa kirjoituksissa olen käsitellyt eri näkökulmia laajemmin, mutta koska tietyt teemat herättävät keskustelua yhä uudelleen ja mietityttävät myös itseäni, kokoan tähän muutaman niistä. Lähdetään liikkeelle asiakaslähtöisyydestä. Niille, jotka eivät ole tutustuneet aiempiin kirjoituksiin, taustatiedoksi, että jatkuvan oppimisen uudistus tulee muuttamaan koko korkeakoulutusta pitkällä aikavälillä. Joka muuta kuvittelee, huijaa itseään.

Asiakaslähtöisyys korkeakoulutuksessa on termi, joka herättää tunteita. Osa joukosta on sitä mieltä, että korkeakoulutuksessa ei tulisi edes puhua asiakaslähtöisyydestä. Huoli on, että opiskelijoita aletaan kohdella tekemisen kohteina, jos asiakaslähtöiset toimintatavat otetaan käyttöön. Näin käykin, jos oletamme, että korkeakoulutuksen ajattelu- ja toimintatavat säilyvät nykyisellään, organisaatio- ja tuotantolähtöisinä. Siinä maailmassa asiakas on tekemisen kohde, ei aktiivinen osallistuja. Tämä ei kuitenkaan ole tavoitteemme jatkuvan oppimisen uudistuksessa.

Olemme lähdössä muun maailman muutoksen mukana kohti alustamaista yhteiskehittämisen maailmaa, jossa sekä korkeakouluyhteisö että meille tärkeät sidosryhmät ovat jatkuvassa aktiivisessa vuorovaikutuksessa keskenään ja tuottavat arvoa toisilleen ja itselleen yhdessä. Korkeakoulutuksen tehtävä osaamisen kehittämisessä on huomattavasi laajempi ja monipuolisempi kuin koulutuksen suunnittelu ja tarjolle asettaminen. Siinä maailmassa kukaan meistä ei ole ulkopuolinen tekemisen kohde, vaan olemme kaikki aktiivisia osallistujia eri tavoin. Meidän tehtävämme on itse luoda tällainen tulevaisuuden maailma.

Toinen usein keskustelua herättävä teema on yksilölliset opintopolut, joita tuupataan eteenpäin koko koulutusjärjestelmässä. Helposti yksilölliset opintopolut rinnastetaan yksin oppimiseen, mutta ne eivät ole synonyymeja. Yksilöllinen opintopolku korkeakoulutuksessa tarkoittaa monipuolisia mahdollisuuksia kehittää osaamista, sekä sisällöllisesti että oppimisen toimintatapojen näkökulmasta. Oppia voi yksin, ohjatusti, yhdessä muiden kanssa, mikä parhaiten kullekin sopii. Yksilöllinen opintopolku voi äärimmillään olla yksin tekemistä, mutta harva sellaisen valitsee.

Korkeakoulutuksen digitalisaatio puolestaan tulkitaan nopeasti niin, että opiskelija heitetään verkkoon yksin pärjäämään. Samalla huoli on siitä, että opettajien työ yksipuolistuu tai ehkä osaa opettajista ei tarvita enää lainkaan. Nämä eivät ole jatkuvan oppimisen ja korkeakoulutuksen uudistuksen tavoitteita. On ainoastaan järkevää digitalisoida kaikki, mikä on pedagogisesti järkevää digitalisoida, ja säästää osaavan henkilöstömme aikaa opiskelijoiden todelliseen, yksilölliseen kohtaamiseen ja opitun jalostamiseen. Tämä on fiksumpaa ajankäyttöä nimenomaan oppimisen kannalta.

Digitalisaatio ja tekoäly tarjoavat meille myös mahdollisuuksia ottaa uudenlainen ote opiskelijoistamme. Tällä hetkellä kellään korkeakoulutuksessa ei taida olla kokonaiskäsitystä yksittäisen opiskelijan tekemisistä eikä tukea kyetä tarjoamaan systemaattisesti. Uskon kuitenkin, että moni opiskelija arvostaisi parempaa huolenpitoa. Ihmisresurssit yksin siihen eivät riitä, ja siksi meidän kannattaa valjastaa tekoäly auttamaan sopivissa kohdin ja samalla tunnistaa ne kohdat, joissa tarvitaan aitoa ihmiskontaktia.

Muutoksen aikajänne tuntuu myös herättävän huolta. Puhuttaessa suuresta, korkeakoulutuksen perusteita ravistelevasta muutoksesta päästään helposti keskusteluun utopiasta. Liian suuri muutos, ei voida tehdä hetkessä, täysin epärealistista. Ei voidakaan, eikä sitä ole kukaan myöskään ehdottanut. Meillä on käsissämme niin suuri muutos, että se voidaan saada aikaan vain järkevästi palastelemalla, luomalla suuntaa ja sen jälkeen kokeilemalla eteenpäin. Mutta että utopiaa? Utopiaväitteen taakse on helppo mennä, jotta ei tarvitsisi tehdä mitään.

Lopuksi vielä todellinen helmi. Korostamme jatkuvan oppimisen muutoksessa osaamista ja sen asettamista keskiöön. Sen sijaan että mittaamme toisarvoisia asioita, kuten kurssien suorittamista opetussuunnitelman mukaisesti tai opintopisteiden määrää, suuntaamme katseemme siihen, mikä on oleellista ja minkä avulla jokainen meistä löytää paikkansa työelämässä yhä uudelleen läpi elämän. Siis osaamiseen. Teemasta keskustellessa törmää usein ajatukseen, että osaamisen korostaminen tuhoaa sivistyksen. Sivistyneiden kansalaisten valmentaminen on varmasti meidän kaikkien mielestä yksi korkeakoulutuksen tärkeimmistä tehtävistä, eikä sitä kukaan aio tuhota. Sivistys ja osaaminen eivät ole lähtökohtaisesti ristiriidassa keskenään. Yksin sivistyksen pohjalta harva kuitenkin löytää työpaikan, joten myös osaamista tarvitaan. Osaamiseen kuuluu jatkuvan oppimisen uudistuksessa laaja kirjo näkökulmia, ei vain oman alan substanssiosaaminen. Voisi ehkä ajatella, että sivistys rakentuu juuri laaja-alaisen osaamisen pohjalta.

Kyse on siis ennen kaikkea tasapainon löytämisestä uuden luomisessa ja muutoksen hallitusta johtamisesta. Suuren muutoksen edessä on helppo vetää ajatukset toiseen äärilaitaan ja luoda mielikuvia, joiden pohjalta uudistuksen uskotaan tuovan huonoja asioita. Sen jälkeen minkään ei tarvitsekaan enää muuttua. On selvää, että suuret muutokset ravistelevat meidän kaikkien turvallisuuden tunnetta, ja siksi reaktiot ovat myös ymmärrettäviä.

Tunteet saavat aikaan sen, että järkipuhe menee ohi korvien ja asioita suurennellaan omassa mielessä, usein tiedon puutteen vuoksi. Tiedon levittämisestä on toki vastuu meillä, jotka muutosta vievät osaltaan eteenpäin. Samalla on realistista odottaa, että jokainen korkeakoulutuksessa aktiivisesti toimivista seuraa maailman muutosta ja ymmärtää, mitä muutos tarkoittaa osaamisen kehittämiselle, koulutusjärjestelmälle ja sitä kautta korkeakoulutukselle tulevaisuudessa. Päätä ei voi työntää pensaaseen ja toivoa, ettei muutos koske meitä. Tai toki voi, mutta muutos tulee joka tapauksessa. Joko sen tekevät muut ja me voimme katsoa sivusta. Meidän tehtävämme on kuitenkin rohkeasti katsoa tulevaisuuteen ja itse proaktiivisesti pohtia, mikä meitä siellä kantaa.

Heli Harrikari

Johtaja, jatkuva oppiminen @TampereUni

Kommentit

Sivistys mahdollistaa osaamisen, joka muuttuu alati. Ilman sivistystä oman osaamisen muuntaminen, kasvattaminen ja uudelleen orientointi on mahdotonta. Tunnen monta ja kuulun itse niihin joilla ei ole ollut osaamista – ainostaan sivistystä silloin kuin työpaikkamme olemme saaneet. Sivistyksen pohjan jatkuva syventäminen ja laajempi ymmärrys on taannut myös jatkuvan osaamisen muuttamisen. Harvoin minua ja tuntemiani on osaamisessa opetettu, sivistykseen kyllä on.

Merja Bauters

13.02.2020 08:07

Hei Merja,

kiitos kommentista. Sivistyksen ja osaamisen suhde puhututtaa paljon, ja hyvä niin. Sivistys ja osaamisen jatkuva kehittäminen kietoutuvat tiivisti toisiinsa ja tukevat toisiaan. Välillä sivistyksellä on enemmän merkitystä, toisessa tilanteessa taas tarvitaan tiettyä osaamista. Näin se varmasti tulee olemaan myös tulevaisuudessa.

t. Heli

Heli Harrikari

13.02.2020 08:29

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *