Edellisessä kirjoituksessa pohdin, mitä organisaatiolähtöisyydestä asiakaslähtöisyyteen siirtyminen tarkoittaa korkeakoulutuksessa ja jatkuvan oppimisen tulevaisuudessa. Otetaan nyt käsittelyyn yksi asiakaslähtöisyyden ja osaamisen kehittämisen peruspilari: elämänmittainen, yksilöllinen ohjaus ja tuki. Mitä se tarkoittaa korkeakoulutuksessa?
Yksilöllisten, joustavien opintopolkujen myötä osaamisen kehittäminen pirstoutuu. Se pirstoutuu sekä koulutusorganisaation että opiskelijan näkökulmasta. Enää opiskelijoita ei tuupata joukkona samalle, ennalta suunnitellulle tielle, ja toisaalta opiskelijalla on valittavanaan yhä mielettömämpi määrä vaihtoehtoja. Lisäksi oppimisympäristönä on koko maailma ja aikaa ainakin periaatteessa koko elinikä. Aika harva pystyy navigoimaan järkevästi tässä tilanteessa ilman ohjausta ja tukea.
Jotta kukin löytää oman tiensä, tehtävämme koulutuksen järjestäjinä on ottaa uudenlainen, jämäkkä ote opiskelijasta yksilöllisellä tasolla ja varmistaa, että tuemme yksilöllisiä ratkaisuja. Ihannetilanteesssa sama koskee tietysti kaikkia kouluasteita; kouluasteiden yhteistyöllä voimme hahmottaa tulevaisuudessa yksilön osaamisen kehittymisen kokonaisuuden uudella tavalla. Tässä meillä on selvä yhteistyön paikka.
Otamme siis jämptin otteen opiskelijasta heti ensi hetkestä ja kannattelemme aktiivisesti tätä elämänmittaista osaamisen huoltokumppanuutta. Ohjaukselle ja monimuotoiselle tuelle tämä asettaa uusia vaatimuksia. Esimerkkitapauksemme on Pekka.
Tarjoamme ohjausta ja tukea jo ennen kuin opiskelija aloittaa osaamisen kehittämisen yhteisössämme, oli hän sitten nuori, osaamisen kehittämisen alkuvaiheessa oleva tai jo pidempään työelämässä osaamista kartuttanut. Aluksi kartoitamme yhdessä Pekan kanssa, millaista osaamista hän tarvitsee ja mitä me korkeakoulutuksessa voimme tehdä tarpeen täyttämiseksi. Samalla läpivalaisemme Pekan senhetkisen osaamisen ja sen mukaan suuntaamme osaamisen kehittämistä kaikkien osapuolten resurssien käytön kannalta tehokkaalla tavalla. Hienoa tietysti olisi, jos Pekalla olisi jo tullessaan läpinäkyvästi kuvattuna, millaista osaamista hänelle on kertynyt siihen mennessä.
Kartoituksen ydin on osaamisessa, ei niinkään siinä, mitä kursseja Pekka on suorittanut aiemmin tai kuinka monta opintopistettä kerännyt. Oleellista on Pekan osaaminen, missä vain se sitten onkaan kertynyt. Tarpeen mukaan meillä on myös keinot todentaa osaaminen.
Kun ymmärrämme Pekan siihenastista osaamista, luomme sen pohjalta Pekalle yksilöllisen osaamisen kehittämisen polun. Kun Pekka on päässyt vauhtiin polullaan, seuraamme ja varmistamme eri keinoin, että hän etenee suunnitellusti. Tähän tarvitsemme monimuotoista tukea ja erilaisia korkeakouluyhteisön osaajia, Pekan tarpeiden mukaisesti. Jos tielle näyttää tulevan kuoppia ja mutkia, olemme siitä ajan tasalla ja tarjoamme aktiivisesti tukea ja varmistamme, että tiellä mennään eteenpäin ja Pekka pääsee kohti tavoitteitaan. Ohjaus ja tuki on kokonaisvaltaista; itse osaamisen kehittämiseen, mutta myös esimerkiksi hyvinvointiin liittyvää.
Kun Pekka saa urakkansa siltä erää päätökseen, emme jätä häntä yksin, saati sulje häntä ulos yhteisöstämme. Tavoitteemme on pitää hänet aktiivisena toimijana eri keinoin. Osoitamme jatkuvaa kiinnostusta Pekan osaamisen kehittämiseen, ja sitä kautta Pekka toivottavasti kokee olevansa yhteisömme jäsen ja kumppanimme elämänmittaisella osaamisen kehittämisen polullaan.
Siinä noin karkeasti kuvattuna, millaista ohjaus ja tuki korkeakoulutuksessa voi olla tulevaisuudessa, jos niin haluamme. Idealismia? Ehkä, mutta harvoin aidosti uutta on luotu ilman kunnianhimoisia tavoitteita tai nykyhetken rajoitteisiin kiinnittymällä.
Kokemukseni mukaan monelle tulee ensimmäisenä mieleen resurssit. Ajatus siitä, että voisimme oikeasti tarjota ihan jokaiselle systemaattista henkilökohtaista tukea, tuntuu liian hyvältä ollakseen totta, eihän siihen ole resursseja. Ei olekaan, jos jatkamme nykyisillä, totutuilla korkeakoulutuksen keinoilla.
Siksi meidän on tarkasteltava rohkeasti nykyisiä ajattelu- ja toimintatapojamme ja pohdittava, mitä kannattaisi tehdä toisin, jotta voimme tukea ihan jokaista omalla polullaan koko elämän ajan. Paljon on tehtävissä nykyisten resurssien kautta. Lisäksi tekoäly tulee olemaan läheinen ystävämme; me valjastamme tekoälyn avuksemme tavoilla, joita emme osaa vielä edes kuvitella.
Kaiken tämän pohjalle tarvitsemme lisäksi äärettömän määrän mielikuvitusta ja ennen kaikkea rohkeutta ja kykyä kuvitella täysin toisenlainen maailma. Sitä kohti kuljemme Tampereen korkeakouluyhteisön yhteisessä jatkuvan oppimisen hankkeessa.
Heli Harrikari
Johtaja, jatkuva oppiminen @TampereUni
Kommentit