Sanataidekasvatus ja luova kirjoittaminen avaavat ovia myös kirjallisuuskasvatukseen.
Painettu sana, kaikkien ulottuvilla olevat kirjat, ovat kulttuurissamme verrattain nuori ilmiö. Sen sijaan tarinat ovat olleet meillä aina. Ensimmäiset kertomukset lienee kerrottu luolassa iltanuotiolla ihmiskunnan aamuhämärissä, heti kielitaidon kehityttyä. Ja tarinat elävät meissä yhä, niissä arjen sattumuksissa, joita jaamme facebookissa tai kerromme päiväruualla perheenjäsenillemme.
FT, kulttuuripsykologian dosentti ja kirjallisuusterapian uraan uurtaja Juhani Ihanus onkin todennut, että kertomukset ovat muinaisista ajoista saakka toimineet ihmiskunnan apuvälineenä ymmärtää ympäröivää todellisuutta ja omaa minuuttaan. Kertominen on tärkeä osa ihmisen itsesäätelyä, se on tapa, jolla rakennamme omaa identiteettiämme suhteessa toisiin. Ihanuksen mukaan kertomuksien osuus kasvatuksessa ja koulutuksessa on merkittävä.
Tarinointi kuuluu myös lasten ja nuorten omaan kulttuuriin. Se on luonnollinen osa pienten lasten leikkejä ja lasten kasvaessa tarinointi siirtyy välitunneille ja kännyköihin. Kenties voisimme jotenkin kaivella myös kadonnutta lukuintoa lähestymällä lapsia ja nuoria heidän oman tarinakulttuurinsa kautta?
Koulussa tämä kävisi luontevimmin ottamalla luovan kirjoittamisen, sanataiteen ja narratiivisen menetelmiä lisää mukaan äidinkieleen ja kenties jopa kaikkiin oppiaineisiin uusia monialaisia oppimiskokonaisuuksia hyödyntäen. Myös lastenkirjallisuuden tutkija Päivi Heikkilä-Halttunen kannustaa käyttämään kirjoja ja niiden ohessa erilaisia sanataidelähtöisiä toiminnallisia menetelmiä osana myös muiden kuin äidinkielen opetusta, esimerkiksi apuvälineenä haastavan aihepiirin käsittelyssä.
Verrataanpa tilannetta vaikkapa musiikkiin tai kuvataiteeseen. Kun puhutaan musiikki- tai (kuva)taidekasvatuksesta, ei koskaan ajatella, että se tarkoittaisi vain sitä, että lapsi kuuntelee sujuvasti klassisia kappaleita tai osaa katsoa taideteosta. Ne ovat toki osa taidekasvatusta, mutta eivät sen koko sisältö, sillä vähintäänkin yhtä tärkeänä osana musiikki- ja taidekasvatusta nähdään myös se, että lapsi saa tuottaa musiikkia ja taidetta itse.
Hassusti kuitenkin usein puhuttaessa kirjallisuuskasvatuksesta tai lasten ja nuorten lukuinnon vähentymisestä puhutaan vain lukemisesta. Lukeminen on valtavan tärkeää; se voi muuttaa maailmaamme ja ajattelutapaamme. Lukeminen on hauskaa, viihdyttävää, jännittävää, mullistavaa. Lukutaito on avain demokratiaan. Mutta sen rinnalla kulkien tulisi puhua myös lapsen ja nuoren omasta taidosta tuottaa tekstiä ja tarinoita. Lapsi ei voi olla pelkkä kirjallisuuden kuluttaja ja vastaanottaja, hänen täytyy saada kokea olevansa myös aktiivinen tekijä ja toimija. Kuten suomalaisen kirjavinkkauksen äiti ja pitkän linjan sanataideopettaja Marja-Leena Mäkelä on todennut, sanataiteessa kasvatusprosessi tapahtuu yhtä aikaa taiteen kokemisen ja tekemisen kautta.
Sanataidekasvatus tai narratiivisuus koulussa ei tarkoita kuitenkaan tyhjää paperia ja käskyä kirjoittaa mikä tahansa tarina. Oppimiskokonaisuuden tulee olla mietitty ja perusteltu. Mäkelän mukaan sanataiteessa on kyse siitä, että oppija näkee kielen koko olemassa olevan kulttuurin perustana, kaikkialla olevana ilmiönä. Kieli on näin ollen perusta myös esimerkiksi oppilaan oman minäkuvan rakentumiseen. Siksi sanataide on myös luonnollinen osa mitä tahansa peruskoulun oppiainetta, sillä kieli on niin oleellinen osa kaikkea inhimillistä ilmaisua ja sanataide jo siksi myös luonteeltaan monitaiteinen. Sanataide on perustaltaan kuin uuden opetussuunnitelman monilukutaitoa toiminnallisessa muodossa; laajasti tehtyjä tekstejä rap-lyriikasta vitseihin tai youtube-videoista sarjakuviin.
Sanataidekasvatuksen päämäärä ei ole kasvattaa jokaisesta ammattikirjailijaa, kuten ei musiikin tunneilla tai kuvataidekoulussakaan tähdätä siihen, että jokaisesta oppilaasta tulee ammattimuusikko tai taiteilija. Sanataidekasvatus tuottaa sanoista, tarinoista ja taiteesta nauttivia, itseilmaisullisia ja kieltä taitavia lapsia ja nuoria, joista toivottavasti kasvaa myös kirjallisuusmyönteisiä ja aktiivisia, tarinoivia aikuisia.
Karoliina Suoniemi, luokanopettajan/kasvatustieteen maisteriohjelman opiskelija
Lähteitä
Heikkilä-Halttunen, P. 2015. Lue lapselle. Opas lasten kirjallisuuskasvatukseen. Lastenkirjainstituutin julkaisuja 33. Atena.
Ihanus, J. (toim.) 2009. Sanat että hoitaismme. Terapeuttinen kirjoittaminen. Duodecim.
Mäkelä, M.-L. (toim.) 2005. Sanaista taidetta. Sanataide. BTJ.
Kommentit