Vaikka en ole koskaan saanut tavata mummoani tai isomummoani enkä keskustella heidän kanssaan, on hauska ajatella, että minun kielessäni elää jotakin heiltä saatua.
”Kahnu on nyt päässyt tällaiseen malliin”, sanoin kerran kampaajan tuolissa. Kampaajani ei tunnistanut ’kahnu’-sanaa.
Minulle kahnu on tullut äidin perintönä. Hän kertoi anekdoottia omasta äidistään, joka oli pikkulapsena mennyt liian lähelle kynttilää, säikähtänyt ja huutanut: ”Kahnu pallaa, kahnu pallaa!”
Tarinan äidilleni oli luultavasti kertonut äidin mummo, joka oli seurannut pienen tyttärensä edesottamusta elävän tulen kanssa. Vaikka en ole koskaan saanut tavata mummoani tai isomummoani enkä keskustella heidän kanssaan, on hauska ajatella, että minun kielessäni elää jotakin heiltä saatua.
Kun puhuin kotona kahnusta, ilmeni, että puolisolle sama asia on ’karnu’. Ja minulle ohueksi käynyt tekstiilimateriaali on kulunut hiuti, hänelle hiuki.
Minun sukuni murretausta on Sydän-Hämeessä ja Kanta-Hämessä. Puolison hieman etelämpänä, Päijät-Hämeessä ja Kanta-Hämeessä. Meillä perhepiirissä saadaan kielen eri ilmiöistä usein arkista hupia, kun jotain suvun lentävää lausetta tai lausahdusta sovelletaan yllättävästi – tai odotetusti.
Nainen, 50–54 vuotta, Pirkanmaa
