Aikuisopiskelijana yliopistoon
Lukioaikana olin vahvasti sitä mieltä, että opinnot ja opiskelu eivät ole se juttu, mitä haluan tehdä. Kun pääsin yliopistoon, innostuin paljon siitä mitä kaikkea kivaa yliopistolla onkaan tarjolla opiskeltavaksi, ja kun sitten sainkin aikaan suorituksia, niin toiminta ruokki itse itseään. Joka kerta kun sain kurssin suoritettua, koin suurta iloa, ja samaa ilon tunnetta koen yhä kurssisuorituksen tullessa opintorekisteriin. Tavallaan minua harmitti nyt toisen vuoden syksyllä ennen joulua, kun sain tietää, että olen tehnyt jopa ylimääräisiä suorituksia, jotka eivät ole korvaamassa pakollisia suorituksiani. Kuitenkin nämä kurssit olivat kiinnostavuudeltaan sen verran hyvät, etten kadu, vaikka käytin voimavarojani niidenkin suorittamiseen.
Kun sain kesällä 2024 tietää saaneeni opiskelupaikan Tampereen yliopistosta Porin yksiköstä, niin olin aivan ihmeissäni ja samalla iloinen toiveeni täyttymisestä. Toki perhetilanne opintojen aloittamiseen oli aivan väärä! Vai mikä olisi ollut hyvä ajankohta päästä yliopiston toteuttamaan unelmaa ja toivetta urasta, jonka eteen on jo tehnyt vuosia töitä? Omalta osaltani oli hyvinkin ymmärrettävää, että kun sain kandidaatintutkielman suoritettua avoimessa yliopistossa, niin opintopolun haun kautta aukeni paikka maisterivaiheen opintoihin. En ollut kuitenkaan valmistautunut tähän ajatukseen, sillä minulla oli siinä vaiheessa alle kuuden kuukauden ikäinen vauva hoidettavana ja toinen päiväkoti-ikäinen, juuri alle neljävuotias.
Joustavaa opintojen ja perhe-elämän yhteensovittamista
Opintojen alussa oli yksi kurssi, joka vaati syksyn aikana neljä paikallaoloa Porin yliopistokeskuksessa. Otin heti yhteyttä eläkkeellä oleviin lasteni isoäiteihin, että miten jaetaan tämä vauvan hoito kyseisinä päivinä. Mummot olivat onneksi auttavaisia ja laskelmoitiin yhdessä, että heille jää vähiten hoitovastuuta, kun he tulevat Porin mukaan. Hoidin vauvan ennen oppitunnin alkua ja jätin hänet isoäidin hoitoon. Istunnon välissä pidettiin tauko, jolloin taas menin hoitamaan vauvaa ja tauon loputtua palasin takaisin luokkaan. Onnekseni näitä käyntejä oli vähän ja senkin vuoksi sain hyvin sovittua apua, jotta isoäiditkään eivät joutuneet ”kuormitetuiksi”.
Ensimmäinen syksy oli haastava, mutta myös antoisa. Antoisaa oli saada olla kohtalaisen hyvällä taloudellisella tuella kotona opiskelemassa vauvan kanssa. Haastavaksi kuitenkin opiskelu vauvan kanssa muodostui, kun vauvan terveydellinen tilanne vaati sairaalahoitoa. Olimme lähes puolentoista kuukauden aikana vauvan kanssa enemmän päiviä Porissa kuin kotona. Tämän haasteen kanssa oli osin helppo nykyisten tekniikoiden avulla olla opinnoissa mukana, ja suorittaa etänä istuntoja ja tehtäviä jopa sairaalasta käsin. Tästä voi kyllä kiittää niin ymmärtäväisiä opiskelutovereitani kuin sairaalan henkilökuntaakin lasten osastolla, että äidistä ja vauvasta pidettiin huolta. Sain syksyn aikana silti kaksi isoa ja tärkeää kurssia suoritettua, sekä vauvan terveyden kuntoon, joka vaatii enää seurantakäyntejä Porissa.
Taloudellinen tilanne aikuisopiskelijana
Kuluneena syksynä ajattelin, että pääsen työharjoitteluun, oikeisiin töihin tai muuten vain vähän tienaamaa taloudellista turvaa, ja siksi aloitin elokuussa vauvalle kokopäiväisen päivähoidon. Mikään näistä omista toiveistani ei toteutunut, joten olen syksyn aikana saanut tehdä vain pieniä keikkatöitä, joilla voin taloudellista tilannettani edes joskus kohentaa. Mieheni on palkkatyössä, joten perheen arki saadaan sillä rahalla pyörimään, mutta onhan toki minullakin menoja puhelimen, auton, vaatteiden ja muiden hankintojen vuoksi. Osaltani olisinkin ollut aikuisopintorahaan mahdollinen, mutta opintoni tulivat ajankohtaisiksi ”liian myöhään” ja aikaisemmista opinnoista ei jäänyt opintotukikuukausia käytettäviksi. Olen tästä kaikesta huolimatta koettanut jaksaa nauttia ajatuksella, että minusta tulisi sosiaalityön maisteri ja pätevä sosiaalityöntekijä.
Katse kohti tulevaisuutta
Tässä hetki sitten, kun minulta kysyttiin, että mitä haluan valmistumiseni jälkeen tehdä, niin toki opintolainan maksaminen työstä saadulla palkalla on se ensimmäinen tärkeä projekti. Hetken pidempään asiaa mietittyäni huomasin, että minua kiinnostaa yhä osallistua avoimen yliopiston henkilöstöjohtamisen kursseille, ja saada sieltä aloitettu opintokokonaisuus valmiiksi. Olen siis tällä hetkellä virallisesti aikuisopiskelija, mutta haaveilen nähtävästi yhä ikuisopiskelijan roolista, vaikka eihän näitä maisteritutkintoja montaa kuuluisi ”kerätä”, vaan yhdellä pitäisi jo työllistyä. Eihän tietenkään oppi ojaan kaada! Jatkan siis avoimen yliopiston kirjoilla ”roikkumista”, jotta näen mitä mukavaa tarjontaa siellä on kurssien suhteen.
Kirjoittajasta:
Olen Sanna-Kaisa – sosiaalityön maisteriopiskelija ja perheenäiti
Kommentit