Fuksivuosi – paljon uusia kokemuksia ja iloista meininkiä

Omasta fuksivuodestani on nyt parisen vuotta. Aloitin vuonna 2017 opintoni Tampereen yliopistossa elinikäisen oppimisen ja kasvatuksen fuksina, innoissani uusista kuvioista ja mahdollisuuksista. Olin tutustunut yliopisto-opiskeluun sekä hieman ainejärjestömme toimintaan jo etukäteen, sillä jokainen meidän opiskelijamme sai selviytymisoppaan ennen opintojen aloitusta. Muistan, että selasin tuota vihkoa monet kerrat ja ihmettelin kaikkea uutta. Minua hieman jännitti, millaista opiskelu tulisi olemaan. Turhaanpa jännitin! Fuksivuodesta kannattaa ottaa kaikki ilo irti.

Kun aloitat syksyllä opinnot, lähde rohkeasti mukaan kaikkeen!

Omia syksyn kohokohtia oli ehdottomasti ainejärjestöni järjestämät tapahtumat uusille opiskelijoille. Tutustuin uusiin ihmisiin ja sain kavereita, joiden kanssa olen fuksisyksyn jälkeen nämä kolme vuotta seikkailut yliopistomaailmassa. Fuksina on hyvä tutustua kanssaopiskelijoihin, sillä ystävyyssuhteiden lisäksi opiskelijakavereilta saa myös tukea opintojen edetessä. Yhdessä kaikki opintosuunnitelmat ja vaikeatkin asiat tuntuu helpommilta.

Opinnot tuntuivat heti omilta ja valitsin sellaisia kursseja, jotka kiinnostivat itseäni. Kurssitehtäviä oli mukava pohtia yhdessä muiden uusien opiskelijoiden kanssa, kun melkeinpä kaikille yliopistomaailma tuntui uudelta ja ihmeelliseltä. Vuoden lopussa sitä huomaisikin olevansa jo aika hyvä kaikissa kurssi-ilmoittautumisissa ja muissa käytännön asioissa. Asiat siis selkenivät, vaikka kaikki tuntui aluksi vieraalta ja uudelta.

Vuoden lopussa sitä huomasikin olevansa jo aika hyvä kaikissa kurssi-ilmoittautumisissa ja muissa käytännön asioissa.

Ennen joulua meidän ainejärjestömme järjesti hallitusinfon. Olin osallistunut syksyllä aktiivisesti ainejärjestön toimintaan erilaisten tapahtumien muodossa ja innostuin lähtemään mukaan ainejärjestömme toimintaan. Kyllä, tämän voi jopa fuksi tehdä, jos intoa ja halua riittää! Päätin lähteä hallitukseen toimihenkilöksi työelämätoimintaa pyörittämään, minkä lisäksi päädyin jopa tutorvastaavaksi. Ja onneksi päädyinkin, sillä uusinta fuksisyksystä tutorin silmin oli mahtava!

Ainejärjestötoimintaan mukaan lähteminen on helppoa, eikä heti tarvitse ottaa suurta vastuuta, jos ei halua. Fuksivuoteni parhaimpia päätöksiä oli lähteä ottamaan vastuuta hallitushommissa, sillä ainejärjestötoiminta on antanut minulle paljon taitoja, joita välttämättä muuten yliopistossa ei tulisi hankittua niin paljoa.

Ainejärjestötoiminta on antanut minulle paljon taitoja, joita välttämättä muuten yliopistossa ei tulisi hankittua niin paljoa.

Olen oppinut työelämän kannalta tärkeitä asioita kuten kokouskäytäntöjä, tiimityöskentelyä, tapahtumien järjestämistä ja ylipäätään ottamaan vastuuta. Ainejärjestötoiminta on myös tuonut elämääni liudan ystäviä, jopa ainejärjestömme ulkopuolelta. Ainejärjestötoiminta on siis oiva tapa kasvattaa myös omia verkostoja!

Fuksivuoteni ilman ainejärjestön toimintaan mukaan lähtemistä olisi varmasti ollut aivan erilainen. Näin jälkikäteen ajatellen, pidän fuksivuodestani juuri tuollaisena kuin sen koin. Fuksina kuuluu pitää hauskaa ja tutustua yliopistossa opiskeluun. Joten kaikkeen, mikä tuntuu itsestä kiinnostavalta, kannattaa lähteä avoimin mielin mukaan.

– Iina

Kuva Iinasta
Kirjoittajasta: Moikka! Olen Iina, kolmannen vuoden elinikäisen oppimisen ja kasvatuksen opiskelija. Multa monesti kysytään kysymys: ”Mitä susta sitten tulee isona, kun opiskelet tuollaista alaa?” Vastausta en ole vielä keksinyt, mutta se vastaus kyllä varmasti vielä joku päivä tulee. Näen, että opiskelu antaa avaimet työelämään ja vaikka oma suunta olisikin vielä vähän hukassa, niin kyllä se vielä selkiää! Opiskelee sitä mikä kiinnostaa juuri itseään. Mulla kiinnostuksen kohteet ovat aikuiskasvatustieteen lisäksi kauppatieteissä, viestinnässä ja sosiaalipsykologiassa. Omat kiinnostuksen kohteet kantavat varmasti pitkälle. Tulevaisuus on avoin ja sitä kohti kannattaa astella rohkein mielin!

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi