Ensimmäiseksi tunnustan, että omista lukioajoistani on jo lähes kymmenen vuotta aikaa. Perustankin kirjoitukseni pohdinnat tähän taustoittavaan tekijään ja omiin henkilökohtaisiin kokemuksiini, jotka eivät välttämättä vastaa jonkun toisen näkemyksiä. Se, miltä lukioelämä kenelläkin näyttää ja miten sen lopulta suorittaa, on etenkin nykyään melko yksilökohtaista. On etälukiota ja aikuislukiota sekä kolmen tai neljän vuoden suoritustapaa. Jo pelkkä se, millaiset opettajat itsellä sattuu olemaan, vaikuttaa siihen, millaisia työskentelytapoja on eniten käyttänyt opintojensa aikana.
Monipuoliset työskentelytavat yliopistossa
Omista lukioajoista ehkä päällimmäisenä on jäänyt mieleen ”Hauki on kala” -tyyppinen opiskelu, jossa ylioppilaskokeissa asti pitkälti toistettiin ulkoa opittu, joka unohtui viimeistään kokeiden jälkeisenä viikkona. Tuntuu suorastaan utopistiselta nyt näin monen yliopistovuoden jälkeen pohtia lukion koetilanteita saati ylioppilaskirjoituksia, joissa paperille (juuri niin, paperille) vuodatettiin ulkoa opiskeltu tieto. Toki yliopistossakin on tenttejä, mutta tenttejä voimakkaasti vierastavana olen saanut ihanan mahdollisuuden valita, millaisia työskentelytapoja hyödynnän. Tästä syystä olen voinut kiertää tentit kaukaa ja ilmoittautua esimerkiksi lukupiiriin tai tehdä vain oppimispäiväkirjoja, portfolioita tai esseesuorituksia tai vaikkapa parin kanssa tehdyn pienoistutkimuksen. Monelle opintojaksolle on eri suoritustapoja ja niistä opiskelija voi valita mieleisensä. Parhaimmillaan saman opintojakson on voinut suorittaa kolmella tai neljällä eri tavalla ja tämä on ollut opiskelijan itsensä päätettävissä. Tällaista mahdollisuutta ei lukiossa ollut ja ajatuskin sen olemassaolosta lukiossa suorastaan naurattaa! Toisaalta monen yliopistossa vietetyn vuoden jälkeen vaihtoehtojen paljous on nykyään se normi, johon on tottunut.
Tästä syystä olen voinut kiertää tentit kaukaa ja ilmoittautua esimerkiksi lukupiiriin tai tehdä vain oppimispäiväkirjoja, portfolioita tai esseesuorituksia tai vaikkapa parin kanssa tehdyn pienoistutkimuksen.
Myös esseet olivat jo ainakin osin tuttuja lukiomaailmasta, mutta niihin törmäsin vain hyvin harvalla kurssilla. Nykyään meininki taitaa olla erilaisempaa. Lukion terveystiedon kurssilla teimme sen sijaan pienoistutkimuksen, mutta niin pienimuotoista tekelettä tuskin voi verrata edes kandidaatintutkielmaan, joka on minimissäänkin tuplasti pidempi. Lukio- ja yliopisto-opintojen keskeinen ero opiskelutekniikoissa ja työskentelytavoissa on kaikessa yksinkertaisuudessaan monipuolisuus. Yliopisto-opinnoissa on ollut ihanaa päästä pohtimaan, ihmettelemään ääneen, juttelemaan ryhmätyökumppanin kanssa ja tuomaan aidosti omia ajatuksia esiin sen sijaan, että ulkoa opittu tieto toistettaisiin mekaanisesti tenttitilanteessa.
Yliopisto-opinnoissa on ollut ihanaa päästä pohtimaan, ihmettelemään ääneen, juttelemaan ryhmätyökumppanin kanssa ja tuomaan aidosti omia ajatuksia esiin sen sijaan, että ulkoa opittu tieto toistettaisiin mekaanisesti tenttitilanteessa.
Lukion normaaliin verrattuna tuntuu hullunkuriselta ajatella, että voin saada suoritusmerkinnän siitä, että kirjoitan omasta ajatustyöskentelystä tai siitä, että luen kirjan ja keskustelen niistä ryhmässä. Lukiossa oppimisen ainoa osoitin oli kokeen arvosana, eikä tästä päässyt yli eikä ympäri. Ero lukion ja yliopiston välillä onkin mielestäni valtava, sillä yliopisto-opinnoissa ensimmäistä kertaa tuntuu, että omilla näkemyksilläni on merkitystä ja niitä jopa halutaan nähdä kirjoittamassani tekstissä. Tämä on myös muuttanut omaa näkemystä oppimisesta ja siitä, mitä se on ja mitä se voi olla. Lukio-opintojen tarjoama näkökulma oppimiseen oli hirmuisen vaillinainen, mutta en kuitenkaan vaihtaisi lukio-opintoja silti mihinkään. Ovathan ne mahdollistaneet yliopistoon pääsemiseni.
Vaativampaan ajattelutyöhön kasvaminen
Vaikka yliopisto näyttäytyy oppimismahdollisuuksiltaan monipuolisemmassa valossa, se asettaa myös aivan erilaisia vaatimuksia opiskelijoiltaan. Omaksuttavan tiedon määrä on kasvanut valtavasti, jos verrataan vielä lukio-opintoihin lukion kurssilla normaaliin koealueeseen. Tenttejä välttämisestä huolimatta myös oppimispäiväkirjan tai esseen kirjoittamista varten pitää omaksua valtavia tietomääriä sekä ymmärtää kokonaisuuksia, suhteuttaa niitä toisiinsa ja löytää yhteyksiä eri asioiden välillä. Pitää ymmärtää, mikä opetettavassa aihealueessa on keskeistä ja mikä lähinnä taustoittavaa tai ”ihan kiva tietää” -tyyppistä. Jos tenttejä ajatellaan, itselläni tämä oli haasteellisinta, sillä niissä harvoissa tenteissä, joissa kävin, koin tarvetta lukea tenttikirjat kannesta kanteen. Normaali tenttialue saattaa kattaa helpostikin neljä kokonaista kirjaa, joka on huikea määrä verrattuna lukioon. Tunnustan itsekin, että opiskelutekniikkani oli tässä mielessä riittämättömät.
Vaikka opintojakso koostuisikin yhdestä laajasta teemasta, oikean elämän abstraktimmat tai vähän konkreettisemmatkin asiat eivät juuri ikinä koostu yhdestä siististi rajatusta ilmiöstä.Etenkin kasvatustieteellisellä ja yhteiskuntatieteellisellä alalla helposti huomaa, kuinka tämä liittyy tähän, joka liittyy toisaalta tuohonkin ja näitä kaikkia taustoittaa tämä toinen asia, joka puolestaan vaikuttaa myös tähän, sinne ja tuonne.
Tässä mielessä lukion maalaama kuva maailmasta oli yksinkertaisempi. Yhteydet eri ilmiöiden välillä, niistä ymmärrettävän kokonaisuuden muodostaminen ja keskeisimpien asioiden poimiminen on yksi tekijä, joka voi olla etenkin uudelle opiskelijalle haastavaa. Selviä vastauksia ei yliopistomaailmassa toisin sanoen ole ja lukion jälkeen tähän on ollut välillä haastavaa tottua. Lukiossahan maailma oli sillä tavalla selkeä ja yksinkertainen, sillä kokeessa oli usein se yksi oikea vastaus kysyttyyn asiaan. Opittavien asioiden ja opiskeltujen ilmiöiden monimutkaisuudesta yliopistossa johtuu myös osin se, että omalle ajattelulle on tarvettakin. Koska hauki ei yliopistossa aina välttämättä ole kala, omaehtoiselle pohdiskelulle siitä, mitä kaikkea hauki voi olla, on yliopisto-opinnoissa reilusti enemmän tilaa.
Kummassakin on lopulta omat puolensa
Vaikka lukion nähdään usein valmistelevan yliopisto-opintoja varten, kovin erilainen opinahjo se ainakin omien kokemusteni mukaan on. Loppujen lopuksi koen, että lukio-opinnotkaan eivät pystyneet valmistelemaan minua yliopistoa varten, vaan yliopistomaailmaan astumisen jälkeen uusi maailma jollain tavalla aukeni itselleni. Lukioaikojen tutuista asioista piti pitkälti ensin poisoppia ja kohdata yliopistomaailma ja sen opiskelukäytännöt sellaisina kuin ne ovat. Mitään en kuitenkaan vaihtaisi pois!
Pssst! Tarkemmin olen eritellyt ja arvioinut yliopiston eri työskentelytapoja aikaisemmassa blogipostauksessani, jonka pääset lukemaan täältä.
Kirjoittajasta
Olen Taina, kuudennen vuoden elinikäisen oppimisen ja kasvatuksen sekä toisen vuoden sosiologian maisteriopiskelija sekä kolmen kissan kisuemo. Sivuaineita minulla on melko laaja kokoelma ja kiinnostuksenkohteeni vaihtelee yhteiskuntatutkimuksesta psykologiaan ja sosiaalityöstä puheviestintään. On ollut vaikeaa päättää, mitä opiskelee, kun ihan kaikki kiinnostaa. Moninaisista mielenkiinnonkohteista huolimatta kasvatustieteet ja ilmeisesti nyt se sosiologiakin ovat kuitenkin niitä omia juttuja!
Kommentit