Välivuosi – uhka vai mahdollisuus?

Ennen yliopistoon pääsyä minulla oli kaksi välivuotta. Tässä tekstissä avaan omia kokemuksiani tarkemmin välivuosista ja mitä ne minulle merkitsivät. Olivatko ne minulle lopulta uhka vai mahdollisuus?

Välivuosi mahdollisuutena?

Lukion käytyäni hain ensimmäisenä lähipiiristäni yliopistoon opiskelemaan. Yliopisto-opiskelu tuntui kiinnostavalta ja valitsin hakukohteekseni tutun vaihtoehdon, vaikken tiennyt onko valitsemani ala itselleni mieluisin. Panostin pääsykokeisiin ja samalla varauduin myös välivuoteen. Suunnitelmani välivuodelle oli selvä: jos en pääse yliopistoon, niin lähden välivuodeksi Australiaan. Jäin kuudennelle varasijalle, joten määränpääni oli sillä selvä, vaikka yksin lähteminen maailman toiselle puolelle jännitti ja pelotti valtavasti.

Auringonlasku, lentäviä lintuja.
Australialla on erityinen paikka sydämessäni.

Australia mahdollisti minulle todella paljon. Sydämessäni on aina paikka Australialle ja sieltä saatuja ainutlaatuisia kokemuksia kannan aina mukanani. Tämä välivuosi muutti merkittävällä tavalla sitä, miten tunnen itseni ja näen muut ympärilläni. Opin itsestäni paljon uutta ja sain mielettömän määrän lisää itseluottamusta monista haasteista selviydyttyäni.

Henkiseen matkalaukkuun sain mukaani ainakin rohkeutta, avoimuutta, uskoa omiin kykyihini ja luottamusta oman tien löytämiseen. En voi väittää, etteikö näitä voisi saavuttaa myös muulla tavoin. Omalla kohdallani tämä matka tarjosi kuitenkin mahdollisuuden pohtia rauhassa, mitä oikeastaan haluan ja mihin tulevaisuudessa pyrin.

Pohdintojeni tuloksena mielenkiinnon kohteeni opiskelualaa kohtaan selkeytyi. Olen aina ollut kiinnostunut oppimisesta, opetuksesta ja yhteiskunnan erilaisista ilmiöistä, mutta en kuitenkaan suoraan opettajan työstä. Hain luokanopettajakoulutukseen, sillä silloin minulla ei vielä ollut riittävästi tietoa, miten näitä mielenkiinnon kohteita voisin yhdistää.

Vieläkö toinen välivuosi?

Odotin ilman muuta, että seuraavana syksynä aloitan opiskelun. Tulos tulikin musertavana ja tunsin silloin toisen välivuoden olevan liikaa. Olin pettynyt itseeni, eikä tällä kertaa minulla ollut varasuunnitelmaakaan. Välivuotta en nähnyt silloin minkäänlaisena mahdollisuutena, vaan uhkana.

Onneksi lopulta päätin tutustua siihen, millaista luokanopettajan työ käytännössä on.

Onneksi lopulta päätin tutustua siihen, millaista luokanopettajan työ käytännössä on. Pääsin aloittamaan koulunkäynnin ohjaajana työkokeilun merkeissä ja sain ihan uudenlaista näkymää sille, minkälaista opettaminen alakoulussa alkuopetuksen parissa voi olla. Myöhemmin rohkenin tekemään opettajan sijaisuuksia muutamissa kouluissa ja sain monipuolista kokemusta eri luokka-asteilta. Opettajan työn koin todella merkitykselliseksi.

Toisaalta kokemukseni kautta havaitsin, että tämäkään ei vastannut silti täysin sitä mitä olin opiskelualaltani etsimässä. Samaan aikaan perehdyin opiskelualoihin tarkemmin ja löysin yleisen- ja aikuiskasvatuksen opinnot. Mitä enemmän tutkin näiden opintojen sisältöjä, sitä varmemmaksi opiskelualan valinnasta tulin: tämähän oli juuri minulle tarkoitettu!

Koulurakennus.
Välivuosi työelämässä vaikutti opiskelualan valintaani.

Välivuodet täynnä uudenlaisia mahdollisuuksia

Kolmannella hakuyrityksellä pääsin opiskelemaan, enkä voisi olla tyytyväisempi alan valintaan. Vasta nyt useamman vuoden opiskelun jälkeen pystyn peilaamaan välivuosien merkitystä syvällisemmin. Opiskeluhaaveeni selkeytyivät välivuosien aikana ja pääsin lopulta juuri täysin omalle alalle.

Opiskeluhaaveeni selkeytyivät välivuosien aikana ja pääsin lopulta juuri täysin omalle alalle.

Siitä huolimatta, että koin toisen välivuoteni uhkana, lopulta se kääntyi mahdollisuudekseni. Jälkiviisaana voin olla tyytyväinen, miten kaikki meni juuri niin kuin piti. Välivuodet voivat parhaillaan selkeyttää omia tulevaisuuden suunnitelmia, ja ne voivat luoda ihan uudenlaisia mahdollisuuksia, vaikka ei siltä aina sillä hetkellä tuntuisikaan.

Kannustan siis kokeilemaan välivuotena jotakin uutta. Se voi esimerkiksi olla avoimen yliopiston tarjoama mielenkiintoiselta vaikuttava kurssi. Uuden kokeileminen ja sen tuoma kokemus auttavat valintojen tekemisessä. Uusi kurssi saattaa osoittautua todella mielenkiintoiseksi tai toisaalta se voi johtaa jonkun muun asian kokeilemiseen. Omalla kohdallani välivuosilla on edelleen hyvin keskeinen merkitys elämässäni. Uskalla sinäkin luottaa välivuosien tarjoamiin mahdollisuuksiin. Valinta on sinun!

– Marisa

Kirjoittajasta: Olen Marisa, elinikäisen oppimisen ja kasvatuksen opiskelija sekä yksi opiskelijalähettiläistä. Opinnoissa hienoa on varsinkin uudet oivallukset, itsensä kehittäminen ja monet uudet mahdollisuudet. Innostun lisäksi luonnosta, kahvikupposesta sekä kansainvälisistä teemoista.

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi