Minä kerron teille, millainen on päiväopiskelijan päivä erään tutkimuksen mukaan. Otoskoko on yksi ja minä itse olen se tutkimukseen osallistunut. Eri otoksilla olisi saatu erilaisia tuloksia, kun me kaikki olemme yksilöitä. Nollahypoteesi voisi hyvin olla, että opiskelija herää aamulla, hoitaa aamutoimet, lähtee kouluun, osallistuu siellä luennoille, harjoituksiin, ryhmätöihin tai muihin opintoja edistäviin aktiviteetteihin ja lähtee päivän päätteeksi kotiin. Sitten tekee läksyt ja harjoittaa elämää. Nollahypoteesi hylätään.
Tuo ensimmäinen, herääminen, osuu kuitenkin hyvin. Sen teen joka aamu, kuten aamutoimetkin. Harvoin lähden kuitenkaan kouluun. Menen yleensä aamutoimien jälkeen työhuoneeseen. Olen sellainen hybridi. Olen päiväopiskelija, mutta opiskelen niin paljon etänä kuin mahdollista. Minua tarvitaan kotona, kun siellä pyörii alakouluikäistä porukkaa. On hyvä, että voin rauhassa valmistella heidät koulupäivää varten. Työhuoneesta. Keittiöstä kuuluu ”otanko jotain jääkaapista”, ja minä vastaan työhuoneesta ”joo”. Sitten kysytään, ”otanko maitoa vai tuoremehua”, ja minä vastaan työhuoneesta joo. ”Otanko kinkkua vai juustoa vai molempia?”. Joo. ”Otanko purkan vai xylitol-pillerin?”. Joo. En minä oikeasti tiedä, mitä ne kyselevät. Minulla on Peltorit (kuulosuojaimet) päässä ja minä istun työhuoneessa tekemässä tärkeitä kouluhommiani. ”Miksi sadetakki on tässä? Eihän tarvi sadetakkia? Eikä saappaita? Tuulihousut vai verkkarit?”. Joo. ”Hyvää koulupäivää, isä!”. Joo.
Sitten rauhassa muutama tunti koodailuja tai matematiikkaa. Työhuoneessa. Ehkä yhden tai kaksi tehtävää pääsen eteenpäin, jos menee hyvin. Sen jälkeen olen ansainnut ruokapaussin. En ehdi taaskaan koululle syömään. Ravintola Sofia tarjoaisi kaikkia herkkuja melkein ilmaiseksi, mutta ei minulla ole aikaa, kun on tärkeitä kouluhommia. Minä siirryn keittiöön seinän toiselle puolen. Ulkona näyttää muuten satavan kovasti. Matkalla keittiöön huomaan, että kaikki muksujen märän kelin kamppeet ovat yhä eteisen lattialla. Siististi sillä paikalla, johon rouva ne illalla viikkasi ja sanoi, että ”muistuta sitten aamulla tyttöjä, että pistävät tästä kunnolla päälle”. Annoin täydelliset ohjeet, mutta siinä ne vaatteet vaan yhä ovat. No, minä paistan äkkiä pannulla leipää, kananmunaa ja kinkkua. Useimmiten maltan pistää valmiin sapuskan lautaselle ja syödä siitä.
Ruuan jälkeen homma työhuoneessa jatkuu siitä, mihin enne ruokaa jäi. Ja käytännössähän se jäi lähes siihen, mistä aamulla lähdettiin liikkeelle. Taas lyödään pari tuntia päätä seinään. No panic? No, panic! Sitten porukat tulevat koulusta. Samat kuviot kuin aamulla, mutta lisäksi, että ”voinko olla Marilynin (nimi muutettu) kanssa? Me tullaan meille.” Joo. Hetken päästä on niin kova meteli, ettei Peltorit auta. Kuka antoi luvan tuoda kavereita, kun isällä on tärkeitä kouluhommia?
Välillä teen läksyjä meidän toisen ekaluokkalaisen kanssa. Istutaan työhuoneen pöydän ääreen ja aloitetaan hommat. Ne ovat hienoja hetkiä molemmille. Silloin ollaan isojen ja tärkeiden asioiden äärellä. Yhdessä. Isä ja tyttö tekevät matematiikan läksyjä. Tämä pitää hoitaa niin, että jää tytölle hyvät muistot. Kun nyt vaan ei kysyisi isältään mitään, ettei isän ajatus katkea. Ettei tarvi ottaa Peltoreita pois päästä ja keskeyttää. Viiden minuutin päästä toinen ekaluokkalainen on valmis. Minulla menee vielä jonkin aikaa…
Rouva tulee töistä. Perheen arki pyörii rattoisasti ja rauhallisesti. Isällä on työhuoneessa Peltorit päässä. Ai kauppaan pitäisi lähteä? Siivota? Ruokaa? Tiskit? Iltapalaa? Tulkaa itse koodaamaan, kyllä minä siivoan. Tai hoitakaa tuolla rekursiivisella proseduurilla listat käänteiseen järjestykseen niin, ettette käytä muuta kuin pushia, popia ja catia. Kyllä minä ruuan laitan. Vaikka kaksi. Teillä on niin pienet ongelmat. Minulla on isot.
Iltatoimien aika. ”Hyvää yötä, isä.” Joo.
Toinen ekaluokkalainen jaksaa kannustaa minua heikkoina hetkinä. ”Teet jotain muuta välillä. Et voi onnistua, jos et huilaa joskus. Ei kannata hätäillä.” Pitäisi ottaa Peltorit pois päästä ja kuunnella kunnolla.
From Teppo with love
