Uusien opintojen aloittaminen on aina jännittävää ja stressaavaa, mutta kaiken sen arvoista. Työn, opintojen ja vapaa-ajan yhdistäminen ei ole ollut eikä tule olemaan yksinkertaista, mutta juuri se tekee tästä matkasta merkityksellisen.
Haluan jakaa, miltä tuntuu opiskella yliopistossa ammattikorkeakoulun jälkeen ja miten olen oppinut löytämään oman rytmini.
Kuka minä olen?
Syyslukukausi on kulunut vauhdilla. Ensimmäiset tentit lähestyvät, ja kalenteri täyttyy tasaiseen tahtiin. Olen Anni Vainio, 24-vuotias tuotantotalouden ja tuotantotekniikan insinööri.
Olen tehnyt töitä infra-alalla jo kahdeksan vuotta, ja voin rehellisesti sanoa, että työ on opettanut enemmän kuin olisin ikinä osannut odottaa. Pienessä yrityksessä työskentely herätti kiinnostukseni tuotantotalouteen, ja ohjasi minut tähän suuntaan urallani.
Kesäkuussa 2025 valmistuin insinööriksi, ja jo elokuussa olin taas uuden äärellä: aloitin diplomi-insinööriopinnot Johtamisen ja tietotekniikan koulutusohjelmassa täällä Porin yliopistokeskuksella.
Arkeni rakentuu työn, opiskelun ja harrastusten ympärille. Hevoset, kuntosali ja lenkkipolut pitävät mielen kasassa ja jalat maassa. Välillä tuntuu, että vuorokaudessa ei ole tarpeeksi tunteja, mutta nautin kiireisestä arjesta.
Uusi alku tutuissa maisemissa
Olen kotoisin Ulvilasta, joten Pori ja sen ympäristö ovat minulle enemmän kuin vain opiskelupaikka – ne ovat koti. Puuvillan alueen punatiiliset rakennukset ja Kokemäenjoen tuttu ruskea väritys saavat uudet jännittävät tilanteet tuntumaan helpommilta.
Lukioaikana en vielä tiennyt, missä haluaisin jatkaa opiskelua. Mutta kun päädyin opiskelemaan tuotantotalouden insinööriksi, kiinnostus jatko-opintoihin alkoi itää jo varhain. Tiesin, että haluan ymmärtää enemmän – en vain miten asiat tehdään, vaan myös miksi. Ammattikorkeakoulussa opetellaan asioita todella käytännönläheisesti. Toivon yliopistolta saavani hieman lisää tietoa asioiden sekä teorioiden taustoista. Uskon myös ammattikorkeakoulututkinnon ja yliopistotutkinnon täydentävän toisiaan juuri oikealla tavalla.
Olin päättänyt aloittaa opinnot diplomi-insinööriksi heti insinööriksi valmistumiseni jälkeen. Tiesin, että keskiarvoni oli ihan hyvä. Tein kuitenkin varmuuden vuoksi kaksi matematiikan kurssia avoimessa yliopistossa saadakseni lisäpisteitä. Ne olivat raskaita iltoja pitkien työpäivien jälkeen, mutta jokainen ratkottu tehtävä toi pienen onnistumisen tunteen. Näistä kursseista sai myös hyvää ensikosketusta yliopisto-opiskeluun.
Opiskelurytmiin kiinni
Päätin heti orientaatioviikolla, etten ota alkuun liikaa kursseja. Ensimmäinen periodi on pitkälti tutustumista: uusiin ihmisiin, opetustyyliin ja omaan jaksamiseen. Olen oppinut aikaisemmista virheistäni, että tehokkuus ei synny kiireestä eikä ahneudesta, vaan rauhasta ja suunnitelmallisuudesta.
Työni on kausiluonteista – syksy on kiireinen, mutta talvella tahti hidastuu. Tämä antaa mahdollisuuden syventyä opintoihin silloin, kun aikaa on enemmän. Opin myös hyväksymään sen, että joskus täytyy vain laskea rimaa ja keskittyä olennaiseen. Priorisoinnin taito onneksi kehittyy paremmaksi vuosi vuodelta.
Työn ja opiskelun tasapaino
On päiviä, jolloin työpäivän jälkeen ei tee mieli avata konetta ja tehtävät siirtyvät seuraavaan päivään. Se ei kuitenkaan haittaa, kunhan tehtäviä ei kokonaan unohda. Varsinkin vaikeiden tehtävien tekoon on joskus vaikea motivoitua. Motivaatio syntyy usein tunteesta, kun ymmärtää jonkin monimutkaisen kokonaisuuden – tai sen, kun huomaa pystyvänsä soveltamaan oppimaansa suoraan työelämässä. Tämä tunne pitää yrittää kaivaa, silloin kun tekee mieli luovuttaa vaikeiden tehtävien kanssa.
Työn ja opiskelun yhdistäminen on jatkuvaa tasapainoilua, ja joskus epätäydellisyys on paras ystävä. Kaikkea ei voi tehdä täydellisesti, eikä tarvitsekaan.
Oppiminen tapahtuu usein huomaamatta – keskusteluissa, virheissä, arjen pienissä oivalluksissa.
Matkani diplomi-insinööriksi on vasta alussa, mutta jo nyt se tuntuu enemmän kasvumatkalta kuin pelkiltä opinnoilta. Jokainen kurssi ja arjen haaste opettaa jotakin uutta – ei vain alasta, vaan myös itsestäni.
En vielä tiedä, minne tämä polku lopulta vie. Itse toivon pääseväni joskus johtotehtäviin, mutta aika näyttää ja suunnitelmat muuttuvat.
Anni Vainio
Kommentit