Olen tänä keväänä tullut opinnoissani siihen pisteeseen, että orientoidun pro gradu -tutkielman tekemiseen. Tunnen hiukan helpotusta, olen melkein valmis. Samalla tunnen jonkinnäköistä haikeuttakin. Näinkö nopeasti opinnot ovat menneet eteenpäin. Joka tapauksessa, itse pro gradu -tutkielmaa olen työstänyt mielessäni jo heti opintojen alkuvaiheesta asti. Aihe on jokseenkin vaihtunut. Mielenkiinto tiettyihin metodisiin valintoihin tai teoreettiseen pohjaan niinkään ei. Tällä hetkellä pohdin työni rajauksia. Tulokulmaa, joka syventää tutkielmani tarkoituksen ja tuo siihen syvyyden. Huomaan laittavani aika paljon paukkuja tutkielman tekemiseen. Aivan kuin se olisi todistus maailmalle, että hei jotain täällä on opittu. Tietenkin tutkielmaan kiteytyy myös paljon ajatuksia relevantista aiheesta ja uuden tiedon tuottamisesta. Mutta hei, ei se vielä väitöskirja ole. Oikeastaan se on itselleni mahdollisuus tutkia jotakin mielenkiintoista, syventää ajatteluani ja ehkä tarjota jokin uusi näkökulma johonkin tärkeää aiheeseen.
Michel Foucault ja yhteiskunnan todellisuus
Koen saaneeni sosiaalityön opinnoissa ihan älyttömän mielenkiintoista ja kattavaa opetusta tutkielmaani varten. Teoriat sosiaalityössä kurssilla tutustuin ensi kertaa syvällisesti Michel Foucault’n ajatuksiin vallasta ja biopolitiikasta. Kiinnostuin myös paljon sosiaalisesta konstruktionismista, jonka näkökulmasta todellisuus on sosiaalisesti rakentunut. Yhtäkkiä silmäni avautuivat näiden kahden tulokulman yhteisvaikutuksesta moniin erilaisiin institutionaalisin käytäntöihin, joita olemme rakentaneet yhteiskunnassamme kielen ja vallan avulla. Foucault´n tekstit opettivat minua tavoittamaan näkökulmia, jotka palvelevat ammatillista osaamistani kokonaisvaltaisesti. Siitä lähtikin liikkeelle ammatillinen prosessi, jonka myötä lähti selkenemään myös aihe tutkielmaani.
Kokonaisuudessaan ajattelen, että sosiaalityön maisteriopinnot ovat auttaneet minua ajattelemaan uusilla ja kestävämmillä tavoilla. Ajatteluani sävyttävät enemmän käsitteet yhdenvertaisuus, oikeudenmukaisuus ja kestävyys yhteenkietoutuneina.
Ei ainoastaan se, että opiskelemalla oppii kohtaamaan asiakkaat sosiaalityölle ominaisilla tavoilla, vaan se, että omaksuu uusia tapoja katsoa yhteiskuntaa ja yksilöä kokonaisvaltaisesti.
Siemen on itänyt jo nuorena
Kerroin tuntevani haikeutta opintojen loppumisesta näin loppusuoralla ollessa. Ehkä se kertoo siitä, että on halu tutkia ja tuottaa lisää tietoa näiden opintojen jälkeenkin. Tähän on tultu pitkä ja johdonmukainen matka sieltä nuortenlehden mielipidepalstalta. Annas kun selitän tarkemmin. Asuin lapsuudessani Ranskassa ja sain jo varhain kokemuksen siitä miltä tuntuu olla erilainen, poissa kotoa ja uuden äärellä. Sosiaalista mediaa ei 1990-luvun lopussa vielä ollut. Kävinkin esimerkiksi ahkeraa kirjeenvaihtoa Suomeen. Ulkomailla asuessani minulle tuli halu puolustaa meitä ”erilaisia”, erityisesti samassa tilanteessa olevia ikätovereitani. Nuorena ihmisoikeuspuolustajana kirjoitin suomalaisen nuortenlehden mielipidepalstalle kirjoituksen siitä, miten ketään ei saa syrjiä henkilökohtaisten ominaisuuksien perusteella. Kehotin kaikkia myös asettumaan heikomman puolelle. Kunpa minulla olisi edelleen tuon pienen Marian rohkeus, into ja lojaalius. Siitähän sosiaalityössäkin lopulta kaikessa yksinkertaisuudessaan minulle on kysymys. Heikomman puolelle asettumisesta ja niiden äänen kuuluviin saattamisesta, jotka eivät sitä itse kuuluviin saa.
Voin vielä lämpimästi suositella Tampereen yliopistoa ja erityisesti Porin yliopistokeskusta sinulle, joka vielä mietit kevään yhteishaun sosiaalityön kohteita.
Aurinkoista kevättä opintoihin, työhön ja elämään!
Maria
Kommentit