Vanhempi väki muistaa vuoden 1986. Silloin astui voimaan uusi sukunimilaki, siis se, jonka mukaan naisen ei ollut enää pakko luopua omasta nimestään. Lain piti oleman perheinstituution tuho ja suistaman suomalaisen yhteiskunnan perikatoon. Puhumattakaan siitä, että rahtiliikenteen typpipäästöjen rajoitusten piti 2000-luvun alussa hiljentää merenkulku ihan tykkänään. Kipeitä ja ylivoimaisia kärsimyksiä tuotti – ja ehkä tuottaa vieläkin – se, kaamea direktiivi, jonka perusteella avattua muovista korkkia ei enää millään tahdo saada pullosta erilleen.
Egyptin heinäsirkkojen kaltaisten vitsausten piti päästä taas valloilleen vuonna 2020. Silloin säädettiin laki oppivelvollisuusikärajan nostosta kuudestatoista ikävuodesta kahdeksaantoista. Siitä piti seurata pelkkää hulinaa kouluissa. Siellä kun nyt lojuisi yhä enemmän huonosti motivoituneita oppilaita, joiden opinnoista ei tulisi mitään. Samalla ne vain tuhoaisivat kunnollisten koululaisten oppimisympäristön. Turhaa rahan menoa siis. Oikeastaan ilmaiset oppikirjat hyödyttäisivät ihan turhaan myös varakkaita perheitä.
Rahanmenoa ja nuorten alistamista pidempään oppivelvollisuuteen perusteltiin syrjään sysäytymisen ehkäisemisellä. Suurempi syy oli kuitenkin muuan kiusallinen huomio: vastoin sitkeää kansallista itseymmärrystä, koulutustaso ei Suomessa enää tahtonut pysyä kansainvälisen kilpailun kyydissä. Inhimillinen pääoma oli rapautumaan päin heti nuorimmista ikäluokista lähtien.
Tutkimus kertoo kuinka kävi
No se hyvä uutinen? Meidän ei ole mikään välttämättömyys jäädä arvuuttelemaan tai luottamaan siihen, millaisia kokemuksia se ”eräskin” opettaja uudistuksesta tilittää. Meillä on sen sijaan mahdollisuus tutkia asiaa, ja tätä kautta tehdä päätelmä pölähtivätkö Egyptin heinäsirkat luokkahuoneisiin vai saatiinko uudistuksella sitä mitä haettiin? Suomen kaltaiset maat ovat tulvillaan toinen toistaan hurjempia rekistereitä, joiden kautta tätäkin asiaa voi yrittää selvittää.
Ja hyvä uutinen on edelleen se, että Valtion taloudellinen tutkimuskeskus on ottanut asian hoitaakseen. Juho Junttila Oppivelvollisuusiän korotuksen vaikutuksista – Doria analysoi väitöskirjansa osatutkimuksessa koulutusta käsitteleviä rekistereitä ja pyrki selvittämään oppivelvollisuusiän noston vaikutuksia.
Edelleen uutiset pysyvät hyviä. Näyttä siltä, että tällä kertaa lainsäädännön muutos saavutti sitä mitä toivottiin. Koulutuksen ulkopuolelle jääminen väheni ja tutkintojen suorittaminen ainakin jossain määrin lisääntyi. Ja mikä parasta, tilastollisten piruettien jälkeen tekijä päätyy siihen, että myönteiset vaikutukset näkyivät juuri siellä, missä niitä eniten tarvittiin.
Nimittäin eniten uudistuksesta hyötyivät ne nuoret, jotka olivat liikkeellä keskimääräistä heikoimmin resurssein, eli siis olivat opintojen tärkeässä saranavaihteessa riskiryhmää.
Hyvä uutinen on sekin, että tutkimustuloksia uudistuksen vaikutuksesta saatiin nopeasti. Selvää tietenkin on, ettei oppivelvollisuus iän korotuksen pidempiaikaisista vaatimuksista vielä ole tietoa. Mutta toivon mukaan vuodet tässä tekevät tehtävänsä.
Juhlapuheissa tutkittu tieto on poliitikoille ja päättäjille aina haluttua ja välttämätöntä. Jos kuitenkin asiantuntijoiden päätelmät näyttävät poliittisesti epämukavilta, ne on parasta ohittaa, väittää kerta kaikkiaan vääriksi, valikoida päätelmien kokonaisuudesta tarkoituksenmukaiset tai sitten epätoivoisesti etsiä se mukavampi asiantuntija. Enkä ihan hyvä uutinen ei ole, että sote-uudistuksen arvioinnista keskusteltaessa näille kaikille tavoille on runsaasti käyttöä. Hyvä uutinen on kai se, että oppivelvollisuusiän nostoon ei tutkimuksen perusteella ihan heti tarvitse puuttua – toisin kuin hyvinvointialueiden määrään.
Antti Saloniemi
sosiologian professori
Kommentit