Unelmien ravintolapäivä nuorille

Monimuodon restonomiopiskelijat järjestivät hyväntekeväisyystapahtuman, jonka mahdollistivat hyvät sponsorit.

Vähävaraisuus on tänä päivänä monen perheen arkea. Se mitä saamme mediasta lukea on vain jäävuorenhuippu. Todellisuus tuntuu olevan melkoisen karua. Nuorten auttaminen ja tukeminen on hyvin tärkeää muiden perheenjäsenten rinnalla. Tälläiset mahtavat kokemukset nuorille voivat auttaa heitä uravalinnassa ja pienikin onnistumisen kokemus voi kuljettaa nuoret oikealle tielle.

Monimuodon restonimiopiskelijat halusivat omalta osaltaan tukea vähävaraisten perheiden  nuoria. Heille  järjestettiin pöytiin tarjoiltuna kolmen ruokalajin illallinen. Oletuksena oli, että tämän tyyppinen ravintolakokemus saattaisi olla heille aivan uutta ja harvemmin tarjolla.

Alkujännityksen jälkeen päivä vietiin rennolla otteella läpi. Nuoria ja meitä viihdyttämässä oli tubettaja Anni Vuohensilta ja tilaisuuden valokuvaamisesta huolehti Visual Spider Oy:n Hannu Piirainen. Hän mahdollisti laadukkaat kaverikuvat.

Nuoret vieraat olivat tyytyväisiä tapahtumaan ja kotiin lähtiessään jokaiselle ojennettiin lahjakassi, joka sisälsi tuotteita ja lahjakortteja sponsoreiltamme. Tilaisuuden järjestäneet opiskelijat olivat erittäin tyytyväisiä tapahtuman toteutukseen. Isosta työmäärästä huolimatta jäi opintokokonaisuudesta hyvä ja lämmin yhdessä tekemisen fiilis.

TAMKin restonomiopiskelijat tekevät Catering Studiolla paljoin erilaisia asiakastapahtumia sekä yritysyhteistyötä koko opintojensa ajan. Käytännön oppimisen kannalta on tärkeää, että tapahtumissa on oikeita asiakkaita sekä yhteistyökumppaneita. Näin restonomiopiskelijamme ovat käytännön tekemisen keskiössä aktiivisina toimijoina.

lehtori Sami Salonen ja hyväntekeväisyystiimi

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *