Talvikoulua emännöi hankkeessa mukana oleva Kyproksen avoin yliopisto Nikosiassa. Muut hankkeen partnerit ovat University of Veliko Tarnovo (Bulgaria), Polish-Japanese Academy of Information Technology (Puola) sekä koordinaattori Science4People Puolasta. Näistä maista olivat myös opiskelijat.
Ja kyllä, heti alkuun tuli selväksi kaksi asiaa: 1) Netin disinformaatio on vakava, tärkeä ja vaativa teema. 2) Kyproksella on enemmän kissoja kuin ihmisiä (OHO!) ja jotenkin se teki kaikesta vielä vähän ihmeellisempää.
Oppimista, naurua ja yllättäviä ryhmätöitä
Winter Schoolin aikana osallistujat perehtyivät disinformaation mekanismeihin, sen psykologisiin, poliittisiin ja sosiaalisiin taustoihin, fact-checking-menetelmiin sekä eettisiin ja juridisiin näkökulmiin. Työskentely tapahtui kansainvälisissä tiimeissä, mikä mahdollisti kokemusten ja hyvien käytäntöjen jakamisen.

Koulutuspäivät sisälsivät muun muassa disinformaation mekanismeja, faktantarkistuksen työkaluja, tapaustutkimuksia disinformaatiokampanjoista ja medialukutaitoa digitaalisessa yhteiskunnassa.
Yksi workshopin keskeisistä havainnoista oli se, että oppiminen voi olla samanaikaisesti tavoitteellista, tuottavaa ja inspiroivaa. Vuorovaikutteiset ryhmätyöt ja niiden esitykset osoittautuivat yllättävänkin hauskoiksi. Tämä vahvisti ajatusta siitä, että yhteistyö, avoin keskustelu ja pieni annos huumoria tukevat oppimista myös vakavan teeman äärellä.
Kulttuuria ja yhdessäoloa
Iltapäivisin osallistujat seikkailivat Nikosian vanhassa kaupungissa — historiallisissa kujissa, kahviloissa, museoissa ja tietenkin… kissojen valtakunnassa. Kulttuurinen tunnelma, lämpö ja yhteiset kokemukset loivat porukasta tiiviin.
Nikosia (kreikkalaiselta nimeltään Lefkosia) on Euroopan viimeinen jaettu kaupunki. Kansallismieliset aatteet johtivat sotaan 1974, ja Turkki valloitti kolmasosan saaresta. Kreikan sotilasjuntan kaatumisen jälkeen sota laantui, ja siitä alkaen saarta on halkonut YK:n valvoma rajavyöhyke. Nyt rajan ylitys turkkilaiselle pohjoispuolelle oli vaivatonta ja tunnelma leppoisa molemmilla puolilla. Toivottavasti tilanne säilyy sellaisena, huolimatta uusista järjettömistä sotatoimista Lähi-idässä.
Viimeisenä päivänä osallistujat arvioivat kurssimateriaalit ja koko talvikoulun. Palautteen avulla konsortio viimeistelee opetusmateriaaleja ja varmistaa, että ne ovat yhtä vaikuttavia kuin koulutusviikon aurinkoinen tunnelma. Hanke julkaisee myöhemmin disinformaation teemoista sekä e-kirjan että Moodle-kursseja eri kielialueille.
Hanke rahoitetaan Euroopan unionin Erasmus+ -ohjelmasta (Action 2: Cooperation Partnerships), ja se jatkuu vielä keväälle 2027 asti.
Teksti: Eeva Heikkilä, Pertti Näränen, Jahna Otterbacher