Syksyllä 2024 alkaneesta ensimmäisestä koulutusjaksosta on valmistunut tähän mennessä 12 käsikirjoittajaa. Suurin osa on tehnyt 60 opintopisteen tutkinnon noin puolessatoista vuodessa TV-alan töiden ohessa. Uuteen koulutukseen voi hakea yhteishaussa maaliskuun 10. alkaen, mutta haun ennakkotehtävä julkaistaan jo helmikuussa 2026.
Koulutuksen sisältö on suunniteltu tiiviissä yhteistyössä TV-alan toimijoiden kanssa. YAMK-opinnäytteiden osana toimivien TV-konseptien arvioijat ovat käsikirjoittamisen ammattilaisia, joista osa toimii myös kurssien opettajina.
Vastaavaa TV-sarjojen käsikirjoittamiseen ja konseptointiin keskittyvää ohjelmaa ei ole muiden ammattikorkeakoulujen tarjonnassa. Opinnot ovat käytännönläheisiä ja työpajapohjaisia. Yhtenä osana opintoja ovat ryhmätyöt eli kirjoittajahuone, joka on tyypillinen toimintamalli TV-sarjojen kehittelyssä. Yhdessä tekeminen, vertaisoppiminen ja yhteisöllinen näkemysten jakaminen korostuvat koko koulutuksen ajan.
YAMK-tutkinnon hakukelpoisuuteen vaaditaan vähintään kaksi vuotta alan työkokemusta, joka on kertynyt aiemman, soveltuvan korkeakoulututkinnon jälkeen.
Hakuaika: 10.3.–24.3.2026
Lisätietoja: