Ohjelmistotuotannon opintopolun Seitsemisen projektien satoa: Pathfinding Compass

Teksti: Tero Mustikkamaa / Team Tetris

Viime syksynä me tietojenkäsittelyn kolmosvuotiset teimme neljän kuukauden ajan yhteistyöprojektia Seitsemisen kansallispuiston kanssa. Projektissa yhdistyivät Oman palvelun kehittämisprojekti ja ICT-projektien johtaminen -opintojaksot. Kukin opintopolku teki projektin omien toimialueidensa kannalta ja me ohjelmistotuotannossa saimme tehtäväksi kehittää kansallispuistolle paikkatietoja hyödyntäviä sovelluksia kolmen hengen kehitystiimeissä.

Pathfinding Compass
Pathfinding Compass

Team Tetris, johon itse kuuluin, päätyi kehittämään Android-kompassisovellusta, joka näyttäisi käyttäjälle tämän sijainnin kansallispuistossa ja kykenisi opastamaan hänet puiston polkuja pitkin valittuihin kohteisiin. Meille kerrottiin, että Seitsemisen alueella on paikoin heikko internet-yhteys, joten lähdimme suunnittelemaan sovellustamme verkkoyhteyttä tarvitsemattomaksi. Kävimme myös tutustumassa kansallispuistoon paikan päällä.

Kuten projekteissa usein, kaikki ei mennyt aivan suunnitelmien mukaan. Paikkatiedot sisältävien tiedostojen saaminen Seitsemiseltä viivästyi hieman, koska emme mm. ennakoineet tarvittavia luovutussopimuksia ja kun saimme ne, totesimme datan olevan meille aiemmin tuntemattomassa .tab-formaatissa. Oman sovelluksemme yhden tärkeimmän osuuden, eli Seitsemisen polkujen tiedot, saimme tiedostoista esille vasta muutamaa viikkoa ennen projektin päättämistä. Emme ehtineet polkuopastusta toteuttaa lopulta lainkaan vaan sovelluksemme opastaa käyttäjää linnuntietä.

Omat kokemukseni projektista laittaisin kuitenkin plussan puolelle. Lähdin projektiin kiinnostuneena sen vuoksi, että meillä olisi oikea asiakas, vaikka samalla asiakkaalla olikin parikymmentä eri projektia eri aiheista ja tarkoituksena olikin enemmän oppiminen. Jos vastaavan kokonaisuuden järjestämiseen tulee vielä jatkossa mahdollisuus, ehdottaisin mahdollisimman monen kurssin sisällyttämisen projektiin siten, että opiskelijoilla olisi mahdollisimman vähän projektiin liittymättömiä kursseja samaan aikaan. Tähän olisi mielellään panostanut vaikka kaiken aikansa syksyllä, mutta muutkin kurssit vaativat oman aikapanostuksensa.