17tiko2 ja kaksi avartavaa sprinttiä

Professional Snitch – by Team Ihan Pihalla
Professional Snitch – by Team Ihan Pihalla

Kirjoittajat: 17tiko2

Toisen sprintin aikana saimme erittäin paljon aikaiseksi. Viimeistelimme liikkumismekaniikkoja, ja aloimme luomaan maailmaa peliin. Tiimin graafisen osaamisen kanssa tuli pieniä vaikeuksia, mutta niistä selvittiin hyvin. Päätimme pitää joka perjantai tiiminvälisen tilannekatsauksen, jossa katsotaan, mitä tiimi tekee ja mitä pitää saada aikaiseksi, ja mitä kukakin tekee.

Kolmannessa sprintissä saimme hieman ulkoistettua graafista osuutta, ja saimme tiimin ulkopuolelta luonnokset pelihahmoista. Ohjelmointi jatkui tarmokkaasti, ja saimme pääsisäislomankin aikana paljon aikaiseksi. Testauksen lähestyessä koodarit joutuivat painamaan pitkää päivää, mutta lopulta peli saatiin testauskuntoon. Olemme valmiita maanantain testaustilaisuuteen Tammenlehväkeskuksessa.

Smooth – by Team Fluffy Omena
Smooth – by Team Fluffy Omena

Toisen sprintin aikana käytimme eniten aikaa pelin suunnitteluun ja sen tekemisen pohjustamiseen. Ohjelmoijat opettelivat vielä käyttämään libgdx:ää ja graafikot perehtyivät omiin työkaluihinsa. Samalla käytiin läpi projektinhallintaa sekä muita tiimissä työskentelyyn liittyviä menetelmiä. Toinen sprintti oli täynnä intoa ja odotusta pelin tekemisen kannalta. Sprintin loppupuolella jokaisella tiimillä alkoikin pelistä olla jo toimiva versio ja oltiin valmiina siirtymään seuraavaan sprinttiin.

Kolmas sprintti meni valmistautuessa Tammenlehväkeskussa järjestettävään testaustilaisuuteen. Vielä viimeiset muutokset tehtiin sunnuntaiyönä ennen testiä.

DodgeBallers – by GoldenBros
DodgeBallers – by GoldenBros

Toisen sprintin aikana löimme lukkoon monia peliin liittyviä suunnitelmia ja aloimme tehdä toimivaa prototyyppiä. Sprintin loppuun menessä olimme saaneet tehtyä hyvin toimivan version tässä vaiheessa hyvin karkeilla (mutta koomisilla) grafiikoilla. Jokaista pelin asetusta, kuten liikeohjauksen herkkyyttä tai levelien vaihtumista emme olleet vielä saaneet implementoitua. Tämä toimiva prototyyppi oli kuitenkin todella hyvä pohja seuraavan sprintin tavoitteille.

Kolmas sprintti oli kiireinen ja hedelmällinen. Pelaaja pystyi muuttamaan miltein kaikkia pelin asetuksia: pelattavien kierrosten määrää, rikollisrivien pituuksia, samojen piirteiden määriä ja onko rikollisilla jotain varusteita, kuten silmälaseja tai viiksiä. Liikeohjaus alkoi myös olla toimiva, ja sen herkkyyttä ja nollakohtaa pystyi muuttamaan niin asetusruudusta kuin pelin sisältä. Sprintin viimeisen viikon loppuna peli alkoi saada uusia, lopullisia grafiikoita, niin rikollisiin itseensä kuin menuihin.

Professional Snitch – by Team Ihan Pihalla
Professional Snitch – by Team Ihan Pihalla