Elämme varsin jännittäviä ja tunteita herättäviä aikoja tässä kesän porteilla. Tämä on viimeinen kevään projektia koskeva blogipostaus, sekä viimeinen mahdollisuus pohtia tuntemuksiamme ennen varsinaista, suurta ja lähes käsin kosketeltavaa finaalia. Kaikista tekemisistämme ja jutusteluistamme paistaa läpi lävitse tunkeva tuntemus lopusta, ellei sitten vähintään rankasta loppusuorasta. Yleisesti ottaenhan loppu on aina todella haikea kokemus, oli se sitten hienon elokuvan, kauniin levyn tai tässä tapauksessa kouluvuoden loppu. Emme haluaisi ryöstöviljellä sanoja, jotka ovat lopun tai viimeisen synonyymejä, tahi ylitunteellisen herkistyneitä. Tosiasia vain on, että siihen viittaavat tunteet ovat pakosti kaikkien mielessä tällä hetkellä.
Tietenkään kyseessä ei ole kaiken loppu. Tätä olisi vähän höpsöä ja oikeastaan todella masentavaa olettaa. On myös vähän väärin puhua lopusta, kuin kyseessä olisi yksi kolossaalinen loppu. Puhumme useiden asioiden yhtäaikaisesta loppumisesta ja aloitetaan niistä ajankohtaisimmalla. Pelimessut näet siintävät tätä kirjoittaessani muutaman päivän päässä ja jokainen vuosikurssilainen on valmis näyttämään mitä he ovat saaneet aikaan ja mitä he ovat ylipäätänsä oppineet tämän koko kouluvuoden aikana. Tätä voisi siis pitää koko kouluvuoden kulminaatiopisteenä, sillä tätä varten olemme oppineet ja sisäistäneet lukemattomia salatun tiedon oppaita, teknisiä mikroyksityiskohtia ja huikaisevia maailmoja räjäyttäviä kokonaisuuksia. Olemme oppineet hurjasti ja haluamme palavasti näyttää maailmalle mitä kaikkea päidemme sisällä nyt myllertää. Haluamme näyttää, että rakastamme palavasti sitä mitä teemme ja toivomme, että pohjaton rakkautemme välittyy myös kaikille niille, jotka lempilapsiamme, eli pelejämme pelaavat. Meitä ei haittaa tuletteko paikalle henkilökohtaisesti vai pelaatteko sitten pelejämme netin kautta, vaikkakin tullessanne pelimessuille fyysisesti paikalle saamme siitä suurempaa iloa, kun näemme teidän nauravan ja pitävän hauskaa meidän kanssamme. Tulkaa siis paikalle sankoin joukoin, vaikka vain meitä ilahduttaaksenne. Onhan päivän aikana monia mahdollisuuksia myös pokata joitain hienoja palkintoja, ettei messuilta tarvitse lähteä ”tyhjin käsin”.
Nämä hetket enteilevät paitsi projektin loppua, niin myös kokonaisen kouluvuoden loppua. Se Suuri Finaali on lähellä, jota kohti meitä on paimennettu lempeällä kädellä läpi märän syksyn, kylmän talven ja alkavan kevään. Joukosta toisilleen tuntemattomia ihmisiä on kouliutunut joukko ystäviä, ellei jopa ryhmä suoranaisia taistelutovereita. Itse pidämme jälkimmäisestä määritelmästä, sillä kuulostaa tämän kaiken vaivan arvoiselta ja suoraan sanoen aika siistiltä. Tämän vuoden aikana olemme ehtineet tutustua toistemme luonteisiin, kykyihin ja oppineet nauramaan, sekä itkemään toistemme olkapäitä vasten. Jos käsitän opetussuunnitelmaa yhtään, niin tämä on kaiketi ollut tavoitteenakin. Meitä on tuettu hyvin opiskelussamme ja mikäli jotain napinan aihetta onkin ollut, niin tiedonvälitys opiskelijoiden ja opettajien välillä tuntuu pelaavan. On kaikille eduksi, että vasen käsi tietää mitä oikea tekee ja päinvastoin. Me olemme ottaneet korkeakouluopiskelussa sen ensimmäisen askeleen. Tuntuu tosin hassulta ja nurinkuriselta puhua jälleen kerran opiskelijan ensimmäisistä askeleista sillä samalla retoriikalla, jota joskus ala-asteella käytettiin lapsista, jotka etsivät tietään tässä maailmassa ensimmäisin hapuilevin askelin. Loppujen lopuksi kyseessä on kuitenkin täysin sama asia. Opiskelijat itse ovat vain varttuneempia ja tie huomattavasti isompi ja monimutkaisempi. Kuin vertaisi harvaan astuttua metsäpolkua liikennettä vilisevään moottoritiehen. Kuten sanottu, kyseessä on periaatteessa sama asia.
Meidän täytyy muistaa pitää hatuistamme kiinni, sillä ensi syksynä tuohon moottoritiehen lisätään kolme kerrosta ja ainakin muutama (kymmenen) kaistaa lisää, sillä toinen opiskeluvuosi starttaa tuolloin. Se tulee lisäämään omaksuttavan tiedon vaikeutta ja määrää, mutta se samalla antaa meille kaikille jonkin kirkkaan fokuksen toista vuotta varten. Fokusta selventämässä ovat toisen vuoden suuntautumisvaihtoehdot. Me, opiskelijat tiedämme näet tässä vaiheessa, että mihin haluamme suuntautua siinä jumalattoman laajassa kentässä, joka on ICT-ala kokonaisuudessaan. Jokainen pääsee nyt hiomaan henkilökohtaisia taitojaan sen suuntautumisvaihtoehdon kanssa, jonka on kokenut itselleen luontevimmaksi. Osa meistä suuntaa pelialalle, toiset pakertavat ohjelmistojen kanssa, kun kolmannet ja neljännet löytävät itsensä eri yritysten ja julkisen alan työpaikkojen tietohallinnoista pitämässä koko soppaa kasassa. Jokainen on siis askeleen lähempänä koulun loppumista, valmistumista ja suuntaamista työmarkkinoille toimimaan sillä alalla, joka tätä maailmaa nykyään vie eteenpäin. Koulu ei ole vielä kokonaan loppu, mutta emme ole enää ihan alussakaan. Laskutavasta riippuen jokaisella on nyt enää kaksi ja puoli askelta otettavanaan. Ensimmäisen jälkeen ne loput eivät tunnut ollenkaan niin vaikeilta.
Uskon, että tämä yhden vuosikurssin henkilökohtainen maailmanloppu on oikeastaan suurelle osalle, ellei kaikille erittäin suuri helpotus. Pääsemme messujen jälkeen kesälaitumille nauttimaan valosta, lämmöstä ja luonnosta. Viimein voimme oikoa kolottavat jäsenemme, venytellä hieman ja rentoutua kokonaisvaltaisesti. Jotkut meistä toki jatkavat opiskelua kesälläkin ja lähes kaikki ovat varmaan työllistyneinä jossain koko kesän ajan. Haluamme vain ja toivomme, että kaikki silti lataisivat akkujaan ja nauttisivat olostaan helpottuneina, sillä jokainen meistä on kuitenkin nähnyt todella paljon vaivaa ja pitänyt lukuisia unettomia öitä keskittyen joko koulunkäyntiin tai projektityöskentelyn tarjoamiin haasteisiin. Antakaa itsellenne aikaa sillä me kaikki olemme sen ansainneet
Lyhyesti siis: Olkaa iloisia, että kesä on täällä, sillä kyllä sitä pitkään odotettiinkin.
Hyvää kevättä, alkavaa kesää toivottaa 12TIKO5
Kommentit