Teksti ja kuvat: Juuso Vallius, Hilkka Lammi, Tuukka Ojala ja Henrik Toivakka (tikon opiskelijoita)
Kaikki alkoi elokuussa 2015, kun tietoverkkopuolen opettaja Ville Haapakangas jakoi Facebookiin linkin eräästä vielä kaukaisesta kehittäjätapahtumasta. Tämä tapahtuma oli Affecton järjestämä Tampere Smart City Hackathon, jonka tavoitteena oli luoda Tampereesta entistä älykkäämpi kaupunki. Lauantai koitti ja neljästä tiko-opiskelijasta koostunut tiimi suuntasi kohti New Factoryn tiloja innovoimaan älykkäitä liikenneratkaisuja. Kotiin tuomisina oli valmiin idean ja prototyypin ohella toinen palkintosija.
Ensimmäisenä hackathon-ideaan tarttui Juuso, tietoverkkopuolen opiskelija ja vanha hackathon-kävijä. Pian meitä tikolaisia olikin kasassa nelihenkinen ryhmä: Tuukka, Henrik, Hilkka ja Juuso, joista kolme ensiksi mainittua opiskelevat ohjelmistotuotantoa. Koulukiireet pitivät meidät kiireisenä , ja ensimmäisen hackathon-päivän koittaessa meillä ei ollut vielä selkeää ajatusta siitä, mitä tekisimme seuraavan kahden päivän aikana. Ilmoittauduttu oli kuitenkin, eikä tiimiä sovi jättää pulaan edes ohjelmoinnin läksyjen verukkeella. Siispä sovimme, että menemme rennolla meiningillä ja katsomme mitä tapahtuu.
Kulutimme lauantaiaamupäivän ensimmäisen tunnin toistemme ideoita alas ampuen. Oikeanlaista suuntaa ei tuntunut löytyvän mistään. Sitten se tapahtui: Juuso mainitsi lukeneensa Aamulehdestä Tampereen joukkoliikenteen lippujen hinnan noususta. Syntyi ajatus: tarkkailemalla bussista poistuvien ihmisten lukumäärää voisi joukkoliikenteestä tehdä kustannustehokkaampaa. Pian Tuukka ja Henrik alkoivat suunnitella, kuinka tiedon kerääminen tapahtuisi käytännössä, ja Hilkalle alkoi muodostua visio tiedon esittämisestä selkeän ymmärrettävässä muodossa.
Käytimme Arduinoa ja liikesensoria keräämään tietoa bussista poistuvista ihmisistä (huitovasta Henrikistä). Kerätty tieto lähetettiin Linux-palvelimelle missä datasta aikaansaatiin erilaista analytiikkaa. Analytiikka tarjoiltiin käyttäjälle responsiivisessa ja modernissa HTML5-käyttöliittymässä.
Arduinon ja käyttöliittymän väliin tarvittiin yksi komponentti: palvelin, joka kirjaa ylös arduinolta saadun tiedon ja tarjoilee sen käyttöliittymälle. Tätä tarkoitusta varten kirjoitimme yksinkertaisen palvelimen Node.js-alustalla käyttäen tietokantana MongoDB:tä – yhdistelmä, joka taipuu erityisen hyvin prototyyppikäyttöön. Meillä oli mahdollisuus tutustua IBM:n Bluemix-pilvialustaan palvelimen toteuttamisessa, mutta tiukka aikataulu ohjasi meidät käyttämään hyväksemme tiimissä jo olevaa tietotaitoa tekemällä kaiken itse alusta loppuun.
Tarjoiluista puheen ollen, tapahtumassa meitä hellittiin mahtavan maukkaalla ruoalla Tom & Crillin toimesta.
Sunnuntaiaamuna kaikki alkoi olla paketissa. Enää piti kehitellä myyvä pitchaus aiheestamme. Powerpoint-esitys kasvoi sivu kerrallaan kun tiivistimme ideaamme mahdollisimman napakkaan pakettiin. Esityksille oli varattu 10 minuuttia, joka on huomattavasti normaalia pidempi aika. Päätimme pitää lopullisen esityksemme tiiviinä ja reilusti alle kuudessa minuutissa. Kuudennen harjoitusvedon jälkeen alkoi esitys tuntua luontevalta, ja alkoi ikuisuudelta tuntuva odotus ennen omaa vuoroa nousta lavalle. Pitchauksen harjoittelu tuotti tulosta, tiimillemme irtosi toinen palkinto: liput Slush-tapahtumaan Helsinkiin! Bonuksena tietysti lisälippu Twitter-kuninkaallemme Juusolle.
Onnistunut hack-viikonloppu vaatii vain hyvän tiimin ja runsaasti väsynyttä huumoria keventämään univelan tuomaa uupumusta. Vahvuutenamme oli ehdottomasti kyky tunnistaa jokaisen ryhmän jäsenen omat vahvuusalueet suunnitellessa ideaamme ja siten jakaa työtehtävät niiden mukaisesti. Konseptimme oli myös rajattu tehokkaasti: se oli selkeä vastaus selkeään ongelmaan. Huikean Slush-palkinnon lisäksi viikonloppu antoi paljon hyvää kokemusta konseptoinnista, esiintymisestä ja tiimityöstä, tärkeitä tiko-taitoja siis.
Tulin menin ja hackasin.
Linkkejä: