Julma matka mobiilipelivillityksen keskipisteeseen

Syksy on ohi ja on aika käyttää sen opettamia taitoja hyväksi oikeassa projektissa. Vuoden alussa, 8. päivä tammikuuta, opiskelijat palasivat joululoman rentouttamina takaisin koulun penkille. Päivä alkoi talvisissa tunnelmissa ja vuorossa olisi seuraavaksi kevään avaava Kick off -päivä, jonka aikana opiskelijat saisivat kuulla mobiilipeliprojektinsa toimeksiannon. Auditoriossa käytiin kiivaasta keskustelua siitä, mikä tulevan projektin aihe olisi. Villejä veikkauksia heiteltiin opiskelutovereille, kunnes koitti aika, jolloin asiakkaan projektipäällikkö Katariina Autio asteli auditorion eteen paljastamaan, mitä tulevan pitää.

Olimme jossain luokan C3-02 paikkeilla, kun innovaatiot alkoivat iskeä. Muistan sanoneeni jotakuinkin: ”Minua vähän väsyttää, ehkä on paras että sinä ajattelet…” Ja yhtäkkiä kuului kamalaa ärjyntää, kuin taivas olisi revennyt ja sieltä olisi laskeutunut jokin valtava innovaatioiden parvi, joka syöksähteli ympärillämme kuin siipiään läiskyttelevät lepakot. Ne kiisivät ohitsemme vauhdilla, jonka täytyi olla vähintäänkin kuusituhatta kilometriä tunnissa. Ja ääni karjui: ”Hyvä Jumala! Mitä pirun ajatuksia nämä oikein ovat?”

Katariina kertoi olevansa UKK-instituutista, jossa on meneillään Smart Moves -hanke, jonka tarkoituksena on saada 16–19-vuotiaat ammattiin opiskelevat liikkumaan terveellisesti ja turvallisesti; vähentämään heidän istumistaan ja ehkäistä liikunta- ja muita vapa-ajan tapaturmia. Tästä syystä he haluavat tuottaa mukaansatempaavia tietopohjaisia oppimispelejä yhteistyössä Tampereen ammattikorkeakoulun tikolaisten kanssa.

Päivän lopuksi päästiin myös pelaamaan Kimbleä opiskelijoiden valitsemissa ryhmissä. Ensin pelattiin oikeilla säännöillä, jonka jälkeen ryhmät saivat luoda oman pelin käyttäen hyväksi Kimble-pakkauksen tarvikkeita. Lopuksi ryhmät siirtyivät pelaamaan toisten ryhmien luomilla uusilla säännöillä.

Sitten oli taas hiljaista. Mielemme olivat tyynet kuin tyynen lammen pinta. Innovaatiot olivat tulleet ja menneet. Kädessämme oli vain kasa ravitsemustieteellisiä pelejä. Liikuntaa ja muutama unijuttu. Niitä samanlaisia kuin varmaan kaikilla muillakin oli. Graafikkomme oli riisunut villapaitansa. ”Haluaisin vain piirtää pyllyjä. Tehdään pyllypelii”, hän sanoi. Katsoin graafikkoamme kuin katsoisin ihmistä, joka on tuonut minulle tuplahampurilaisen ilman sipulia ja sinappia. Hän, kuten herra Ylppökin, tiesi mikä on elämässä tärkeää.

Ennen ensimmäistä sprinttiä piti opetella aivan uusia tapoja ajatella: sovittelimme porukassa erilaisia hattuja ja sitten jo jaoimme tiimit. Scrum masterien paikoista käytiin pitkä vääntö, koska muuan mustan hatun päähänsä unohtanut Markus ei meinannut ottaa roolia. Otti kun porukalla pakotettiin.

Tässä vaiheessa voisi kertoa muutaman sanan agileista, scrumeista ja mastereista. Scrum on rugbyjoukkueen taktiikkapalaveri, agile on notkeanketterä kehitysfilosofia ja scum master kahvia keittävä diktaattori.

Havahduin keskellä pelisuunnitelman kirjoittamista. Olinko nukahtanut? Koska olin viimeksi nukkunut? Katsoin tahroja housuillani. ”Pahuksen sulatusjuusto”, pääsi suustani ja muistin ettei mitään sulatusjuustoa ole olemassakaan.

Keräsimme hiljaisella aivoriihellä innovaatioiden aihioita paperille. joita lähdimme työstämään tiimeittäin, aihe kerrallaan. Homma vei jonkin verran aikaa, mutta paljolla puhumisella ja useilla hatunsovituskierroksilla saimme aihiot makusteltua ja syljettyä osan pois pahanmakuisina. Tämän jälkeen sitten askartelimme paperista erilliset paperiprototyypit, joista kuvaamiemme videoiden perusteella asiakas lopulliset projekti-ideat valitsi. Loppujenlopuksi videot näytettiin asiakastapaamisessa, joissa oli tarkoitus ilmeisesti selittää peli-idea videon avulla asiakkaalle ja keskustella hänen kanssaan.

Mutta todellisuus, kuten usein käy, oli toinen. Lopputulemana esitimme videot tykillä luokan edessä ja muut kommentoivat videoita eikä kunnollista keskustelua asiakkaan kanssa oikein saatu aikaiseksi. Hieman tarkentavia kysymyksiä tuli, tosin nekin pääasiassa muilta tiimeiltä eikä asiakkaalta itseltänsä. Keskustelusta jäänyt fiilis oli sama, joka jää käytettäessä yön yli jääkaapissa ollutta spagettia. Se ajaa asiansa, mutta tuntuu suussa oudolta ja uudesta spagetista tehty ruoka olisi maistunut paremmalta.

Tajuntani oli alkanut hämärtymään menneiden viikkojen aikana. Päiväni olivat kuluneet pää täynnä pilvipalveluja, projektisuunnitelmia, mobiilipelidesigniä, ja niin: pyllyjä. Pyllyjä, pyllyjä, pyllyjä, pyllyjä. Aina vain pyllyjä. Asiakkaalle sähköpostia pyllyistä. Tiimiläisten kanssa keskusteluja pyllyistä. Pelkkää pyllyä ja pyllyä viime viikot. Ja sitten niitä pilvipalveluja. Pilviä ja pyllyjä! Ja mobiilidesingiä! Makkaratesti! Sausage Test! Yhtä isoa Sausage Testiä koko kevät! Painajaisissani tikot tökkivät makkarat tanassa Android-puhelimien näyttöjä, ja meininki on kuin siinä Pink Floydin elokuvassa missä ne vasarat marssivat. Apua! Viekää nämä tajuntani täyttävät häiriöt jonnekin Ruotsinlaivaterminaaliin ja laittakaa ne matkaan meren tuolle puolen tai vaikka vähän pidemmällekin! Pilvipylly, pyllypilvi, mobiilipylly, pilvi, pylly, IaaS, aaS, pyllypylly, pilvipalvelu, pyllypilvipalvelu, PaaS, mobiilipilvi, innovaatio! Luoja, vapauta minut tästä tuskasta! Innovaatiopylly, pyllyinnovaatio, mobiilipilvipylly, pilvi-innovaatiopylly. XaaS, XaaS, XaaS, ass, ass, ass, xaASS, xaASS, xaASS… Pyllymobiili!

Ensimmäinen sprintti ja ensimmäinen päivä alkoi mukavasti käyttäjätarinoiden kirjoittelulla projetkinhallintatyökaluun ja pelisuunnitelman miettimisellä. Totesimme tarkemmalle suunnitelmalle olevan tarvetta jo nyt, kun selvisi tiimeissä olevan hieman erisuuntaisia ajatuksia siitä mitä ollaan tekemässä. Ohjelmoijamme suunnittelivat ohjelman rakenteen ja toinen heistä repäisi sitten kerralla valikkoseikkailut kuntoon. Vielä pitäisi liittää ensimmäiset versiot grafiikoista valikkoseikkailuun ja ensimmäisen sprintin työt onkin miltein koossa, pelin osalta.

Fokus, muista fokus! Huomasin taas hourailevani jossain tuntemamme todellisuuden tuolla puolen. Edward de Bono sanoi, että ihminen on tehokkaampi kun hän keskittyy yhteen asiaan kerrallaan. Minä harhailin. Edward ei muuten ole oikealle Bonolle sukua. Vai onko? Minun hattuni oli vihreä. Aivan liian vihreä.

Katsoin edessäni olevia, ihmisiä muistuttavia hahmoja. Katsoin tarkemmin. Ne tosiaan olivat ihmisiä. Katsoin vieläkin tarkemmin ja tajuntaani porautui viimeinkin koko karmea totuus tilanteesta: olimme tekemässä pelisuunnitelmaa. UKK-instituutti (sukua Kekkoselle) oli antanut meille toimeksiannon. He halusivat että teemme ammattikoululaisille pelin, jossa on pylly. Siis pelkkä pylly. Pylly! Graafikkomme idea, jota me muut olimme vaalineet kuin omaa lastamme, oli tehnyt vaikutuksen.

Ensin lyhyesti vähän mysteerisestä Hearthstonesta. Hearthstone: Heroes of Warcraft on Blizzard Entertainmentin kehittämä ilmaiseksi pelattava online keräilykorttipeli. Pelaajalla on mahdollisuus valita (kerrallaan) yksi pelin 9 luokasta ja pyrkiä tuhoamaan vastustaja erilaisilla keräilemillään hahmo- ja loitsu – korteilla vuoropohjaisissa kaksintaisteluissa. Peli julkaistiin 11. maaliskuuta vuonna 2014 ja vuoden 2015 marraskuussa pelissä oli jo yli 40 miljoonaa pelaajaa.

Hearthstone on noussut suureen suosioon jos ei ihan kaikkien, niin ainakin 15Tiko1 ryhmän keskuudessa. Joskus peliä innostutaan pelaamaan jopa kesken koulupäivänkin. Peli on perusidealtaan varsin yksinkertainen, nopeatempoinen ja viihdyttävä korttipeli. Kortteja keräilemällä pelissä saa kuitenkin yhdisteltyä eri korttien voimia yhteen monimutkaisemmillakin tavoilla, joten peli antaa haastetta myös kokeneemmillekin korttipelaajille.

 

Jonnet pelaavat jotain Hearthstonea. Menisivät ulos kiipeilemään puihin tai lukisivat eksistentiaalista filosofiaa! Mihin tämä maailma on menossa? Miksi minä en pelaa Hearthstonea? Miksi edes kysyn? Tiedän syyn.

Mikä vetäisi vertoja vastustajan rökittämiselle omilla nerokkailla korttipakoilla? No ehkä koulutyön ainakin pitäisi. Mutta eihän tehtäviä heti tarvitse tehdä, niiden palautuksiin on vielä vaikka kuinka paljon aikaa… ehkä tässä välissä olisi aikaa yhdelle nopealle Hearthstone-matsille? Ja siitä se ajatus sitten yleensä lähtee. Mukaansatempaava korttipeli vie välillä ehkä liikaa aikaa, mutta kunnon Tikolaiset ovat silti tunnollisesti myös koulutehtäviensä kimpussa. Viimeistään silloin kun deadlinet alkavat lähestyä.

Istun Tikolossa ja juon kahvia. Yhtäkkiä iskee hirvittävä pelko, mutta harhautan sen ovelasti tutkimalla pyllypeliämme ja tunnen kuumetta, aivoissa…

Muistin kuinka kerroin kerran, että isona minusta tulee konsultti. Kuin Jari Sarasvuosta. Kriitikko vastasi tähän, että olen liian lyhyt. Totesin että kun olen iso, konsultointi hoidetaan hologrammeilla etänä. Voin olla kuin se Tähtien sodan tuore pahis. Supreme Leader Sarasvuo. Vapise maailma! ”Ei! Vähemmän kofeiinia, enemmän unta”, ajattelin. Sydämeni läpätti kuin pienen marsun kieli, mutta onneksi muistin Jarin sanat: ”Hämmennys on oivalluksen tunnehinta” ja rauhoituin. Keskeytin harhailevat ajatuskulkuni ja suuntasin takaisin luokkaan.

Pieni pelailu peliprojektin ohessa ei varmastikaan koidu kuitenkaan projektin kohtaloksi. Koodaaminen on välillä raskasta ja turhauttavaa ja pieni pelipaussi on varmasti vain virkistävää vaihtelua. Pelistähän voi ottaa myös ideoita ja inspiraatioita mukaan omaan projektiinsa. Hearthstonen kiinnostus ei voi siis olla täysin pahasta, mutta koulutehtäville on hyvä myös muistaa varata oma aikansa.

Mikään ei ollut muuttunut. Pylly oli edelleen pöydällä. Huomasin että meistä oli tullut varsin pyllykeskeisiä ihmisiä. Ja taas se tuli jostain takavasemmalta: pelko! Olisin pyllyananas loppuikäni!

Keskustelu oli jo edennyt pelin ruutujen ja esineiden sijoittelusta ja rakenteesta housuihin. Sitten graafikkomme teki jotain odottamatonta. Hän piirsi oudon pyllymahamiehen, jolla oli naama. Tajuntani räjähti ikuisuuteen ja ehkä vähän ylikin. Kokosin itseni ja löysin sisältäni jotain kovin de bonomaista. Unohdin hetkeksi harhailevat ajatukseni ja jatkoin kiihkeää pelisalaattia. Korjaan: -suunnittelua.

”Taustatarinaa ei ole, on vain pylly” sanoi koodarimme. Toinen koodarimme naputteli keskusteluja muistiin ja hymyili viehkeästi, kun keskusteli sai uusia käänteitä.

Huomasin että pyllyt olivat manifestoituneet osaksi objektiiviseksi koettua subjektiivista todellisuuttani. Ehkä Jari Sarasvuo oli oikeassa? Olen magneetti! Olemme kaikki magneetteja!

Päivä oli ohi, pelin kulku kirjattu, olin kotona. Nukuin viimeinkin. Kerrankin.

Heräsin kylmään hikeen. Pilvipalvelut, pylly. Olinko kadottanut mobiilipelihuumassa fokuksen oikeista asioista? Tavoittelinko jotain kuvitteellista kuuta taivaalta? Miksi suoriudun, miksi en vain elä? Niin kuin ihmiset elävät. Vai miten he elävät?

Minun oli kylmä, niin kovin kylmä. Olin hyviä arvosanoja tavoitellessa kadottanut jotain itsestäni. Joku, tai jokin oli syönyt osan sielustani. Löytäisinkö koskaan tuota kadonnutta palaa? Menin ulos ja katsoin Itsenäisyydenkatua. Lumi peitti jalkakäytävät. Uppouduin näkyyn, kuin se zen-mestari joka käveli sisään tauluun. Luulin löytäneeni rauhan.

Kiskaisin nenän täydeltä raitista ilmaa ja kun pääsin kotiin, sydämeni oli riemua pullollaan. Tunsin olevani kuin Horatio Algerin inspiroitunut inkarnaatio… Menevä Henkilö, ja juuri sen verran hyvinvoiva että itsevarmuus on sataprosenttinen.