Mitkä olivat lähtökohdat?
3. Sprintin alussa tiimin sisäiset roolit alkoivat asettua lopulliseen muottiinsa ja työnteko alkoi rutinoitua. Voisikin sanoa, että vasta 3. sprintti, osalla tiimeistä, laittoi rattaat kunnolla liikkeelle projektin osalta.
Jokaisella tiimilla oli alkanut tässä kohtaa kasautua pientä stressiä, ja kuten voi olettaa, toisilla enemmän toisilla vähemmän. Stressi on tietenkin vain motivaation lähde!
Suunnittelu
Sprintti alkoi tuttuun tapaan suunnittelulla, eli aikataulujen tarkalla syynäämisellä.
Pelin teknisiin seikkoihin jokainen tiimi teki tietenkin omakohtaiset suunnitelmat, mutta yhteisistä aikataulullisista velvoitteista esille nousi traileri, www-sivut sekä sprintin lopulla tapahtuva pelintestausessio Tredun opiskelijoiden ja opettajien kanssa. Tässä kohtaa suurempia burnoutteja ei ollut tapahtunut, mutta eiköhän niillekin ole aikansa!
Hikipisaroita tuntuu nostavan varsinkin www-tekniikoiden harjoitustyöt, joita on useita ja niiden osuus työtunneista on merkittävä. Stressi on tietenkin vain motivaation lähde!
Innovoidaan!
Innovointi keskittyi suurimmilta osin pelin trailerin tekoon, mutta tiimien vastuulla oli tarttua sanoista tekoihin. Trailerin suunnittelu tuntui tässä kohtaa luontevalta, sillä jokainen tiimi oli pitchannut peliään eri kurssien puitteissa ja trailerin ideahan on lopulta olla tiukka 30s pitchi pelistä. Osalla tiimeistä tuntui trailerin osalta olevan selvät sävelet kun taas osalla puuttui videon käsittely taidot ja ehkä hieman motivaatiotakin muiden projektien lomassa. Villi huhu kertoo, että yksi tiimeistä on jopa ulkoistanut trailerin teon! Stressi on tietenkin vain motivaation lähde!
WWWW-www-WWW
Iso osa-alue sprintistä koskee pelin www-sivuja sekä www-tekniikoiden harjoitustöitä. Harjoitustyöt ovatkin saaneet osan ryhmästä suorastaan suunniltaan; Koodia pitäisi pakertaa, grafiikoita luoda, traileria työstää, pelin www-sivuja naputtaa… Tämän lisäksi vielä harjoitustöitä? Ou nous…
Webbikurssi tarjoaa kyllä tiukan ja kattavan tietopaketin, mutta varsinkin koodareilla on jo tässä vaiheessa kädet täynnä puuroa, mikä pitäisi jotenkin pitää kasassa. Stressi on tietenkin vain motivaation lähde!
Tredu
Sprintti kulminoitui käyntiin Tredulla, jossa jokainen tiimi esitteli sen hetkistä peliään tarkoituksena kerätä oppilailta ja opettajilta palautetta siitä mihin suuntaan peliä pitäisi työstää.
Kuten voi olettaakin, osa opiskelijoista oli passiivisempia ja osa aktiivisempia. Aktiiviset opiskelijat antoivat varsin rakentavaa palautetta ja huomattavaa olikin, että (n. 18- vuotiaat) opiskelijat ovat ajan hermolla siitä, mikä tekee mobiilipelistä koukuttavan. Jokainen tiimi saikin kasaan varsin kattavat listat parannusehdotuksia. Positiivista oli myös se, että ”tää on ihan ****” kommentit loistivat poissaolollaan.
Osalle tiimeistä tuli varsin villejä ehdotuksia, mikä varmasti sai koodarit taas miettimään sitä puuroa käsissä. Stressi on tietenkin vain motivaation lähde!
Mitä jäi käteen?
Sprintin lopulla projektien eteneminen alkoi näyttää kuorensa: osalla projekti oli suunnilleen aikataulussa, kun taas osa joutui ottamaan takapakkia erinäisistä syistä. Summasummaarum: kaikilla aikataulut ovat joltain osaltaan venyneet, mutta paahto on kovaa!
Loppukaneettina voisi sanoa, että 4. sprinttiin lähdetään pelon- ja riemunsekaisin tunnelmin, mutta kaikki kaikessa: tässähän tehdään projektia. Stressi on tietenkin vain motivaation lähde!
– 15TIKO3 –