Jotain näkyvää peleistä / Sprintti 2

Kirjoittanut: Aino Kuismin, Amanda Vanhatalo ja Mari Weckman.

Mitenhän meidän Pelimessujen käy…

Sprintti 2 aikana tiimien oli tarkoitus saada tuotettua jo jotain näkyvää pelistä, mikä tarkoitti sitä, että pelien tuotanto lähti konkreettisesti käyntiin. Tiimien artistit valmistivat peleihin ensimmäisiä grafiikoita ja koodarit suunnittelivat ja koodasivat hieman jo pelien rakennetta. Monet tikon ensimmäisen vuoden tiimit käyttävät työskentelynsä apuna Trelloa. Trello on sovellus, jossa työtehtäville pystyy määrittämään tarkan aikataulun, sekä helposti jakamaan tehtävät tiimin jäsenten kesken. Trello auttaa tiimiä pysymään aikataulussa ja hahmottamaan projektin kokonaiskuvan.

Kuva 19tiko2f pelin 2. sprintin aikaisesta koodista.

Kuva 19tiko2f pelin 2. sprintin aikaisesta grafiikasta.
Kuvia 19tiko2f pelin 2. sprintin aikaisesta koodista ja grafiikasta.

Tiimien tuli työskennellä myös aikaisempaa itsenäisemmin sprintti 2 aikana. Tulevaa peliä täytyi vielä suunnitella paljon ja ideoita hioa. Noin sprintin puolivälissä tiimeillä oli jälleen asiakastapaaminen, jossa tiimit esittelivät siihen mennessä tehtyjä tuotoksiaan ja hiottuja ideoitaan. Sprintin työskentelystä hieman haastavampaa teki koulujen talviloma viikko, joka ajoittui myöskin sprintin puolivälin paikkeille. Talviloman takia ainakin joidenkin tiimien työskentely pysähtyi hetkeksi, sillä osa tiimien jäsenistä lähti tietysti talviloman viettoon.

19tiko1e tiimin pelin layout suunnitelma.
Pelin rakennetta on hyvä suunnitella myös visuaalisesti, kuvassa 19tiko1e tiimin pelin layoutin suunnittelua.

Pelimessujen markkinointia on joka vuosi tehostettu yhden tikon ensimmäisen vuoden opiskelijan tekemällä julisteella. Julisteet tuli olla valmiina ja palautettuna talviloma viikon jälkeen. Pelimessuja varten jokainen ensimmäisen vuoden tiko suunnittelee ja toteuttaa julisteen, josta ilmenee pelimessujen aika, paikka, pelien tilaaja eli asiakas, sekä ulkoisesti pelimessujen fiilis ja teema. Julisteista lopulta valitaan yksi, joka toimii Pelimessujen virallisena julisteena.

Pelimessujuliste 2020, Vilma Törmälä
Pelimessujuliste 2020 on Vilma Törmälän käsialaa.

 

Sprintin lopussa korona uutisetkin rantautuivat Suomeen, ja tilanne alkoi näyttämään varsin uhkaavalta Pelimessujen kannalta. Uutiset jättivätkin ilmaan roikkuvan kysymyksen:

“Mitenhän meidän Pelimessujen käy…”

….

Seuraa Pelimessuja Instassa @pelimessut ja Facebookissa @TAMK Tietojenkäsittely !