Pelimessut lähestyvät

Kuva: Natural Mini Games (Visionary Softworks)

Kevään peliprojektin H-hetki on aivan kulman takana, ja kehitystiimit latailevat jo pelejään Google Play -kauppaan. Osan peli on jo valmis ja ladattu, osa vielä tekee viimeisiä hienosäätöjä. Messupöydät on suunniteltu, tai ainakin on yhdessä yritetty ideoida mahdollisimman puoleensavetävä pöytä.

Nyt projektin loppuessa osa on jo kesälomatunnelmissa, kun kurssitkin ovat loppusuoralla. Peliprojekti on ollut työläs, mutta osa jää kaipailemaan pelin tekemistä ja siihen liittyviä kiireitä. Myös tentit ovat tuoneet projektin ohelle pientä lisäkiirettä, mutta kaikesta on kuitenkin selvitty. Tunnelma on iloinen ja pitkän tekemisen jälkeen hiukan väsähtänyt. Jokainen kehitystiimi on ylpeä pelistään ja odottaa innolla sen esittelyä messuilla.

Odotukset messujen suhteen ovat korkealla. Kävijämäärän arvioidaan olevan suuri, mikä aiheuttaa hieman jännitystä opiskelijoiden keskuuteen. Oman pelin pitchaaminen Tampere-talossa suuren ihmisjoukon edessä ei kuulu jokaisen korkeakouluopiskelijan opintosuunnitelmaan, joten tässä saamme arvokasta kokemusta työelämään. Ensimmäisen vuoden opinnot saavat messuilla hienon huipennuksen, minkä jälkeen opiskelijat pääsevät vielä nauttimaan onnistumisesta ja toistensa seurasta yhteisessä illanvietossa.

kuva2

 

 

 

 

 

 

 

Kuva: Rapid Waterfowl (ANDRUiD)

 

Koodailut, grafiikat, projektihallinnat ovat suurimmaksi osaksi takana, lukuun ottamatta jotain pieniä hienosäätöjä ja loppuraporttia. Tässä vaiheessa on jo selvää, että kaikki pelit ovat hienoja ja huolella tehtyjä, eikä aikaa tai vaivaa ole säästelty kehitystiimeissä. Pelejä on ollut mukava testata ja testauttaa. Erityisesti meitä ilahduttaa pelien erilaisuus, sillä 25:n pelin joukkoon mahtuu niin nopeatempoisia kuin rauhallisiakin pelejä, monia eri genrejä ja grafiikkoja. Tiimien uniikki kädenjälki näkyy jokaisessa pelissä.Näin projektin loppuvaiheessa on myös hyvä sauma kiitellä yhteistyökumppaniamme Vapriikkia, joka on tarjonnut mahtavan tilaisuuden kehittää omia taitojamme. Iso kiitos niin Vapriikin edustajille kuin opettajillekin! Tästä on hyvä jatkaa kesälomalle ja sen jälkeen polkuopintoihin.

16tiko5