Tikoharjoittelijat ovat laskeutuneet

Heippa.
Olen Olli Hämäläinen, Tikolainen kolmannen vuoden opiskelija ja sangen kiva tyyppi. Aloitin Taneli Lyytikäisen, joka muuten omaa edellä mainitut ominaisuuteni myös, kanssa Tikolla harjoittelun tuossa 20.2.2012. Tulemme kirjoittelemaan tänne Tikon blogiin kuulumisiamme noin viikoittain.

Pikainen esittely itsestäni: Olen siis kolmannen vuoden tiko-opiskelija ja melko vanha ikäisekseni. Olen suuntautunut kohti ohjelmistotuotannon jaloa taitoa, pienellä digitaalisen median sivumaulla. Päädyin tikoharjoittelijaksi vähän spontaanin kombustion kautta: opintoni alkoivat jo olla loppusuoralla pikkuhiljaa, mutten ollut aloittanutkaan vielä harjoitteluani. Näin ollen tartuin tilaisuuteen kun kuulin erinäisiltä opettajilta paikasta, lähetin _erittäin_ vapaamuotoisen hakemuksen sähköpostilla ja tässäpä sitä nyt sitten kirjoitellaan.

Päätehtävämme Tanelin kanssa on ensimmäisen vuoden Tikolaisten kaitseminen etenkin heidän ohjelmointitehtäviensä parissa. Tikon ykkösillä on siis menossa valtaisa peliprojekti, jossa 4-5 hengen ryhmät nitovat ensimmäisenä vuotena oppivansa asiat yhteen yhteiseen tuotteeseen, peliin. Monet opiskelijoista eivät ole ennen uutta vuotta nähneetkään riviäkään koodia, joten työnsarkaa riittää etenkin JGame-ympäristöön tutustuttaessa sekä ihan perusjutuissakin Javan kanssa. Tällä hetkellä aloittelemme Tanelin kanssa kolmatta viikkoa ykkösten kanssa, eikä yksikään projektiryhmä ole vielä juuri aloittanutkaan ohjelmointia. Näin ollen tulevissa blogipostauksissa päästäänkin varmasti käsittelemään aika runsaastikin sitä puolta. Ihan toimettomina tikolaiset eivät kuitenkaan ole olleet, vaan kaikilla ryhmillä on olemassa hyvät suunnitelmat ja konseptit, paperiprototyypit niistä, grafiikkaa, itse konffatut 365-pilviympäristöt, ja paljon muuta. Olemme siis projektien etenemisen suhteen erittäin luottavaisin mielin, ja tällä hetkellä tärkein tehtävämme onkin projektista huolehtimisen sijaan auttaa opiskelijoita kertaamaan edessä vaanivaan ohjelmoinnin tenttiin, joka tuntuu aiheuttavan pelkotiloja monissa…

Ehkä tämä tällä erää riittää, kiitos mielenkiinnosta ja palaathan blogiimme uudelleen 🙂 Sillä välin voit käytä tykkäämässä meistä sosiaalisessa mediassa, joka sinulla on kuitenkin auki siinä samalla:
www.facebook.com/tikosaviors

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *