Day 12: Vierailu Plastic viewn slummialueella

Tänään meillä oli tiedossa aikainen herätys ja bussi Plastic viewn slummialueelle starttasi kello 7.30. Plastic view:ssa asuu noin 6000 ihmistä, jotka ovat paperittomia pakolaisia muun muassa Lesothosta ja Zimbabwesta. Näillä ihmisillä ei siis ole passia, ei vakuutuksia, ei pysyvää kotia ja he ovat jumissa paikallaan. Paikan päällä meitä odotti alue peltihökkeleitä, mikä on  rajattu ja vartioitu rauta-aidalla, eivätkä ihmiset saa poistua slummialueelta ilman lupaa. Pääsimme näkemään slummin läheltä ja saimme kierroksen slummin sisällä kahden paikallisen naisen sekä kuljettajamme Acen johdolla. Kierros oli hyvin silmiä avaava. Uskallamme väittää ettei kukaan meistä ole käynyt näin karussa paikassa. Sateen jäljiltä slummialueen maa oli mutainen ja paikoittain mustan liejun peitossa, roskia oli kaikkialla, haju oli epämiellyttävä ja kodit olivat peltien, puun ja muovien palasista koottuja koteja. 6000 ihmisen yhteisössä oli käytössä 46 bajamajaa ja vettä  he saivat kaupungilta. Ruokaa he saivat lahjoituksina, kirkko järjestää koulutuspalvelut 8. luokkaan asti ja hyväntekeväisyysjärjestöt järjestävät keskiviikkoisin terveysklinikan, koulutuspalvelut naisille sekä muuta toimintaa. Kaikesta huolimatta ihmiset slummissa yrittivät elää normaalia elämää, astioita tiskattiin ulkona, kotien kuisteja siistittiin, ulkona oli kioskin tapaisia kojuja ja ihmiset olivat ystävällisiä.

 

Järjestimme Plastic view:ssä tapahtuman, jonka aiheena oli antaa synnytysvalmennusta slummin naisille, äideille ja kaikille raskaudesta ja synnytyksestä kiinnostuneille. Tapahtuma oli Emmin ja Heidin opinnäytetyön toiminnallinen osuus. Rasteina oli mm. kivunlievitysmenetelmät, synnytyksen merkkien tunnistaminen ja sikiön hyvinvoinnin tarkkailu. Etukäteen meillä ei ollut tietoa tuleeko tapahtuman ollenkaan osallistujia. Tutustumiskierroksella yritimme houkutella lisää porukkaa mukaan tapahtumaamme. Loppujen lopuksi tapahtumaamme osallistui noin 130 ihmistä.

Iloiset opinnäytetyömmetekijät sekä tapahtuman järjestäjät, Emmi ja Heidi.

 

Kiitos Nextiilille, joka lahjoitti opinnäytetyötä varten Rebozo-liinoja.

Illalla  reflektoimme jälleen päivän tapahtumia. Kaikille oli jäänyt ristiriitaisia tunteita Plastic viewn alueesta. Tuntui kiusalliselta valkoisena hyväosaisena kävelä ja pällistellä ”köyhien” asuinoloja. Tämä on kuitenkin hyödyllistä, sillä opimme arvostamaan sitä mitä meillä on ja laajentamaan näkökulmaamme maailmasta, kaikkialla olot eivät ole hyvät. Saimme kuitenkin jakaa tietomme slummiyhteisölle ja viedä myös yhteisöltä oppimiamme asioita Suomeen.

Tapahtumaan osallistui kaikkiaan n. 130 naista.

Today we had an early morning because in the morning we visited the Plastic View, which is a home to 6000 illegal paperless refugees mostly from Lesotho and Zimbabwe. Our group organised an intervention about labour and pregnancy. We  targeted mostly pregnant women but everybody who had interest in pregnancy was welcomed to participate. We had different topics for example pain relieve, signs of labour and wellbeing of the child during pregnancy. The event was a success and there was  about 130 women participaiting in the event.