Kirjoittaja:
Juho Rajaniemi, yhdyskuntasuunnittelun professori
Ihminen, nisäkkäistä reviiritietoisin, halkoo elinympäristönsä senttimetrin tarkkuudella kiinteistöiksi, tonteiksi, kulkuoikeuksiksi, kunniksi, valtioiksi sekä muiksi omistus- ja hallintayksiköiksi. Vailla omistajaa on Etelämantereen lisäksi vain harvoja maa-alueita. Yksi tällainen terra nullius, ei-kenenkään-maa, sijaitsee Tonavan länsirannalla Kroatian ja Serbian välissä ja on kooltaan seitsemän neliökilometriä. EU-vastainen tšekkipoliitikko Vít Jedlička tukijoukkoineen julisti sen vuonna 2015 itsenäiseksi mikrovaltioksi nimeltään Liberland. Tosin yksikään YK:n jäsenvaltioista ei ole sitä tunnustanut. Liberlandin idea nojaa äärimmäisen vapaaseen markkinatalouteen eli anarkokapitalismiin. Kaupankäynnin kaavaillaan perustuvan lohkoketjuteknologiaan, jonka tunnetuin esimerkki on virtuaalivaluutta Bitcoin.
Valtio ei kuitenkaan ole valtio ilman rakennettua ympäristöä, jos emme laske valtioiksi John Lennonin ja Yoko Onon perustaman Nutopian kaltaisia ajatuskokeita. Liberland on tarkoitus rakentaa sanojen ja ideoiden lisäksi kivestä, puusta, lasista, betonista ja teräksestä, joten avoin ideakilpailu alueen suunnittelemiseksi noin 120 000 asukkaan kotipaikaksi on käynnissä. Kilpailun internetsivuilla huudetaan, että ”Liberland needs architecture!” Huolimatta epäluuloistaan anarkokapitalismia kohtaan Yhdyskuntasuunnittelu V -opintojakson opiskelijat ryhtyivät opettajiensa avustamina hahmottelemaan uutta kaupunkivaltiota. Aluksi päänvaivaa aiheuttivat kilpailun huterat järjestelyt. Ensin palautusaikaa lykättiin kahteen otteeseen, jonka jälkeen kilpailu peruttiin kokonaan. Muutaman viikon kuluttua se aloitettiin uudestaan, ja vielä tämänkin jälkeen kilpailuaikaa jatkettiin kertaalleen. Tätä kirjoitettaessa viimeinen palautuspäivä on toukokuussa 2021. Päätimme kuitenkin olla piittaamatta kilpailusta ja luonnostella Liberlandia puhtaasta oppimisen ilosta, mikä saman tien vapautti ideointia. Keskustelimme periaatteista ja rakentumisvaihtoehdoista yhteisissä viikoittaisissa tapaamisissa, joiden pohjalta opiskelijat hioivat ratkaisujaan.
Uuden kaupunkivaltion suunnitteluprosessi imaisi meidät nopeasti perustavaa laatua olevien kysymysten äärelle. Kuinka paljon kaupungin rakentumista on syytä ohjata ja rajoittaa säännöillä? Millaisia ne voisivat olla? Mitkä palvelut pitää järjestää julkisina, mitkä voivat olla yksityisiä? Millaista on hyvä vapaus? Kerta toisensa jälkeen päädyimme siihen, että negatiivinen vapaus eli vapaus instituutioiden ja lakien pakkopaidasta ei riitä. Täysin ilman sääntöjä ei kaupunkia voi eikä pidä rakentaa. Hyvä kaupunkielämä vaatii normiston, joka auttaa positiivisen vapauden elementtien, kuten viihtyisän, terveellisen ja turvallisen elinympäristön, luomisessa. Samaan hengenvetoon kuitenkin totesimme, että Liberlandissa sääntöjä tulee olla mahdollisimman vähän ja että joidenkin sääntöjen tulee olla sitovampia kuin toisten. Suunnitelmassaan opiskelijat esittävät ”kovia” ja ”pehmeitä” sääntöjä liikenteelle, sini-viherympäristölle, rakentamiselle ja palveluverkostolle. Kovia pitää noudattaa, pehmeitä täytyy seurata vain tietyssä määrin. Innoittajana säännöstön luomisessa toimi Christopher Alexanderin kumppaneineen vuonna 1977 julkaisema klassikko A Pattern Language. Siinä ideoitu kielen logiikkaa hyödyntävä suunnittelutapa on mielestäni yhä edelleen paras ehdotus korvaamaan auttamattomasti vanhentunut teollisuusyhteiskunnan tarpeisiin luotu kaavoitusjärjestelmä.
Kaupunki-sana juontuu muinaisgermaanin kauppapaikasta (kaup-angra), joka puolestaan periytyy latinan kapakoitsijaa tarkoittaneesta cauposta. Kaupungit ovat usein muodostuneet vanhojen kauppapaikkojen ympärille, mutta silloinkin, kun kaupungin perustamisen syy on ollut sotilaallinen tai uskonnollinen, sinne on syntynyt monenlaisia palveluja. Liberlandin anarkokapitalistisen teeman mukaisesti opiskelijoiden laatimassa suunnitelmassa yksityiset toimijat huolehtivat lähes kaikista palveluista, muun muassa terveydenhuollosta, koulutuksesta, infrastruktuurin rakentamisesta sekä palo- ja pelastustehtävistä. Tavoitteena on perustaa pienehköjä kävellen saavutettavia palvelukeskittymiä vähintään 400 metrin välein. Palvelut sijaitsevat perinteisten kaupunkien tapaan toreilla, basaareissa ja vehreillä kauppakaduilla, mutta myös puistoissa ja korttelien sisäpihoilla. Itse palvelut ovat useassa tapauksessa nykyisten kaupunkien palveluja väliaikaisempia.
Suunnittelutehtävä vei meidät retkelle ei-kenenkään-maalle, ja lopulta eksyimme kaupungin idean ytimeen. Ihmettelimme, miksi ylipäätään rakennamme kaupunkeja. Tähän löytynee lukuisia vastauksia, sillä kaupunki on ihmiskunnan keksinnöistä paitsi tärkein myös monimutkaisin. Yhden varteenotettavan ratkaisun tarjoaa fyysikko Geoffrey West kirjassaan ”Skaala. Elämän ja kuoleman universaalit lait eliöissä, suurkaupungeissa ja yhtiöissä.” Valtavilla aineistoilla tehtyjen tutkimusten tuloksena tiedetään, että kaupungin väkiluvun kaksinkertaistuessa tarvitaan vain noin 85 % lisää infrastruktuuria. Tämä johtaa merkittäviin materiaali- ja energiasäästöihin. Vielä hämmästyttävämpää on se, että esimerkiksi influenssatapausten, patenttien, investointien, rikosten, keskipalkan ja kaupungin bruttokansantuotteen suhteellinen määrä kasvaa noin 15 % aina, kun kaupungin väkiluku tuplaantuu. Jopa asukkaiden kävely nopeutuu kaupungin koon kasvaessa. Kaupunki kuin kaupunki on puolta pienempää verrokkiaan yksinkertaisesti, tai siis 1.15-kertaisesti, tehokkaampi.
Kaupunkien kasvu johtaa valitettavan usein yhdyskuntarakenteen hallitsemattomaan leviämiseen. Jotkut metropolit ovat jopa kasvaneet toisiinsa kiinni muodostaen megalopoliksen. Sitä vastoin täysin uusia kaupunkeja perustetaan enää harvoin, Kiinaa lukuun ottamatta. Esimerkiksi Suomessa on viime vuosikymmeninä ryhdytty rakentamaan vain yhtä uutta kaupunkia: Hennaa Helsinki-Lahti-oikoradan varrelle. Tässä suhteessa Liberland on virkistävä poikkeus. Nähtäväksi jää, tuleeko Liberlandista totta, ja jos tulee, tehdäänkö siitä veroparatiisi rikkaille tai turvapaikka maksimaalisesta vapaudesta haaveileville. Vai muodostuuko siitä dystopia, jossa heikomman vapaus jää vahvemman vapauden jalkoihin? Yksi asia on varma: Liberland ei voi olla ei-kenenkään-maata. Se saa suunnittelijansa, rakentajansa, ylläpitäjänsä ja, ennen muita, asukkaansa. Kaupunki on aina jonkun kaupunki.
Kommentit