Ultimatohtorin puhe miekalle

Helsingin yliopiston Filosofisen tiedekunnan MMXVII promootion miekanhiojaispäivällisillä ravintola Bankissa 25.5.2017

Ave, gladius. Dear rector, dean, and professors, arvon promovendit, Signore e Signori.

Miekka on vallan väline. Tohtorinmiekka kuitenkin symboloi totuutta; se on hengen ase tutkijan päättelemän totuuden, oikean ja hyvän, puolustamiseksi. Meillä, jotka pian kannamme tätä miekkaa, on siis oikeus päätellä totuus ja valta puolustaa sitä. Olemme raivanneet tiemme tiedeyhteisön jäseniksi ja osoittaneet kykenevämme tehtävään.

So we have earned the right to wield this sword. But who are we, exactly? Where do we come from? According to a widely shared ideal, we should come from everywhere, and anyone should have the opportunity to try to become one of us.

A good example would be the son of a seamstress and a carpenter, a man who worked at the docks and spent his evenings studying, and finally wrote a doctoral dissertation. I’m of course talking about our former president, Mauno Koivisto, whose funeral was today. He was an epitome of the ideal that education should be truly available to all.

Mais même dans un pays trés égalitaire comme la Finlande, c’est toujours seulement un ideal. Detta ideal har aldrig fullständigt förverkligats. Utbildningen går starkt i arv från generation til generation. Bland våra förfäder hittar man många makthavare från tidigare sekel.

Me emme siis ole täysin tämän ihanteen mukainen joukko. Mutta onko sillä tehtävämme kannalta merkitystä? Kärsiikö totuus siitä, että koulutus periytyy? Päättelen, että kyllä, sillä on väliä. Meidän velvollisuutemme tämän miekan kantajina on päätellä totuus – oikea ja hyvä totuus. Emme kuitenkaan ole yksimielisiä. Erehdymme usein. Onneksi myös kiistelemme paljon. Kiistat ovat hyvästä, sillä niissä meille tarjoutuu mahdollisuus huomata, että olemme väärässä.

On vaarallista, jos olemme kovin homogeeninen joukko. Tarvitsemme näet mahdollisimman monipuolista asiantuntevaa kritiikkiä. Vain sen avulla voimme korjata virheitämme ja toivoa, että lähestymme totuutta – sitä oikeaa ja hyvää totuutta.

Jos muistutamme toisiamme liiaksi, meiltä voi jäädä jotain olennaista huomaamatta. Kilpailevat teoreettiset näkökulmat tietysti tekevät toisilleen hyvää. Mutta monella alalla on myös hyvä, jos joukossamme on väkeä mahdollisimman monenlaisista lähtökohdista. Siis ihmisiä, joiden elämänkokemukset eroavat toisistaan.

Mauno Koivistolla oli taustansa vuoksi aivan poikkeukselliset mahdollisuudet tutkia sosiaalisia suhteita Turun satamassa. Joku professoriperheen kasvatti ei välttämättä olisi kyennyt kokoamaan samanlaista aineistoa. Tässä on tietysti alakohtaisia eroja. Esimerkiksi folkloristiikassa tai kasvatustieteessä tutkijakunnan sosiaalinen vaihtelevuus ja moninaisuus on tärkeämpi asia kuin vaikkapa matematiikassa. Mutta yllättävilläkin aloilla sillä, keitä me olemme, voi olla merkitystä.

Annan yhden klassikkoesimerkin. Runsaat puoli vuosisataa sitten kädellisten, ja erityisesti ihmisapinoiden tutkimus rakentui sellaisille taustaoletuksille, jotka nykynäkökulmasta katsottuna ovat ilmeisen seksistisiä. Tutkijoiden huomio kiinnittyi lähinnä urosten välisiin kamppailuihin, ja naaraiden toiminta sivuutettiin.

Tutkijoiden olisi tietysti pitänyt huomata, että he heidän käsityksensä sukupuolirooleista vaikuttivat siihen, millaisia kysymyksiä he esittivät. Että heiltä jäi olennaisia asioita huomaamatta. Mutta todellisuudessa tilanne muuttui vasta kun tutkijoiden joukkoon alkoi tulla entistä enemmän naisia.

Toisin sanoen sillä keitä me olemme, voi siis olla väliä. Poikkeava tausta voi auttaa meitä huomaamaan ongelmia jossain sellaisessa käsityksessä, jota muut tutkijayhteisömme jäsenet pitävät itsestäänselvyytenä. Jota he eivät tule kyseenalaistaneeksi.

Tieteen historia tarjoaa paljon evidenssiä siitä, että me tutkijat olemme huonoja huomaamaan ongelmia aikamme ja yhteisömme itsestäänselvyyksissä. Siksi meidän kannattaa käyttää kaikki tarjolla olevat keinot, joilla voimme terästää havaintokykyämme.

Tutkijakunnan sosiaalisesta monimuotoisuudesta huolehtiminen on yksi näistä keinoista. Se voi auttaa meitä lähemmäs oikeaa ja hyvää totuutta. Siispä velvollisuutemme tämän miekan kantajina on pitää parhaamme mukaan huolta siitä, että me tosiaan joku päivä olisimme keitä tahansa, kaikkialta.

Olen valmis puolustamaan tätä päättelemääni totuutta. Kiitos.

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *