Joryn päivän ensimmäisenä aiheena on viimeiset viilaukset vuosisuunnitelmaan, joka esitetään henkilöstökokouksessa. Vuosisuunnitelma/toimintasuunnitelma henkilöstökokousta varten on jätettävä käännettäväksi tänään maanantaina 11.10.2021. Henkilöstökokous on 26.10.2021. Suunnitelmaluonnokset tulevat kaikille sähköpostilla ennen kokousta.
Mistä vuosisuunnittelussa on kyse? Ohjeissa sanotaan: ”Vuosisuunnitelmassa konkretisoidaan ja priorisoidaan tiedekunnan vuosittaiset yliopiston strategiaa ja tiedekunnan strategialinjauksia tukevat toimenpiteet ja tehtävät sekä mahdolliset kehittämishankkeet. Suunnittelutyössä on hyvä ottaa huomioon tiedekunnan vuodelle 2021 esittämät toimenpiteet ja niiden toteutuminen sekä priorisoida toimenpiteitä vuodelle 2022 ja tarvittaessa myös vuosille 2023-2024. Word-asiakirjan lisäksi tiedekunta kirjaa diasarjalle (3-5 diaa) ne asiat, joista se haluaa erityisesti keskustella tulos- ja tavoiteneuvottelussa rehtoraatin kanssa.”
___
Kuva on Yliopistouutisista: CeLLife-projekti on saanut tammikuusta 2021 lähtien Business Finlandin Research to Business -rahoitusta. Rahoituksin turvin kartoitetaan etenkin tutkimuksen pohjilta kehitetyn latausmenetelmän kaupallistamismahdollisuuksia.
https://www.tuni.fi/fi/ajankohtaista/tamperelaisen-cellifen-kehittama-sahkoinen-sormenjalki-tunnistaa-uusiokayttoon
18.10 ei ole johtoryhmän kokousta.
*****
The first topic of Jory’s day is the final reviews of the annual plan, which will be presented at a staff meeting.
What is annual planning about? The guidelines state: ”The annual plan specifies and prioritizes the faculty’s annual measures and tasks in support of the university’s strategy and faculty’s strategic guidelines, as well as possible development projects. In addition to the document, the faculty records in the slide series (3-5 slides) the issues that it especially wants to discuss in the result and goal negotiation with the principal. ”
___
The photo is from University News: The CeLLife project has received Research to Business funding from Business Finland since January 2021. This funding supports, in particular, the study of the commercialisation opportunities of the new charging method developed by the CeLLife team.
Researchers develop new method for detecting batteries that can be safely reused
Kommentit