13.1.2025 johtoryhmä – Management group meeting

ERC-tutkimuskeskus

Aluksi Mikko Valkama esittelee Sähkötekniikan yksikköä, sen nykytilannetta ja tulevaisuuden suunnitelmia.

 Maija Belliard muistuttaa, että Tampereen yliopiston professoreiden tutkimuskausihaku avautuu jälleen.

  • Professoreiden tutkimuskausihaku siirtyy tänä vuonna osaksi tiedekuntien vuosittaista rullaavaa toimintaa ja vuosikelloa eikä yliopistotasolla tästä erikseen enää viestitä.
  • Valmistelijat ehdottavat, että ainakin tänä vuonna edetään edellisvuotiseen tapaan ja avataan ITC:n haku tammikuuksi.

 Tulossa uusi tutkimuskeskushaku, ITC:ssä on tällä hetkellä 12 tutkimuskeskusta.

  • Dekaanin päättämien tutkimuskeskusperiaatteiden mukaan ITC avaa haun tutkimuskeskuksiksi kerran vuodessa.
  • Tutkimuksen konttorin esittää ehdotuksen vuoden 2025 hakuprosessiksi ja -aikatauluksi
  • Johtoryhmä päättää, että
    • tutkimuskeskushaku pyöritetään ehdotetulla prosessilla (sama kuin vuonna 2024) ja
    • vuoden 2025 haku on auki maaliskuussa ja hakemukset valmistellaan 5/2025 tiedekuntaneuvoston käsittelyyn

 Muutamia ajankohtaisia ja tiedoksi asioita:

  • Oppialavastaavien ilmoittautuminen alkaa huomenna. 
  • ITC:n  kansainvälisyystyöpaja helmikuussa.

Lopuksi  Ellis-instituutin ajankohtaiset, vieraana Esa Rahtu ja Juho Kanniainen.
https://www.ellisinstitute.fi/

//

First, Mikko Valkama will present the Unit of Electrical Engineering, its current status, and future plans.

Maija Belliard reminds that the Tampere University professors’ research leave application process will open again.

This year, the professors’ research leave application process will become part of the faculties’ annual rolling operations and schedule, and there will no longer be separate communication about it at the university level.
The preparatory team suggests that, at least this year, the process should proceed as in the previous year, and the ITC application should be opened in January.

A new research center application is upcoming—currently, there are 12 research centers at ITC.

According to the research center principles decided by the dean, ITC opens a call for research centers once a year.
The Research Office will present a proposal for the 2025 application process and schedule.
The management team decides that:

  • The research center application process will follow the proposed procedure (same as in 2024).
  • The 2025 application will be open in March, and applications will be prepared for the faculty council’s review in May 2025.

A few current updates and informational matters:

  • Registration for discipline coordinators begins tomorrow.
  • ITC’s internationalization workshop in February.

Finally, updates from the Ellis Institute, with guests Esa Rahtu and Juho Kanniainen.
https://www.ellisinstitute.fi/

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *