1. Timo Hämäläinen esittelee tietotekniikan yksikköä, sen ajankohtaisia ja tulevaisuuden suunnitelmia.
Aluksi Hämäläinen esittää muutamia lukuja, jotka auttavat hahmottamaan yksikön kokoa ja seuraavassa kuvassa ”alayksiköt”.
2. Katsaus kuluneeseen vuoteen. Kuinka vuosi sujui tiedekunnan ja yliopiston näkövinkkelistä.
3. Reflektointikeskustelu vuosisuunnittelukeskustelusta rehtoraatin kanssa
4. Sovimme ensi vuoden keskustelun taloudesta tammikuulle.
5. Tiedoksi ja muut ajankohtaiset:
- Tiedoksi Tampereen yliopiston Ellis-instituutin koordinaatioryhmä
Mikä on Ellis-intituutti?
Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee suomalaisten yliopistojen yhteistä hanketta valtakunnallisen ELLIS-instituutin perustamiseksi 40 miljoonalla eurolla seuraavan sopimuskauden aikana (2025–2028). Lisäksi Silo AI:n toimitusjohtajan Peter Sarlinin Foundation PS-säätiö lahjoittaa 10 miljoonaa euroa ELLIS-instituutin professuureihin. Suomen ELLIS-instituutti tulee olemaan merkittävä tutkimuskeskittymä European Laboratory for Learning and Intelligent Systems-verkostossa, joka edustaa eurooppalaista tekoälyn ja koneoppimisen huippututkimusta. ELLIS-instituutin professuurit voivat sijoittua mihin tahansa Suomen yliopistoista, ja rekrytointi näihin tehtäviin aloitettaneen alkuvuodesta 2025.
Suomen ELLIS-instituutista tulee huippuosaajien, yritysten ja sijoitusten keskittymä, joka vauhdittaa tki-toimintaa ja yhteistyötä hyödyntäen Euroopan tehokkainta supertietokonetta LUMIa. Instituutin ydintoiminta perustuu koneoppimisen perustutkimukseen, joka rakentuu eurooppalaiselle osaamiselle ja arvoille.
Suomen ELLIS-instituutista tulee ELLIS-verkoston toinen instituutti. Ensimmäinen instituutti perustettiin Saksan Tübingeniin vuonna 2023. Aalto-yliopisto koordinoi Suomen instituuttia, mukana ovat kaikki Suomen yliopistot.
//
What is ELLIS Institute Finland?
Public and private sector investment are coming together to take artificial intelligence (AI) research in Finland to the next level. The Finnish Ministry of Education and Culture has committed 10 million euros per year (during 2025-2028), as well as 6 million euros for the launch phase, for a national ELLIS Institute, an AI and machine learning research hub in the European Laboratory for Learning and Intelligent Systems. In addition, the foundation of Peter Sarlin, the CEO and co-founder of Silo AI, will donate 10 million euros towards professorships in ELLIS Institute Finland.
This is a significant boost for AI research and development in Finland and a signal that Finland is investing in AI as a tool for growth as well as attracting an international expert workforce. Recruitment for ELLIS Institute Finland principal investigator positions is expected to start in early 2025.
ELLIS Institute Finland will be the second institute of ELLIS, the pan-European AI network of excellence. The first ELLIS Institute was established in 2023 in Tübingen, Germany. ELLIS Institute Finland will be coordinated by Aalto University, and all universities in Finland will be equal partners.
Kommentit