Vuorinen nostaa esille syksyn tärkeitä aiheita: karvi, kampuskehitys, RAE-tulosten läpikäynti ja tutkimuskeskusten & tutkimusprojektien organisoituminen sekä tietysti vuosisuunnittelu.
Kirsi Aalto kertoo tiedekunnan vuosisuunnittelun prosessista vuodelle 2023, aihe on tarkemmin esillä johtoryhmän keskiviikon aamukahvilla. Vuosisuunnitteluun liittyy aina myös koko henkilöstölle avoimet zoom-kahvitilaisuudet ja henkilöstökokous.
Vuosisuunnitteluun liittyvät dekaanin Zoom-kahvitilaisuudet 2022:
- Aihe: ITC tiedekunnan vuosisuunnittelu, aiheena koulutus
Aika: torstai 1.9. klo 14.00-15.00 - Aihe: ITC tiedekunnan vuosisuunnittelu, aiheena tutkimus
Aika: torstai 8.9. klo 14.00-15.00 - Aihe: ITC tiedekunnan vuosisuunnittelu, aiheena HR ja talous
Aika: torstai 15.9. klo 12.30-13.30
Tiina Toikka, HR, on kertoo tiedekunnan linjauksista ja tiedekunnan painopisteistä, joista myöehmmin lisää.
”Tiedekunta sitoutuu omalta osaltaan tukemaan henkilöstön ammatillista kehittymistä. Erityisenä painopisteenä on esihenkilötyön kehittäminen ja tukeminen sekä henkilöstön ammatillisen osaamisen kehittäminen eri uravaiheissa. Kaikille esihenkilötehtävissä työskenteleville suositellaan osallistumista yliopiston järjestämään OSAAVA-esihenkilövalmennukseen tai ITC tiedekunnan omaan valmennukseen, ellei vastaava ole jo käytynä. Esihenkilöitä kannustetaan myös osallistumaan muihin yliopiston järjestämiin esihenkilötyötä tukeviin tapahtumiin, verkostoihin ja koulutuksiin.
Tiedekunta sitoutuu henkilöstöohjelman mukaisesti myös muihin toimenpiteisiin, joiden tarkoitus on tukea esihenkilöiden johtamisosaamista ja työssä jaksamista. Hyvinvoinnin ja työn hallinnan tukea on tarjolla myös tutkijanuran alkuvaiheeseen. Syksyllä 2022 alkaa tutkijanuran alkuvaiheen tutkijoille kaksi hyvinvointia ja työn hallintaa tukevaa ryhmää. Työnohjausryhmä väitöskirjatutkijoille (ilmoittautuminen on jo loppunen) ja vahvat voimavarat -ryhmä tutkijanuran alkuvaiheissa oleville tutkijoille (ilm.30.8. asti https://content-webapi.tuni.fi/proxy/restricted/2022-06/esite-tutkijoiden-vahvat-voimavarat-2022.pdf)
Ari Laitinen pitää talouskatsauksen, mitään dramaattista ei ole, mutta lievää miinusta ennusteissa. Yliopiston talouden puolivuosikatsaukseen voi tutustua intrassa (hallituksen esityslista https://intra.tuni.fi/content/news/41126).
Johtoryhmän kokouksilla on nyt uusi aika, kokoonnumme nyt maanantaisin aamupäivällä. Johtoryhmän kokoukset päätettiin järjestää siten, että kerran kuussa on ”läsnäkokous”, muut pidetään etänä. Myös läsnäolokokouksiin voi osallistua etänä, jos paikalle pääsy on jostain syytä mahdotonta. Päätettiin, että nämä syksyn ”läsnäkokoukset” järjestetään Hervannan kampuksella ja kevään kokoukset Keskustakampuksella.
——
Heinäkuussa julkaistussa Shanghai-vertailussa Tampereen yliopistosta menestyi parhaiten tietoliikennetekniikka, joka on sijalla 45. Sadan joukkoon omilla aloillaan yltävät myös viestintätieteet ja informaatiotieteet. https://www.goodnewsfinland.com/finnish-universities-feature-in-global-ranking-of-academic-subjects/
******
Vuorinen brings up the important topics of the fall: karvi, campus development, review of RAE results and organization of research centers & research projects, and of course annual planning.
Kirsi Aalto talks about the faculty’s annual planning process for 2023, the topic will be discussed in more detail at the management group’s Wednesday morning coffee. Annual planning always includes zoom coffee meetings and a staff meeting.
Review of the Dean’s Zoom Coffee Annual planning events:
- Topic: ITC Annual planning – Education
Time: Thursday 1st September 2022 at 10.00-11.00 - Topic: ITC Annual planning – Research
Time: Thursday 8th September 2022 at 14.00-15.00 - Topic: ITC Annual planning – HR and Financial planning
Time: Thursday 15th September 2022 at 12.30–13.30
HR: The faculty undertakes to support the professional development of the staff. A special focus is on the development and support of front-line work and the development of the personnel’s professional skills at different career stages. All those working in pre-service positions are recommended to participate in the OSAAVA pre-service training organized by the university or in the ITC faculty’s own training, unless similar has already been attended. Supervisors are also encouraged to participate in other events, networks and trainings organized by the university that support supervisor work.
In accordance with the personnel program, the Faculty also commits to other measures, the purpose of which is to support the leadership skills of the Supervisors and their ability to cope at work. Welfare and work management support is also available for the early stages of a research career.
https://intra.tuni.fi/en/personnel/work-capacity-and-work-capacity-management
Ari Laitinen gives an economic review, there is nothing dramatic, there is nothing dramatic, but in the autumn there will probably be a negative in the financial figures. The Board of Tampere University Foundation meets on Tuesday 23 August. The meeting agenda includes midyear financial review and discussion on updating the University’s strategy. https://intra.tuni.fi/en/content/news/41126
______
____
Tampere University’s telecommunication studies are the 45th best in the world, and it also fared prominently in communication (51–75), and library and information science (76–100).
https://www.goodnewsfinland.com/finnish-universities-feature-in-global-ranking-of-academic-subjects/
Kommentit