Purin hammasta ja päätin etten puhu paikallismurretta vaan pidän omani.
Tulin keskustelleeksi eräällä vappulounaalla naapuripöydän miellyttävän nuoren naisen kanssa.
Juttelimme monista asioista ja siinä yhteydessä kerroin, kuinka lapsuudessa ensin jouduin luopumaan äitini sanojen mukaan ”katukielestä” (asuimme Kalliossa). Keski-Pohjanmaalle kun muutimme, olin 6 v. Naapurin lapset ja erityisesti koulussa minua kiusattiin kun puhuin ”väärin”. Silloin purin hammasta ja päätin etten puhu paikallismurretta vaan pidän omani, jatkoin sitä siihen saakka kunnes kirjoitin ylioppilaaksi ja muutin pois kotoa. Aikuisena asuin vielä kahdeksan vuotta Helsingissä. Sen jälkeen muutimme mieheni ja lastemme kanssa takaisin Keski-Pohjanmaalle ja löysin pohojammaan murtehen ja nautin suunnattomasti sitä puhua.
Lapsuudessa ja nuoruudessa puhuin yleiskieltä, Stadin murretta en varmaankaan puhunut äitini kiellon jälkeen. Kun kuulen lapsuuteni ajan, siis 1950-luvun stadin murretta, se kuulostaa tutulta ja ymmärrän lähes kaiken.
Nainen 76 vuotta, Keski-Pohjanmaa
