Yliopisto-opiskelun kaksi L:ää – luento ja lounas
Iltavirkkuna en ole yleensä vielä parhaimmillani aamuluennolla, mutta onneksi kampuksen kahvilasta mukaan otettu iso kahvikuppi auttaa herättämään uuteen opiskelupäivään. Läppäri auki, pohdintamyssy päähän ja opiskelu voi alkaa! Aamuisella luennolla keskityn parhaan kykyni mukaan, mutta välillä on huikattava ystäville kurssin deadlinesta tai kysyttävä illanvieton aikatauluista. Luentomuistiinpanojen tekeminen keskeytyy naurunhymähdykseen ystävän kertoessa vitsin. Nauramme hetken hiljaa iloiten huumorintajumme samanlaisuudesta. Luento jatkuu ryhmäkeskustelulla, jossa pääsemme jakamaan myös omia kokemuksia aiheesta. Liian pian keskusteluaikamme jo loppuukin ja meidän tulisi kertoa ajatuksistamme koko luentosalilliselle opiskelijoita. Katsomme toisiamme silmiin epäröiden – kuka ottaisi mikrofonin ja jakaisi ryhmän pohdinnat sadalle muulle luentosalin opiskelijalle. ”Ostan sinulle lounaan, jos hoidat tämän”, supatan ystäväni korvaan.
”Ostan sinulle lounaan, jos hoidat tämän”, supatan ystäväni korvaan.
Luennon jälkeen matkaamme kohti yhtä kampuksen ruokaloista, joka on meidän kesken niin vakiintunut lounastuspaikka, ettei sen valitsemisesta tarvitse edes sopia ääneen. Istuuduttuamme ruokalan pöydän ääreen ohi kävelee samalla vuosikurssilla aloittanut opiskelija, jonka kanssa vaihdamme kuulumiset, keskustelemme yhteisistä kursseista ja harmittelemme syksyn kurssimäärää. Naurun saattelemana keskustelemme opiskelijatutun tulevasta virkamiesruotsin kurssista ja annamme ystäväni kanssa vinkkejä sen selättämiseen. Tuntuu hurjalta ajatella, että olemme kaikki kulkeneet samaa matkaa jo niin monta vuotta ja kohta valmistuminen on ovella – osahan meistä on jo ennättänyt rynnätä siitä läpikin! Yhteisesti kuljettu matka yliopisto-opiskelijoina on ollut pitkä, tapahtumarikas ja täydellisen korvaamaton sekä ikimuistoinen.
Yhteisöllinen opiskelu yliopisto-opintojen antina
Lounaan jälkeen lähdemme kohti tietokoneluokkaa. Siellä on vietetty kymmeniä ja kymmeniä tunteja tutkimuksia tutkaillen ja esseitä kirjotellen vieri vieressä opiskeluystävän kanssa. Keskittyessämme omiin kurssitöihimme välillä ystäväni nykäisee hihastani ja kysyy mielipidettäni tekstistään, vinkkejä sopivista lähteistä tai siitä, miten itse olen lähestynyt samaa tehtävää. Jatkamme taas keskittymistä siihen asti, että kahvihammastamme alkaa kolottamaan: ”Olisiko tässä sopiva tauon paikka?”. Suuntaamme yliopiston kahvioon muistellen ensimmäistä opiskelusyksyämme ja sitä, miten meistä tuli ystäviä. Kahvitauon jälkeen yhteinen työskentely jatkuu vielä pari kolme tuntia, kunnes on välipalan aika.
Vaikka yliopistossa opiskeleminen on itsenäistä luento-opetuksen muodostaessa vain pienen palan kursseja, opiskeleminen ei ole ikinä ollut yksinäistä. Yhdessä tekeminen ja opiskeleminen on tehnyt yliopistossa opiskelemisesta innostavaa, motivoivaa ja ajatusrikasta. Kirjallisessa työssä ilmennyt ongelma ei tunnu niin ylitsepääsemättömältä, kun pystyy kysymään toisen mielipidettä. Yliopisto-opintojen varrelle on mahtunut myös runsaasti kursseja, joiden parissa on saanut tehdä yhteistyötä ja luoda jotain uutta ja yhteistä. Yhdessä opiskeleminen on konkretisoinut kokemuksen siitä, kuinka ihanaa on ollut saada jakaa yhteinen elämänvaihe, sama pääaine ja kokemus asiantuntijaksi kasvamisesta itselle tärkeän ihmisen kanssa.
Vaikka yliopistossa opiskeleminen on itsenäistä luento-opetuksen muodostaessa vain pienen palan kursseja, opiskeleminen ei ole ikinä ollut yksinäistä.
Kirjaston kautta iltapäiväluennolle
Tietokoneluokassa ahkeroimisen jälkeen ystäväni kertoo pistävänsä pillit pussiin ja suuntaavansa itse kotiin. Katson kelloani ja huomaan, että kirjastossa on vielä käytävä ennen seuraavaa luentoa. Yliopiston kirjastosta on tullut opintojen aikana itselleni merkityksellinen paikka. Kurssikirjojen palauttaminen ja uusien lainaaminen kerta toisensa jälkeen on osoittanut minulle konkreettisesti opintojen etenevän hiljalleen. Toisaalta kirjaston ryhmätyötilat ovat mahdollistaneet monia rikkaita ja syvällisiä keskusteluja ryhmätöiden parissa. Aloittaessani avoimet yliopisto-opinnot aikanaan samainen rakennus oli ensimmäinen kosketukseni yliopisto-opintoihin, sillä valtaosa silloisista psykologian opinnoista järjestettiin siellä. Tuntuu hurjalta pohtia, miten kauan siitäkin on jo, kun vasta tutustuin yliopistossa opiskelemiseen.
Aika kuitenkin rientää, joten ehdin noutamaan vain varaamani kirjat nopeasti, sullomaan ne laukkuuni ja suuntaamaan seuraavalle luennolle. Yliopisto-opiskelijan luennot eivät välttämättä asetu nätisti peräkkäin samalle päivälle, sillä niiden välillä voi olla useita tunteja. Onneksi yliopiston kampusalue on kuitenkin ihana ja todella viihtyisä paikka, jossa viettää aikaa ystävien kanssa ja edistää kurssitöitä tietokoneluokissa tai ryhmätyöskentelytiloissa seuraavaa luentoa odotellessa. Luentosaliin vihdoin päästyäni käyn katsomassa kurssin verkkotyöskentelyalueelta, onko professori ehtinyt jo laittaa luentokalvot näkyviin. Siellähän ne ovat! Käväisen vielä nopeasti viereisessä tietokoneluokassa tulostamassa kalvot, jotta omien muistiinpanojen tekeminen on helpompaa. Palattuani luentosaliin professori aloittelee jo päivän luentoa ja esittelee käsiteltäviä asioita. Tämä hallintotieteiden kurssi vaikuttaa hyvin kiinnostavalta ja täydentää tutkintoni sivuaineita varmasti varsin hyvin.
Onneksi yliopiston kampusalue on kuitenkin ihana ja todella viihtyisä paikka, jossa viettää aikaa ystävien kanssa ja edistää tietokoneluokissa tai ryhmätyöskentelytiloissa kurssitöitä seuraavaa luentoa odotellessa.
Opiskelupäivä pulkassa?
Iltapäiväluennon jälkeen kello lähestyy neljää, ja on aika lähteä kotiin, mutta opiskeluenergiaa vielä riittäisi. Kotiin päästyäni keitän vielä iltapäiväkahvit ensimmäisenä opiskelusyksynä ostetulla kahvinkeittimelläni ja pohdin, minkä kurssin esseetä, oppimispäiväkirjaa tai viikkotehtävää voisin vielä kirjoittaa. Yliopistossa opiskeleminen, uuden oppiminen ja itseni kehittäminen ovat vieneet minut täysin mennessään! Lopulta läppärin suljettuani olen tyytyväinen ahkeruuteeni ja huomaan kokevani seesteistä rauhantunnetta siitä, kuinka olen onnistunut löytämään oman kotini ja paikkani yliopistoyhteisöstä. Onko pakko vielä valmistua?
Kirjoittajasta:
Olen Taina, viime vuonna valmistunut kasvatustieteilijä ja neljännen vuoden sosiologian maisteriopiskelija. Kasvatustieteiden maisteriksi valmistuttuani olen löytänyt intohimoni tutkimustyöstä. Sivuaineita minulla on melko laaja kokoelma ja kiinnostuksenkohteeni opinnoissa vaihtelee yhteiskuntatutkimuksesta psykologiaan ja sosiaalityöstä hallintotieteisiin. Moninaisista mielenkiinnonkohteista huolimatta kasvatustieteet ja sosiologia ovat erityisesti lähellä sydäntäni.
Kommentit