Yliopiston ainejärjestöt oppimisen ja verkostoinnin toimintakenttänä

Tampereen yliopiston Keskustakampus
(Jonne Renvall Tampereen yliopisto / Tampere University)

Tampereen yliopisto tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia kehittää omaa osaamista myös opetuksen ulkopuolisilla tavoilla ja verkostoitua muiden opiskelijoiden kanssa. Mahdollisuus toimia ainejärjestössä on oltava yksi parhaimmista tavoista tutustua yliopisto-opiskelun ja opiskelijavaikuttamisen maailmaan.

Mikä ihmeen ainejärjestö?

Kaikilla Tampereen yliopiston tieteenaloilla on oma ainejärjestönsä, joka ajaa oman opiskelijayhteisönsä asioita, tuo saman alan opiskelijat yhteen esimerkiksi tapahtumien ja kerhojen voimin sekä tarjoaa tutortoimintaa. Tutortoiminnassa saman alan vanhemmat opiskelijat opastavat ja neuvovat fukseja, eli ensimmäisen vuoden opiskelijoita, opintoihin liittyvissä asioissa ja yliopistoon sopeutumisessa. Esimerkiksi elinikäisen oppimisen ja kasvatuksen opiskelijoiden ainejärjestö on Mentor ry, kun taas yhteiskuntatutkimuksen opiskelijoiden etua valvoo Interaktio ry. Jos et ole varma, mikä oman alasi ainejärjestö on, voit tarkistaa sen täältä.

Ainejärjestö koostuu sen hallituksen jäsenistä ja mahdollisista toimihenkilöistä, jotka ovat eri rooleissa toimivia, yleensä saman alan opiskelijoita. Löytyy puheenjohtajaa, sihteeriä, edunvalvojaa, talousvastaavaa ja viestintävastaavaa, joilla on omat vastuualueensa. Ainejärjestössä toimiminen on luottamustehtävässä toimimista, eli se ei ole palkallinen työsuhde. Se on silti entistäkin arvokkaampi lisäys omaan ansioluetteloosi! Hallitus toimii aina vuoden kerrallaan ja hallitusten jäsenien rekrytoinnista ilmoitetaan yleensä ainejärjestön omilla viestintäkanavilla. Suosittelen lämpimästi, että liityt alasi ainejärjestön jäseneksi jo opintojesi alussa, jotta pääset näkemään ajankohtaisia uutisia muistakin alaasi koskevista asioista!

Ainejärjestössä toimiminen kiinnittää uuden ja vähän vanhemmankin opiskelijan tiiviimmin osaksi oman alansa opiskelijayhteisöä.

Mitä ainejärjestössä toimiminen tarjoaa

Ainejärjestössä toimiminen kiinnittää uuden ja vähän vanhemmankin opiskelijan tiiviimmin osaksi oman alansa opiskelijayhteisöä. Kokemus opiskelijayhteisöön kuulumisesta ja yhteisöllisyydestä voi olla etenkin uusille opiskelijoille todella tärkeää ja tätä ainejärjestössä toimiminen myös tukee. Se tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden verkostoitumiselle ja kontaktien luomiselle, jotka voivat parhaimmillaan palvella myös tulevaisuuden työelämää ja urakehitystä. Ainejärjestössä toiminut hallituksen jäsen voi jossain vaiheessa tulevaisuudessa olla esihenkilösi, työtoverisi tai työhaastattelussa toisella puolella pöytää. Ainejärjestötoiminnasta saatujen sosiaalisten verkostojen mahdollistaman ”puskaradion” avulla kuulet todennäköisemmin erilaisista tapahtumista, tärkeistä deadlineista, kokouksista ja työpaikoista, jotka ovat jääneet sinulta huomaamatta.

Ainejärjestössä tekeminen on myös hauskaa, sillä samanmielisten ja opiskelijavaikuttamisesta kiinnostuneiden ihmisten kanssa toimiminen on inspiroivaa! (Photo by Antonio Janeski on Unsplash)

Tulevaisuuden työelämän kannalta ainejärjestö tarjoaa tärkeän tilaisuuden kerryttää osaamistasi ja hioa taitojasi, jotka palvelevat myös työelämää. Tulevaisuuden työnantajat arvostavat aktiivisuutta yliopisto-opintojen aikana, kun asiantuntijuutta ja työelämässä vaadittuja pehmeitä taitoja, kuten yhteistyötaitoja, viestintää ja organisointikykyä, on ehtinyt harjoitella jo ennen työelämään siirtymistä. Moni työpaikka arvostaa järjestökokemusta ja usein tämä on erikseen mainittu työpaikkailmoituksessa. Mikä sen parempi paikka saada kokemusta järjestömaailmasta, kuin työstää oman alan opiskelijoiden yhteistä etua samanmielisten ja mukavien ihmisten kanssa hauskaa pitäen.

Se tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden verkostoitumiselle ja kontaktien luomiselle, jotka voivat parhaimmillaan palvella myös tulevaisuuden työelämää ja urakehitystä.

Erilaiset vastuualueet kehittävät erilaisia taitoja

Mikäli toivot saavasi ainejärjestökokemuksesta erityisesti työelämässä menestymistä tukevaa kokemusta, suosittelen pohtimaan, minkälaisessa hallituksen jäsenen roolissa toimiminen tarjoaisi sinulle toiveesi mukaista osaamista. Viestinnän parissa puuhasteleva saa kokemusta tiedottamisesta, kirjallisesta ja suullisesta viestinnästä sekä sosiaalisen median sisältöjen luomisesta. Hallituksen puheenjohtaja saa kokemusta edustustehtävistä, kehittää johtamistaitojaan ja tekee yhteistyötä opintohallinnon kanssa luoden yhteistyöverkostoja myös opintohallinnon toimijoiden kanssa. Tapahtumavastaavat sen sijaan harjaantuvat tapahtumien järjestämiseen liittyviin ennakkojärjestelyihin, organisointiin ja huolehtivat paikan päällä tapahtuman sujumisesta. Toisaalta talousvastaava sukeltaa budjetoinnin, talousarvioiden ja tilinpäätösten maailmaan, mikä voi sopia parhaiten sellaiselle, joka on kiinnostunut vaikkapa finanssialasta tai oman yrityksen perustamisesta.

Opiskelijoiden edunvalvonnasta vastaavat toimivat opiskelijoiden yhdenvertaisuuden ja tasa-arvoon liittyvien kysymysten parissa. Olen itse edunvalvontatoimihenkilö kasvatustieteilijöiden tiedekuntajärjestössä Kasvo ry:ssä, joka ajaa kaikkien kasvatustieteiden ainejärjestöjen jäsenien asioita. Vastikään järjestimme kasvatustieteilijöiden ainejärjestöjen kanssa esimerkiksi matalan kynnyksen hyvinvointitapahtuman, johon kutsuttu puhuja kertoi mielenterveydestä ja myötätunnosta osana opintoja. Teetätämme myös hyvinvointikyselyjä opiskelijoille vuosittain kartoittaaksemme opiskelijoiden hyvinvointiin ja jaksamiseen liittyvää tilannetta ja mahdollisia ongelmia. Hyvinvointikyselyn tulokset viedään edelleen opintohallinnon tietoon, jossa ongelmakohtiin tartutaan. Edunvalvontavastaavat ja -toimihenkilöt käsittelevät myös opiskelijoiden yhteydenottoja ja selvittelevät edunvalvontaan ja yhdenvertaisuuteen liittyviä ongelmatilanteita opintohallinnon edustajien kanssa. Minkälainen vastuualue sopisi siis sinun omiin toiveisiisi?

 

Taina

Kirjoittajasta: Olen Taina, pian valmistuva kasvatustieteilijä, toisen vuoden sosiologian maisteriopiskelija sekä kolmen kissan kisuemo. Sivuaineita minulla on melko laaja kokoelma ja kiinnostuksenkohteeni vaihtelee yhteiskuntatutkimuksesta psykologiaan ja sosiaalityöstä hallintotieteisiin. On ollut vaikeaa päättää, mitä opiskelee, kun ihan kaikki kiinnostaa. Moninaisista mielenkiinnonkohteista huolimatta kasvatustieteet ja sosiologia ovat erityisesti niitä omia juttuja!

 

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi